Plocka berättelser

Pihla, strategiajohtaja

Lednings- eller förmansuppgifter

Julkaistu 4.3.2015

Opiskelupaikkani Helsingfors universitet
Pääaine tai koulutusohjelma Kirjallisuus
Muut opinnot Teatteritiede
Valmistumisvuosi 1989

Tyypillinen työpäiväni: Viikot koostuvat pääasiassa toteutuksessa olevien projektien monenlaisesta edistämisestä ja uusien suunnittelusta. Teen runsaasti yhteenvetoja ja esityksiä päätöksenteon pohjaksi sekä muuttuvien asioiden esittelemiseksi kollegoille ja kumppaneille.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: paineensietokyky ja kyky sopeutua muutoksiin nopeasti, yhteistyö-, vuorovaikutus- ja oppimistaidot, sekä suullinen että kirjallinen viestintä tärkeää, talousjohtaminen

Päädyin nykyiseen työhöni: Olin toimittajana ja uutispäällikkönä sekä erilaisissa median kehitystehtävissä yli kymmenen vuotta. Niistä siirryin toteuttamaan organisaaatiouudistusta saman yrityksen toiseen yksikköön. Parhaillaan teen puolentoista vuoden rupeamaan strategiapäällikkönä ja toteutan suuria muutoshankkeita.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Yliopistossa syntyy positiivinen ja peloton asenne tietoon ja tietämiseen. Kaikesta uskaltaa ottaa selvää, oppii näkemään kausaliteetteja ja hahmottamaan kokonaisuuksia. Jatko-opinnoista hyödyllisimpiä ovat olleet muutosopaskoulutus ja MBA-opinnot.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Tartu haasteisiin, aseta itsellesi tavoitteita, luo verkostoja ja kouluta itseäsi koko ajan.

Mera berättelser

Jenni

markkinointipäällikkö, -johtaja

Tyypillinen työpäiväni koostuu sähköpostien lukemisesta ja niihin vastaamisesta, markkinointisuunnitelmie… läs berättelsen >

R

toiminnanjohtaja

Työpäivät vaihtelevat niin paljon, etten oikeastaan osaa sanoa, millainen olisi tyypillinen työpäivä. Vas… läs berättelsen >

Soili

äidinkielen opettaja

Työpäivääni kuuluu oppituntien pitämistä, niiden valmistelua ja jälkitöitä, arviointia, kirjaamista, opis… läs berättelsen >

Suvikka

Monistaminen, oppituntien pito, opiskelijoiden neuvonta, oppituntien suunnittelu sekä erilaiset palaverit… läs berättelsen >

Jaana

projektityöntekijä

Teen vuoden mittaan töitä eri tavoin. Osa vuodesta kuluu puhelinneuvonnassa, jossa opastan asiakkaita. Oh… läs berättelsen >

Maarit

freelance-toimittaja

Tausta-aineistoon tutustuminen, juttujen ja tv-käsikirjoitusten kirjoittaminen, haastattelut, sähköpostit… läs berättelsen >

Reeta

Tänään olen päivittänyt sosiaalista mediaa, suunnitellut uusia verkkosivuja, kommentoinut havainnekuvia j… läs berättelsen >

Iida

projektisihteeri

Työnkuva on varsin monipuolinen, minkä vuoksi tyypillistä työpäivää on vaikea määritellä. Työpäivään voi … läs berättelsen >

Otto

johtaja

Ei ole tyypillistä työpäivää. Tehtäväni on johtaa yli 60 ihmisen työtä, kommunikoida heille mihin suuntaa… läs berättelsen >

Juha

Johdan suunnittelutyötä, vastaan yhteyksistä asiakkaiden ylimpään johtoon, teen konsulttityötä ja toimin … läs berättelsen >

Auli

Olen freelancer-musiikkitoimittaja (toiminimi), ja teen töitä lehdille, orkestereille, festivaaleille ja … läs berättelsen >

Ilpo

Jenni

verkkotiedottaja

Ylläpidän nettisivuja, teen haastatteluja ja kirjoitan juttuja blogiin, päivitän some-kanavia, pidän yhte… läs berättelsen >

cs

opettaja

Tarja

kustantaja

Riitta

äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori

* oppituntien valmistamista
* oppilaiden kirjoitelmien lukemista, korjaamista ja arviointia sekä palautt…
läs berättelsen >

Leena

Työpäivät ovat hyvin vaihtelevia. Niihin voi sisältyä yleis- ja henkilöstöjohdon tehtäviä, kehittämistyöt… läs berättelsen >

Marjatta

projektityöntekijä

Olen mukana tietohallinnon projektissa, jonka tarkoituksena on tuoda organisaation käyttöön identiteetin … läs berättelsen >

Johanna

amanuenssi

Annan opinto-ohjausta sähköpostilla, puhelimitse ja vastaanotoilla. Suunnittelen ja järjestän vuodenkierr… läs berättelsen >

Minna

tietopalvelusihteeri

Asiakaspalvelua kirjaston tiskillä, jonkun verran puhelinpalvelua ja sähköposteihin vastaamista. Tiedonha… läs berättelsen >

Kaisa

quality specialist

Työskentelen monikansallisessa internetyrityksessä. Päiväni koostuu laaduntarkkailusta ja työharjoittelij… läs berättelsen >

Ilpo

Aamulla nukun sopivasti tilanteen mukaan; luen sähköpostini ja kirjoitan tiedusteluja, enimmäkseen Venäjä… läs berättelsen >

Källa för töissä.fi -statistiken: Universitetens och yrkeshögskolornas karriäruppföljningsenkäter till utexaminerade fem år efter examen. Tilläggsinformation ›