Selaa kertomuksia

Katriina,

Asiakastyö tai potilastyö, Kunta

Julkaistu 20.11.2012

Pääaine tai koulutusohjelma Sosionomi (AMK)
Muut opinnot Lastensuojelu, perhetyö

Tyypillinen työpäiväni: Työaika on yleistyöaika, n klo 8-16. Aamulla luen sähköpostit toimistolla ja teen lastensuojelun avohuollon perhetyötä asiakkaiden luona kotikäynneillä tai tapaan heitä toimistolla tai muualla. Toimin myös työparina sosiaalityöntekijöiden kanssa. Työhöni kuuluu myös asiakasneuvotteluja yhteistyökumppaneiden kanssa sekä kokouksia.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: tiimityötaidot, dialoginen kohtaaminen, palveluiden tunteminen

Päädyin nykyiseen työhöni: Harjoittelun kautta.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Perhetyön ja lastensuojelun kurssit antoivat pohjaa työlle ja lastensuojelun kentän tuntemiselle, vaikka konkreettinen tieto on tullut vasta harjoittelujen myötä. Myös voimaantumisteoria ja dialogisuus sekä palveluohjaus ovat olleet hyödyllisiä.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Harjoittelupaikoissa kannattaa antaa itsestään hyvä kuva ja oppia tuntemaan sekä työntekijöitä että asiakkaita. Tämä auttoi itseäni työllistymisessä entiseen harjoittelupaikkaani. Työkokemusta kannattaa hankkia niin paljon kuin mahdollista.

Lisää kertomuksia

Nimetön

kuntoutusohjaaja

Työ sisältää valmennustapaamisia (monella eri paikkakunnalla, joten paljon autolla ajamista), kirjauksia,… lue kertomus >

Työelämässä

asiantuntija

Vastaan työnhakija-asiakkaiden palveluprosessista. Työhöni sisältyy erityisesti etäpäivinä paljon kirjall… lue kertomus >

Eija

asiantuntija (te-toimisto)

Sovittuja asiakastapaamisia kasvotusten tai puhelimitse, selvityspyyntöjen ja lausuntojen tekoa, erilaist… lue kertomus >

Johanna

sosiaaliohjaaja

Tiina

perheohjaaja

Yli puolet työpäivästä menee asiakastapaamisissa, joita on päivittäin 1–3. Tapaamisilla työskennellään 0–… lue kertomus >

Anette

asiantuntija

Aloitan työt 7–8 välillä. Työaika 7,15 + ruokatunti. Aamuisin yleensä 8–9 on aamutunteja, joissa saa ajan… lue kertomus >

Iris

valmentaja

Työstäni noin 1/3 on asiakkaan kanssa tapahtuvaa valmennusta, jossa tarkoituksena on tunnistaa työn saami… lue kertomus >

Katri

asiakasohjaaja

Saan toimeksiannon esim. vammaispalvelun sosiaalityöntekijältä etsiä asiakkaalle asumispalvelua, kartoita… lue kertomus >

Kaisla

Teen kolmena päivänä viikossa asiakastyötä, kahtena päivänä teen kehittämistyötä, suunnittelen luentoja/k… lue kertomus >

Helena

lastensuojelun ohjaaja

Yövuoroissa hoidetaan ensin akuutit asiat kuten kuunnellaan nuorten huolia ja tehdään loppuun päivältä jä… lue kertomus >

Virve

asiantuntija

Tyypillinen työ on ohjata asiakkaita kuntouttavaan työtoimintaan, työkokeiluun, palkkatukityöhön, suoraan… lue kertomus >

Jenni

Tehtävien suunnittelu ja valmistelu, lähiopetus ja oman työn kehittäminen koulutusten ja opintojen kautta… lue kertomus >

Jaana

lastentarhanopettaja

Vastaan 2-5-vuotiaiden ryhmän pedagogiikasta. Suunnittelen ja toteutan yhdessä tiimin kanssa toimintatuok… lue kertomus >

Petri

johdon assistentti

Työpäiväni koostuu pääosin koordinoinnista ja suunnittelusta. Vastaan toimintojemme henkilöstöhallinnon k… lue kertomus >

Jenni

Oppilaiden ohjaus, neuvonta, leirikoulujen ja opintoretkien järjestäminen. Elämänhallinnan tukeminen. lue kertomus >

Jani

sosiaaliohjaaja

Tapaan asiakkaita toimistolla tai muussa sovitussa päikassa (esim. asiakkaan työ- tai työkokeilupaikka, v… lue kertomus >

Hanna

Järjestöasiantuntija

Tehtäviini kuuluu erilaisten tapahtumien, koulutusten ja kampanjoiden suunnittelu sekä osittainen toteutu… lue kertomus >

Töissä.fi-tilastojen lähde: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselyt viisi vuotta aiemmin valmistuneille. Lisätietoa ›