Plocka berättelser

Helena, lastensuojelun ohjaaja

Kundservice/arbete med patienter

Julkaistu 14.5.2017

Opiskelupaikkani Diakonia-ammattikorkeakoulu
Pääaine tai koulutusohjelma Sosionomi (AMK)
Muut opinnot Lastentarhanopettaja
Valmistumisvuosi 2013

Tyypillinen työpäiväni: Yövuoroissa hoidetaan ensin akuutit asiat kuten kuunnellaan nuorten huolia ja tehdään loppuun päivältä jääneet kotiaskareet. Tämän jälkeen luen raportit ja lisään tarvittaessa. Käyn läpi kuukauden raportit ja kirjoitan kerran kuussa koonnit nuorista kuntien sosiaalityöntekijöille. Yöaikaan pystyy levätäkin jos yö on rauhallinen. Aamulla herätän lapset kouluun ja huolehdin kaikista yksilöllisesti. Aamuraportti vuoron vaihtuessa.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: kärsivällisyys, empaattisuus, asiakaslähtöisyys: kuunteleminen

Päädyin nykyiseen työhöni: Harjoittelun kautta

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Asiakastyön opinnot eli kohtaaminen

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Harjoittelut kannattaa miettiä tarkasti niin että pääset todella niihin paikkoihin tutustumaan joihin jatkossa haluat työllistyä. Todella vaikeaa on ollut siirtyä lastensuojelusta mihinkään muuhun kun sinne on kerran suunnannut.

Mera berättelser

Nimetön

kuntoutusohjaaja

Työ sisältää valmennustapaamisia (monella eri paikkakunnalla, joten paljon autolla ajamista), kirjauksia,… läs berättelsen >

Työelämässä

asiantuntija

Vastaan työnhakija-asiakkaiden palveluprosessista. Työhöni sisältyy erityisesti etäpäivinä paljon kirjall… läs berättelsen >

Eija

asiantuntija (te-toimisto)

Sovittuja asiakastapaamisia kasvotusten tai puhelimitse, selvityspyyntöjen ja lausuntojen tekoa, erilaist… läs berättelsen >

Johanna

sosiaaliohjaaja

Tiina

perheohjaaja

Yli puolet työpäivästä menee asiakastapaamisissa, joita on päivittäin 1–3. Tapaamisilla työskennellään 0–… läs berättelsen >

Anette

asiantuntija

Aloitan työt 7–8 välillä. Työaika 7,15 + ruokatunti. Aamuisin yleensä 8–9 on aamutunteja, joissa saa ajan… läs berättelsen >

Iris

valmentaja

Työstäni noin 1/3 on asiakkaan kanssa tapahtuvaa valmennusta, jossa tarkoituksena on tunnistaa työn saami… läs berättelsen >

Katri

asiakasohjaaja

Saan toimeksiannon esim. vammaispalvelun sosiaalityöntekijältä etsiä asiakkaalle asumispalvelua, kartoita… läs berättelsen >

Kaisla

Teen kolmena päivänä viikossa asiakastyötä, kahtena päivänä teen kehittämistyötä, suunnittelen luentoja/k… läs berättelsen >

Virve

asiantuntija

Tyypillinen työ on ohjata asiakkaita kuntouttavaan työtoimintaan, työkokeiluun, palkkatukityöhön, suoraan… läs berättelsen >

Jenni

Tehtävien suunnittelu ja valmistelu, lähiopetus ja oman työn kehittäminen koulutusten ja opintojen kautta… läs berättelsen >

Jaana

lastentarhanopettaja

Vastaan 2-5-vuotiaiden ryhmän pedagogiikasta. Suunnittelen ja toteutan yhdessä tiimin kanssa toimintatuok… läs berättelsen >

Petri

johdon assistentti

Työpäiväni koostuu pääosin koordinoinnista ja suunnittelusta. Vastaan toimintojemme henkilöstöhallinnon k… läs berättelsen >

Jenni

Oppilaiden ohjaus, neuvonta, leirikoulujen ja opintoretkien järjestäminen. Elämänhallinnan tukeminen. läs berättelsen >

Jani

sosiaaliohjaaja

Tapaan asiakkaita toimistolla tai muussa sovitussa päikassa (esim. asiakkaan työ- tai työkokeilupaikka, v… läs berättelsen >

Hanna

Järjestöasiantuntija

Tehtäviini kuuluu erilaisten tapahtumien, koulutusten ja kampanjoiden suunnittelu sekä osittainen toteutu… läs berättelsen >

Katriina

Työaika on yleistyöaika, n klo 8-16. Aamulla luen sähköpostit toimistolla ja teen lastensuojelun avohuoll… läs berättelsen >

Källa för töissä.fi -statistiken: Universitetens och yrkeshögskolornas karriäruppföljningsenkäter till utexaminerade fem år efter examen. Tilläggsinformation ›