Plocka berättelser

Toni, Purchasing Supervisor

Lednings- eller förmansuppgifter, hotelli

Julkaistu 29.10.2020

Opiskelupaikkani Saimaan ammattikorkeakoulu
Pääaine tai koulutusohjelma
Muut opinnot -
Valmistumisvuosi 2015

Tyypillinen työpäiväni: Työtehtäviini kuuluu hotellin F&B-puolen tilausten tekeminen sekä varaston hallinta. Meillä on pieni tiimi, jossa itse toimin esimiehenä yhdelle alaiselle sekä oppisopimuskoulutettaville. Toimin yhteistyössä keittiön sekä hotellin eri ravintoloiden työntekijöiden kanssa ja pidän huolta, että keittiöllä on tarvittavat raaka-aineet sekä ravintoloilla on kaikki tarpeellinen saatavilla. Lisäksi suoritan esimieheni kanssa kuukausittain inventaarion, jossa käymme läpi varaston toiminnan sekä vertaamme ostojen ja myyntien suhdetta.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: Digitaidot ja tietotekninen osaaminen, esimies- ja johtamistaidot, Työn suunnittelu siten että se voidaan toteuttaa laadukkaasti ja taloudellisesti ja niin että kaikki (asiakas, työnantaja ja minä) ovat tyytyväisiä.

Päädyin nykyiseen työhöni: Päädyin nykyiseen työpaikkaani harjoittelupaikan kautta. Harjoittelupaikassa olin itse asiassa hieman eri tehtävissä, mutta esimiesteni mukaan suoriuduin tehtävistäni niin hyvin, että eräs esimieheni halusi ottaa minut mukaansa, kun hän vaihtoi työpaikkaansa. Hän suositteli minua nykyiselle esimiehelleni ja onnekseni nykyisessä tiimissä vapautui juuri sopivaan aikaan paikka minulle.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Taloushallinon kurssit ovat varmasti auttaneet nykyisessä tehtävässäni. Lisäksi yleisesti esimies- sekä johtamistaidot ovat parantaneet asemaani ja auttaneet etenemään urallani.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Kannattaa panostaa koulutukseen, vaikka tuntuukin, että moni muu asia on paljon mielenkiintoisempaa. Itse sain todella suuren motivaatiopiikin viimeisenä opintovuonna ja sen kautta olen onnistunut mielestäni etenemään hyvin urallani. Kielten oppiminen kannattaa aina! Ikinä ei tiedä, mihin päätyy töihin ja tällöin edes alkeet paikallisesta kielestä auttavat saamaan jalansijaa uudessa kulttuurissa. Lisäksi kannattaa verkostoitua, kenties tunnet jossain vaiheessa juuri sen oikean henkilön, joka auttaa sinua löytämään unelmien työpaikkasi.

Mera berättelser

suunnittelija

tiedonhallinnan ja viestinnän suunnittelija

Vastaan pääkäyttäjän roolissa yrityksen dokumenttienhallintajärjestelmän toiminnasta sekä koulutan sen kä… läs berättelsen >

S

early stage researcher. phd candidate

Kirsi

eläinlääkäri

Potilastyötä 8-12h vuorosta riippuen, yleensä aina ylitöitä. Päivät pääosin hyvin kiireisiä, ajanvarausty… läs berättelsen >

kaisa

technical writer

Teknisen dokumentaation kirjoittamista ja tekstien katselmointia. Ohjelmistoihin tutustumista ja niiden o… läs berättelsen >

kouluttaja

kotoutumiskouluttaja

Tyypillinen päiväni koostuu selkeästi rytmitetystä opetuksesta taukoineen. Opetan verkossa ja lähiopetuks… läs berättelsen >

ohjaaja

uraohjaaja

Suunnittelen ja toteutan opiskelijoille työnhaun ja urasuunnittelun tukea, teen henkilökohtaisia uraohjau… läs berättelsen >

A

usability specialist

Benchmarking, designing prototype and visual materials, documenting process and writing reports, reading … läs berättelsen >

tarkastaja

Palotarkastaja

Tehtäviini kuuluu määräaikaiset palotarkastukset, rakennuslupalausunnot, yhteistyö muiden viranomaisten k… läs berättelsen >

Siistijä

siivooja

Nimetön

kuntoutusohjaaja

Työ sisältää valmennustapaamisia (monella eri paikkakunnalla, joten paljon autolla ajamista), kirjauksia,… läs berättelsen >

riskia

riskianalyytikko

Työpäivien sisältö vaihtelee. Työhön kuuluu mm. raportointia ja analysointia, palavereihin osallistumista… läs berättelsen >

ilma

lvi projektipäällikkö

ilmanvaihdon urakkalaskenta ja projektien toteutus. omien tuotteiden markkinointi ja myynti. läs berättelsen >

ope

historian, uskonnon ja yhteiskuntaopin opettaja.

Historian ja uskonnon opettamista, välitunti valvontaa, tuntien suunnittelu ja muut luokanvalvojan tehtäv… läs berättelsen >

kemi

utvecklingsingenjör

M

osastonhoitaja

Virka työaika (7-15 välillä pääosin ). Arkityö, viikonloput ja juhlapyhät vapaat. läs berättelsen >

J

johdon assistentti

Tehtäviini kuuluu toimitusjohtajan, johtoryhmän ja hallituksen työn tukeminen. Paljon kalentereiden halli… läs berättelsen >

T

Palvelussuhdelakimies

Vastaan esihenkilöiden ja johdon esittämiin kysymyksiin koskien työsuhteisiin liittyviä ongelmia. Kysymyk… läs berättelsen >

Katu

Coordinator: Grants Management

Coordinator: Grants Management and Resource Mobilisation, University of Namibia
Coordinates grants and p…
läs berättelsen >

Etnologisti

user experience designer

Kandi

talent acquisition specialist

Lamme

asiantuntija

Palavereja, sähköposteja, koulutusten suunnittelua ja pitämistä sekä suunnittelua ja ideointia läs berättelsen >

E

Application technologist

I work on product development and recipe development projects. I spend a lot of time either researching a… läs berättelsen >

vuori

amanuenssi

Perinteinen työpäivä koostuu sähköpostien läpikäymisestä, palavereista ja suunnittelemisesta, sekä joskus… läs berättelsen >

Oikeudetar

Teen vaativia tuloverotuksen valvontatehtäviä ja toimin virkailijoiden tukena verotuksen aineellisissa ky… läs berättelsen >

Källa för töissä.fi -statistiken: Universitetens och yrkeshögskolornas karriäruppföljningsenkäter till utexaminerade fem år efter examen. Tilläggsinformation ›