Selaa kertomuksia

O, development engineer

Tutkimus tai tuotekehitys, AGCO Power Oy

Julkaistu 28.9.2019

Opiskelupaikkani Tampereen teknillinen yliopisto
Pääaine tai koulutusohjelma
Muut opinnot elektroniikka, hydrauliikka ja automaatio
Valmistumisvuosi 2018

Tyypillinen työpäiväni: Teen moottoreiden tuotekehitystä ja testausta asiakasprojekteissa. Työhöni kuuluu asiakkaan neuvominen moottoriasennuksissa, testauksen aikana ilmenneiden ongelmien ratkaisemista, moottoriohjelmiston kehittämistä ja testaamista sekä asiakkaille toimitettavien moottoriohjelmistoversioiden speksaaminen, parametrisointi, versionhallinta sekä testaus ja raportointi.

Työssäni myös matkustan muutaman kerran vuodessa tarkastamaan ja testaamaan asiakkaiden moottoriasennuksia tehtaalla tai "kentällä". Työtehtävissäni on paljon viikko- ja jopa päiväkohtaista vaihtelua.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: ongelmanratkaisu, ryhmätyöskenty, järjestelmällisyys

Päädyin nykyiseen työhöni: Hain ilmoituksen perusteella työpaikkaa eri osastolle ja kävin työhaastattelussa. Hakemaani työpaikkaan valittiin lopulta eri henkilö, mutta hakemukseni siirrettiin suostumuksellani nykyisen esimieheni tarkasteltavaksi, ja uuden haastattalun perusteella minut palkattiin nykyiseen tehtävääni. Aikaisempi kokemukseni sekä yleinen kiinnostukseni maatalous- ja työkoneista (niiden käyttäjänä) nähtiin etuna.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Eniten hyötyä on ollut yleisestä ongelmanratkaisukyvystä. Hyötyä on ollut myös osaamisesta datankäsittelyssä ja visualisoinnissa (matlab) sekä ohjelmoinnista (matlab, python).

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Erityisesti projektimuotoinen oppiminen (suunnittelu-/mallinnusprojektit) ovat erittäin hyödyllisiä oppimisen kannalta, ja niissä kannattaa keskittyä jokaiseen vaiheeseen (taustatutkimus, suunnittelu, toteutus, raportointi ja esittäminen). Ne myös muistuttavat tosielämän asiantuntijatyötä.

Ongelmanratkaisukyky, järjestelmällisyys ja avoimuus uuden opetteluun ovat tärkeämpiä kuin yksittäiset kurssit. Aito kiinnostus ja halu tehdä hyvä tuote ovat korvaamattomia tuotekehitystyössä.

Työtä etsiessä kannattaa hakea avoimin mielin erilaisiin tehtäviin, vaikkei olisikaan "paperilla" millään muotoa pätevä ‒ ainakin omalla kohdallani sillä aukesi tie mielenkiintoiseen ja minulle sopivaan työhön.

Lisää kertomuksia

E

Application technologist

I work on product development and recipe development projects. I spend a lot of time either researching a… lue kertomus >

Raajavuori

amanuenssi

Perinteinen työpäivä koostuu sähköpostien läpikäymisestä, palavereista ja suunnittelemisesta, sekä joskus… lue kertomus >

Betty

Teen vaativia tuloverotuksen valvontatehtäviä ja toimin virkailijoiden tukena verotuksen aineellisissa ky… lue kertomus >

Nomppis

Työ- ja toimintakyvyn arviointia, tavoitteiden asettamista ja seurantaa, asiakkaiden koulu- ja työelämänp… lue kertomus >

M

universitetslärare

Delvis undervisning, delvis projektarbete. Till undervisning hör mycket planering, litteratursökningar. P… lue kertomus >

Woopada

copywriter

Projekteja on samaan aikaan useita. Niiden elinkaari on suunilleen seuraavanlainen: asiakas briefaa toime… lue kertomus >

Petteri

Vastaan työssäni tuulivoimahankkeiden valmistelusta ja kehittämisestä sekä erilaisten niihin liittyvien k… lue kertomus >

Janhoff

junior consultant

- Erilaiset projektikoordinoinnin tehtävät
- Esitysmateriaalin muodostaminen
- Fasilitointi (palaverien…
lue kertomus >

Sari

oma-valmentaja

Asiakastyötä ja perehtymistä uusiin käytänteisiin, lakiin. lue kertomus >

Raba

yksilövalmentaja

Teen henkilökohtaista valmennusta nuorille, joiden toimintakyky on olennaisesti heikentynyt. Tapaan heitä… lue kertomus >

Lawrence

Espoonlahti

Hei! Minun tyypillinen työpäiväni alkaa noin klo. kuuden aikaan aamulla. Alkuviikosta mä m…
lue kertomus >

Hr

lehtori

Työelämässä

asiantuntija

Vastaan työnhakija-asiakkaiden palveluprosessista. Työhöni sisältyy erityisesti etäpäivinä paljon kirjall… lue kertomus >

Ymmi

ulosottoylitarkastaja

Asiakkaiden tilanteiden päivitys, omaisuuden etsiminen, puhelimitse ja paikan päällä tehtävät haastattelu… lue kertomus >

Minä

tekninen tukihenkilö

Ändy

lehtori, opinto-ohjaaja

Yksilöohjaus, luokkaohjaus, yhteydenpito opiskelijoihin ja muihin sidosryhmiin lue kertomus >

Jenni

markkinointipäällikkö, -johtaja

Tyypillinen työpäiväni koostuu sähköpostien lukemisesta ja niihin vastaamisesta, markkinointisuunnitelmie… lue kertomus >

K

työnhaunohjaaja

Autan maahanmuuttaja-taustaisia asiakkaita työnhakuun liittyvissä asioissa. lue kertomus >

Eija

asiantuntija (te-toimisto)

Sovittuja asiakastapaamisia kasvotusten tai puhelimitse, selvityspyyntöjen ja lausuntojen tekoa, erilaist… lue kertomus >

Salla

liikennejärjestelmäasiantuntija

Tyypillinen työpäivä koostuu mm. työhön liittyvistä palavereista. Esimerkiksi kuntien kanssa seudulliset … lue kertomus >

M

palavereja, tiimityötä, selvitystyötä, suunnittelua, ohjelmointia lue kertomus >

S

International Affairs Director

I am in charge of the internationalization of the Universidad de las Artes Ecuador, one of the four highe… lue kertomus >

Tiina

hr-asiantuntija

Esihenkilöiden tuki, ohjeistus, neuvonta ja koulutus työsuhteen elinkaareen liittyvissä kysymyksissä.
Ty…
lue kertomus >

Piia

projektityöntekijä

Suunnittelen ja valmistan sisältöä perehdytyskurssille Moodleen. Järjestän kehittämisryhmän kokouksia ja … lue kertomus >

Töissä.fi-tilastojen lähde: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselyt viisi vuotta aiemmin valmistuneille. Lisätietoa ›