Selaa kertomuksia

Jani, sosiaaliohjaaja

Asiakastyö tai potilastyö

Julkaistu 29.10.2014

Opiskelupaikkani Diakonia-ammattikorkeakoulu
Pääaine tai koulutusohjelma Sosionomi (AMK)
Muut opinnot Kristillinen lapsi- ja nuorisotyö
Valmistumisvuosi 2011

Tyypillinen työpäiväni: Tapaan asiakkaita toimistolla tai muussa sovitussa päikassa (esim. asiakkaan työ- tai työkokeilupaikka, virasto, kahvila tms.). Tapaamisilla ohjaan asiakkaita työ- tai opiskelupaikan löytämisessä ja tuen niihin kiinnittymisessä. Etsin uusia yhteistyökumppaneita ja pidän yhteyttä vanhoihin säännöllisesti ja käyn tarvittaessa tapaamassa.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: ihmisten kohtaaminen, verkostoituminen, kokonaisuuksien hahmottaminen,

Päädyin nykyiseen työhöni: Työnantaja otti minuun yhteyttä TE-toimiston CV-netti-palvelun kautta. Valintaani vaikuttivat opiskeluaikana tehdyt työharrjoittelut (työkokemusta kohderyhmästä).

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Harjoitteluista

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Kannattaa tehdä opiskeluaikana harjoitteluissa ja kesätöissä monenlaisia töitä. Näin saat perspektiiviä omiin kiinnostuksiin, vahvuuksiin ja heikkouksiin sekä keräät mahdollisia tulevia yhteistyökumppaneita.

Lisää kertomuksia

Nimetön

kuntoutusohjaaja

Työ sisältää valmennustapaamisia (monella eri paikkakunnalla, joten paljon autolla ajamista), kirjauksia,… lue kertomus >

Työelämässä

asiantuntija

Vastaan työnhakija-asiakkaiden palveluprosessista. Työhöni sisältyy erityisesti etäpäivinä paljon kirjall… lue kertomus >

Eija

asiantuntija (te-toimisto)

Sovittuja asiakastapaamisia kasvotusten tai puhelimitse, selvityspyyntöjen ja lausuntojen tekoa, erilaist… lue kertomus >

Johanna

sosiaaliohjaaja

Tiina

perheohjaaja

Yli puolet työpäivästä menee asiakastapaamisissa, joita on päivittäin 1–3. Tapaamisilla työskennellään 0–… lue kertomus >

Anette

asiantuntija

Aloitan työt 7–8 välillä. Työaika 7,15 + ruokatunti. Aamuisin yleensä 8–9 on aamutunteja, joissa saa ajan… lue kertomus >

Iris

valmentaja

Työstäni noin 1/3 on asiakkaan kanssa tapahtuvaa valmennusta, jossa tarkoituksena on tunnistaa työn saami… lue kertomus >

Katri

asiakasohjaaja

Saan toimeksiannon esim. vammaispalvelun sosiaalityöntekijältä etsiä asiakkaalle asumispalvelua, kartoita… lue kertomus >

Kaisla

Teen kolmena päivänä viikossa asiakastyötä, kahtena päivänä teen kehittämistyötä, suunnittelen luentoja/k… lue kertomus >

Helena

lastensuojelun ohjaaja

Yövuoroissa hoidetaan ensin akuutit asiat kuten kuunnellaan nuorten huolia ja tehdään loppuun päivältä jä… lue kertomus >

Virve

asiantuntija

Tyypillinen työ on ohjata asiakkaita kuntouttavaan työtoimintaan, työkokeiluun, palkkatukityöhön, suoraan… lue kertomus >

Jenni

Tehtävien suunnittelu ja valmistelu, lähiopetus ja oman työn kehittäminen koulutusten ja opintojen kautta… lue kertomus >

Jaana

lastentarhanopettaja

Vastaan 2-5-vuotiaiden ryhmän pedagogiikasta. Suunnittelen ja toteutan yhdessä tiimin kanssa toimintatuok… lue kertomus >

Petri

johdon assistentti

Työpäiväni koostuu pääosin koordinoinnista ja suunnittelusta. Vastaan toimintojemme henkilöstöhallinnon k… lue kertomus >

Jenni

Oppilaiden ohjaus, neuvonta, leirikoulujen ja opintoretkien järjestäminen. Elämänhallinnan tukeminen. lue kertomus >

Hanna

Järjestöasiantuntija

Tehtäviini kuuluu erilaisten tapahtumien, koulutusten ja kampanjoiden suunnittelu sekä osittainen toteutu… lue kertomus >

Katriina

Työaika on yleistyöaika, n klo 8-16. Aamulla luen sähköpostit toimistolla ja teen lastensuojelun avohuoll… lue kertomus >

Töissä.fi-tilastojen lähde: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselyt viisi vuotta aiemmin valmistuneille. Lisätietoa ›