Plocka berättelser

Antero, aluepäällikkö

Lednings- eller förmansuppgifter

Julkaistu 24.6.2015

Opiskelupaikkani Villmanstrands tekniska universitet
Pääaine tai koulutusohjelma Tuotantotalous
Muut opinnot tietotekniikka
Valmistumisvuosi 2015

Tyypillinen työpäiväni: Tyypillinen päivä suuressa kuvassa on oman alueen toimiston arjen johtamista. Siihen sisältyy tarjousten laadintaa, asiakaskäyntejä, ongelmanratkaisua, nopeiden päätösten tekemistä, puhelinsoittoja ja sähköposteja asiakkaille sekä kollegoille. Yksikään päivä ei ole samanlainen, toisaalta joinain päivinä on valtava kiire ja toisina hieman vähemmän kiireitä, jolloin voi keskittyä esimerkiksi toiminnan kehittämiseen.

Työssä on vastuuta, mutta myös vapauksia. Teen töitä vaihtelevasti kotona tai toimistolla, joskus tienpäällä autosta käsin tai kesämökin laiturilta.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: maalaisjärki, uskallus tehdä asioita, organisointikyky

Päädyin nykyiseen työhöni: Hain työpaikkaa julkisen työnhakuilmoituksen kautta. Alaan liittyvä kiinnostus, joka näkyi harrastuneisuutena, varmasti edesauttoi työpaikan saannissa. Opiskeluaikana hankituilla luottamustoimilla oli myös positiivinen vaikutus työpaikan saantiin. Koulutustausta antoi sopivan nimellisen pätevyyden toimia esimiestehtävissä ja luottoa työnantajalle, että selviydyn annetuista työtehtävistä.

Vaikka minulla ei ollut kaikkia niitä taitoja tai vaadittavia työkokemuksia, joita ilmoituksen mukaan hakijalla tulisi olla, sain paikan silti. Kiinnostus oppia ja positiivinen asenne painoivat tällä kertaa enemmän.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Ongelmanratkaisua ja organisointia ei suoranaisesti opeteta yliopistolla tuotantotalouden kursseilla. Opiskeluaikana ryhmissä ratkaistut yrityscaset ovat opettaneet tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa, sekä auttaneet töiden organisoinnissa. Ongelmanratkaisutaidot ovat tulleet siinä ohessa. Tietysti talouslukujen, yritysten toiminnan sekä esimerkiksi erilaisten analyysien teko ovat myös olleet hyödyllisiä.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Uskalla haastaa itsesi. Vaikka työpaikkailmoitus näyttä siltä, ettei itsellä ehkä riitä rahkeet, kannattaa sitä silti hakea. Voi hyvinkin olla, että olet juuri se yrityksen etsimä henkilö. Tilaisuuksiin kannattaa tarttua, eniten harmittaa ne tilaisuudet joihin ei tullut aikanaan tartuttua.

Mera berättelser

Jan

junior consultant

- Erilaiset projektikoordinoinnin tehtävät
- Esitysmateriaalin muodostaminen
- Fasilitointi (palaverien…
läs berättelsen >

Minna

projekti-insinööri

Työpäiväni koostuvat eri projekteihin liittyvien vaiheiden koordinoinnista. Projekti-insinööri koordinoi … läs berättelsen >

Tommi

Uusien tilausten aikataulutus, tuotannon raaka-ainetilanteen seuranta, raaka-ainetilausten seuranta, vara… läs berättelsen >

Anne

laatuinsinööri

Päivän aikana ratkaisen käyttäjäongelmia liittyen ylläpitämääni laatujärjestelmään. Lisäksi kehitän ja tu… läs berättelsen >

Källa för töissä.fi -statistiken: Universitetens och yrkeshögskolornas karriäruppföljningsenkäter till utexaminerade fem år efter examen. Tilläggsinformation ›