Plocka berättelser

Orvokki, professori

Forskning eller produktutveckling

Julkaistu 28.6.2019

Opiskelupaikkani Helsingfors universitet
Pääaine tai koulutusohjelma Psykologia
Muut opinnot Tohtorin tutkinto psykologiasta
Valmistumisvuosi 2003

Tyypillinen työpäiväni: Työ on erittäin vaihtelevaa ja koostuu mm. tutkimusasetelmien suunnittelemisesta, tutkimusaineiston analysoinnista, tutkimusartikkelien kirjoittamisesta, esimiehenä ja projektin johtajana toimimisesta, luennoinnista, opinnäytetöiden ja väitöskirjojen ohjaamisesta, apurahahakemusten kirjoittamisesta, tieteellisten artikkelien ja apurahahakemusten arvioimisesta, tutkimustulosten kommunikoimisesta medialle ja esittämisestä kansainvälisissä ja kotimaisissa konferensseissa jne.

Toisin kuin usein luullaan työtä tehdään paljon yhdessä (tutkija ei puurra yksin norsunluutornissaan) ja yhteistyössä suomalaisten ja kansainvälisten yhteistyökumppanien kanssa, mutta toki myös omaa "yksinäistä" työskentelyä on paljon. Työ on erittäin itsenäistä ja vapaata ja vaatii itseohjautuvuutta. Hauskinta on työhön sisältyvä vapaus ja mahdollisuus toteuttaa itseään ja luovuuttaan ja olla jatkuvasti uuden tiedon äärellä.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: tieteenalan sisältöjen hallinta, tutkimusmenetelmät, yhteistyökyky

Päädyin nykyiseen työhöni: Psykologiksi kouluttauduttuani jatkoin väitöskirjantekijäksi ja sitten erinäisten tutkijan tehtävien kautta viimein professoriksi.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Tieteenalan sisältöopinnoista ja menetelmäopinnoista

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Tutkimustyöstä kiinnostuneen kannattaa ottaa yhteyttä professoreihin ja muihin tutkijoihin jo opintojen kuluessa ja kysellä esim. tutkimusavustajan tehtäviä.

Mera berättelser

x

early stage researcher (phd student)

Scientific research, data analysis, academic writing, and planning teaching läs berättelsen >

J

erikoissuunnitteliija

Niina

psykologi

Yksilöasiakkaiden tukikeskusteluja, ryhmäkeskusteluja ja asiantuntijaluentojen pitämistä vaihtelevista te… läs berättelsen >

Uraohjauspsykologi

Työpäiväni sisältää asiakkaiden ohjausta kasvotusten, puhelimitse ja verkossa eri kanavia käyttäen. läs berättelsen >

Terhi

Tyypillisin työpäiväni koostuu pitkäaikaista kipua kantavien potilaiden ja kuntoutujien yksilöajoista. To… läs berättelsen >

Tuulia

perheneuvolapsykologi

asiakastyö lapsiperheiden parissa
- perheen tuen tarpeen arviointi
- psykologiset tutkimukset
- terapi…
läs berättelsen >

Psykologi

psykologi

Tapaan murrosikäisiä nuoria ja heidän vanhempiaan yksilö-, perhe- ja verkostotapaamisilla. Tapaamiset ova… läs berättelsen >

Heli

työterveyspsykologi

Heltti on työterveysalaa ravistava kasvuyritys, jonka mottona on "Always challenge the old way". Näin oll… läs berättelsen >

Tuuli

psykologi

Keskustelen keskimäärin kolmen asiakkaan kanssa päivittäin. Yhden tapaamisen kesto on 45-60 minuuttia, ja… läs berättelsen >

Källa för töissä.fi -statistiken: Universitetens och yrkeshögskolornas karriäruppföljningsenkäter till utexaminerade fem år efter examen. Tilläggsinformation ›