Plocka berättelser

Virpi , kehittämispäällikkö

Planerings-, utvecklings- eller administrativa uppgifter, Valtiovarainministeriö

Julkaistu 22.5.2015

Opiskelupaikkani Helsingfors universitet
Pääaine tai koulutusohjelma Kasvatustiede
Muut opinnot sosiaalipolitiikka, viestintä, sosiologia
Valmistumisvuosi 1984

Tyypillinen työpäiväni: Tyypilliseen työpäivääni sisältyy muutama palaveri sekä itsenäistä työskentelyä. Tehtäväkenttääni on valtionhallinnon toimintakulttuurin ja toimintatapojen uudistaminen sekä se, minkälaista johtamista uudet tavat tehdä työtä edellyttävät. Asiakokonaisuus liittyy vähän kaikkeen, mitä tarkoittaa, että myös tahoja ja ihmisiä, joiden kanssa työskennellä, on tosi paljon ja eri puolilla.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: verkostoituminen, kokonaisuuksien hahmottaminen, sinnikkyys,

Päädyin nykyiseen työhöni: Aloitin työurani suoraan koulutustani vastaavassa työssä. Vähitellen aloin kiinnostua yhä enemmän kehittämisestä laajemmin ja se alkoi viedä uraani yhä kauemmas kasvatustieteen maailmasta. Kiinnostus ihmisten käyttäytymistä, sosiaalisia prosesseja ja niiden johtamista kohtaan on ollut punaisena lankana koko työurallani. Työkokemuksen karttuessa myös rohkeus tarttua uusiin asioihin ja hypätä uusiin haasteisiin on koko ajan kasvanut.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Uskoisin, että kasvatustieteen ja sosiaalipolitiikan & sosiologian yhdistäminen on ollut hyvä kombinaatio, joka on antanut valmiuksia katsoa asioita sekä yksilön että yhteisöjen näkökulmasta. Viestintä sivuaineena taas antoi tähän hyvän lisän, koska viestintä on vaikuttamista eikä siltä voi välttyä missään tehtävässä.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Minusta kannattaa olla mahdollisimman avoin kaikille uusille mahdollisuuksille ja ajatuksille eikä rajautua liikaa johonkin tiettyyn toimenkuvaan. Uskon, että työelämässä tarvitaan yhä enemmän myös käyttäytymistieteellistä osaamista. Jo nyt puhutaan paljon esim. käyttäytymistaloustieteestä eli on alettu yhä enemmän ymmärtää, että ihmiset tekevät viime kädessä valinnat, olipa sitten kyse taloudellisesta tai jostain muusta yhteiskunnan kannalta kiinnostavasta käyttäytymisestä.

Mera berättelser

Kandi

talent acquisition specialist

Ina

Opiskelijoiden ohjaus: opintoihin ja pidemmän aikavälin tavoitteisiin liittyen, opinnoissa jaksaminen, op… läs berättelsen >

Opinto-ohjaaja

opinto-ohjaaja

Toimin opinto-ohjaajana yliopistossa. Työhöni kuuluu opiskelijoiden yksilöohjausta, opiskelijoiden vertai… läs berättelsen >

S

asiakaspalvelija/asiantuntija

Kontaktoin ihmisiä, jotka saavat valtiolta työttömyysetuutta. Asioin heidän kanssaan lain ja työvoimapoli… läs berättelsen >

Kasvatustieteilijä

asiantuntija

Vastailen päivittäin opiskelijoiden sähköposteihin liittyen heidän opintoihinsa. Kysymyksiä tulee laidast… läs berättelsen >

Itsensä löytäjä

lukion opinto-ohjaaja

Opiskelijoiden kanssa jutustelua, työn suunnittelua ja hallinnointia. Oppitunteja silloin, kun niitä on. läs berättelsen >

Nimetön

työvalmentaja

Asiakastyö toteuttamalla yksilöohjausta ja -valmennusta. Asiakastyön kohderyhmänä on yleensä pitkäaikaist… läs berättelsen >

Nimetön

Aamusta iltapäivään yhtä pöhinää. Illalla kokeiden tarkistusta ja työn suunnittelua. läs berättelsen >

KS

suunnittelija

Sähköpostia, koulutuksien ja opintojakson akuuttien asioiden hoitoa lukuvuoden ajankohdasta riippuen ( ja… läs berättelsen >

Ansku

luokanopettaja

Pääasiallinen työni on 4.-5.-luokan opettaminen. Opetan mm. matematiikkaa, ympiä, historiaa, suomen kielt… läs berättelsen >

Emma

työvalmentaja

Valmennan yrityksessä määräaikaisessa työsuhteessa olevia työntekijöitä, joilla on taustalla pitkäaikaist… läs berättelsen >

Henna

opintoneuvoja

Opiskelijoiden sähköposteihin vastaaminen, opiskelijoiden tapaaminen, opiskeluihin liittyvien infojen pit… läs berättelsen >

Irmeli

asiantuntija

Työni sisältää konsultointia, kouluttamista ja yksikköni tarjoamien digitaalisten palvelujen kehitystehtä… läs berättelsen >

Eija

projektikoordinaattori

Nuorten oppisopimusopiskelijoiden ohjaaminen, valmentaminen ja neuvominen sekä työpaikkakäynnit, oppisopi… läs berättelsen >

Elina

opintokoordinaattori

Opetussuunnitelmatyö, opintohallinto, ohjelman johtoon liittyvät tehtävät, opetusosaamisen arviointiin li… läs berättelsen >

Yläkoulun ja lukion opo

Tyypilliseen työpäiväni saattaa kuulua oppitunti tai pari, henkilökohtaista ohjausta oppilaiden kanssa, … läs berättelsen >

Maria

opinto-ohjaaja

Päivääni sisältyy paljon opiskelijoiden tapaamisia, henkilökohtaista ohjausta, opintojen valintaan, jatko… läs berättelsen >

Riitta

Hallinnollisia tehtäviä: suunnittelua ja johtamista
Opinto-ohjausta: opiskelijoille henkilökohtaista ohj…
läs berättelsen >

Mari

uravalmentaja

Otan vastaan nuoria alle 30-vuotiaita työttömiä asiakkaita noin neljä päivässä ja suunnittelemme yhdessä … läs berättelsen >

Marita

suunnittelija

Työni sisältää erilaisia suunnittelu- ja yhteistyöpalavereita eri tahojen ja henkilöiden kanssa niin talo… läs berättelsen >

Risto, KT

Aktiivi uran aikana 31.05.2012 asti: Suunnittelua, kokouksia, seminaareja, virastotyötä, Amk: johtoa, kok… läs berättelsen >

Källa för töissä.fi -statistiken: Universitetens och yrkeshögskolornas karriäruppföljningsenkäter till utexaminerade fem år efter examen. Tilläggsinformation ›