Plocka berättelser

Niina, psykologi

Kundservice/arbete med patienter

Julkaistu 6.1.2021

Pääaine tai koulutusohjelma Psykologia
Muut opinnot Taidekasvatus, väkivalta-opinnot, sukupuolentutkimus, kielet
Valmistumisvuosi 2020

Tyypillinen työpäiväni: Yksilöasiakkaiden tukikeskusteluja, ryhmäkeskusteluja ja asiantuntijaluentojen pitämistä vaihtelevista teemoista

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: yksilön kohtaaminen, ryhmänohjaus, tiimityötaidot,

Päädyin nykyiseen työhöni: Valintaani vaikutti monipuolinen kokemuspohja. Vaikka olinkin vastavalmistunut, minulla oli monenlaista kokemusta erinäisistä työpaikoista ja erottuva koulutushistoria.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Sanoisin, että kaikesta on ollut hyötyä. Pääaineopintojen sisältä erityisesti käytäntöä lähestyvistä kursseista.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Valitse sellaisia opintoja, joista olet itse aidosti kiinnostunut. Yllättävätkin sivuainevalinnat saattavat avata mielenkiintoisia mahdollisuuksia ja todella monenlaisesta voi ammentaa eväitä oman ammatti-identiteetin kehittämiseen. Kannustan myös muistamaan opintojen lisäksi muunlaisen aktiivisuuden esim. ainejärjestössä, harjoittelussa ja sivutoimisissa töissä. Olen kokenut, että kaikenlainen ihmisten kohtaaminen valmentaa psykologin työhön.

Mera berättelser

x

early stage researcher (phd student)

Scientific research, data analysis, academic writing, and planning teaching läs berättelsen >

J

Uraohjauspsykologi

Työpäiväni sisältää asiakkaiden ohjausta kasvotusten, puhelimitse ja verkossa eri kanavia käyttäen. läs berättelsen >

Orvokki

professori

Työ on erittäin vaihtelevaa ja koostuu mm. tutkimusasetelmien suunnittelemisesta, tutkimusaineiston analy… läs berättelsen >

Terhi

Tyypillisin työpäiväni koostuu pitkäaikaista kipua kantavien potilaiden ja kuntoutujien yksilöajoista. To… läs berättelsen >

Tuulia

perheneuvolapsykologi

asiakastyö lapsiperheiden parissa
- perheen tuen tarpeen arviointi
- psykologiset tutkimukset
- terapi…
läs berättelsen >

Psykologi

psykologi

Tapaan murrosikäisiä nuoria ja heidän vanhempiaan yksilö-, perhe- ja verkostotapaamisilla. Tapaamiset ova… läs berättelsen >

Heli

työterveyspsykologi

Heltti on työterveysalaa ravistava kasvuyritys, jonka mottona on "Always challenge the old way". Näin oll… läs berättelsen >

Tuuli

psykologi

Keskustelen keskimäärin kolmen asiakkaan kanssa päivittäin. Yhden tapaamisen kesto on 45-60 minuuttia, ja… läs berättelsen >

Källa för töissä.fi -statistiken: Universitetens och yrkeshögskolornas karriäruppföljningsenkäter till utexaminerade fem år efter examen. Tilläggsinformation ›