Plocka berättelser

H, ylitarkastaja

Planerings-, utvecklings- eller administrativa uppgifter, ELY-keskus

Julkaistu 2.1.2019

Pääaine tai koulutusohjelma Maantiede
Muut opinnot geologia, ympäristöoikeus, biologia
Valmistumisvuosi 2002

Tyypillinen työpäiväni: Työni koostuu vesihuoltoon ja pohjavesien suojeluun liittyvistä erilaisista suunnittelu-, kehittämis- ja viranomaistehtävistä sekä niihin liittyvistä asiakas- ja yhteistyökontakteista. Työpäiviini kuuluu esimerkiksi lausuntojen ja erilaisten ohjelmien laatimista, palavereita omalla toimistolla sekä kunnissa omalla toimialueella maakunnassa. Myös maastotarkastukset esimerkiksi valvottavilla kohteilla ovat oleellinen osa työtä.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: suunnittelu ja kehittäminen, lainsäädännön soveltaminen, Yhteistyö- ja tiimityötaidot,

Päädyin nykyiseen työhöni: Nykyisiin työtehtäviini johti aiempi (noin 10 v) työkokemukseni valtion ympäristöhallinnossa kyseiseltä alalta, olen työskennellyt pohjavesien suojeluun liittyvissä tehtävissä aiemmin alueellisissa ympäristökeskuksissa sekä Suomen ympäristökeskuksessa.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Geologian sekä ympäristöoikeuden opinnot

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Valtion ympäristöhallinnossa viranomaistehtävissä täytyy yleensä soveltaa sekä luonnontieteiden, ympäristötekniikan että ympäristöoikeuden osaamista. Näistä on hyvä olla pohjaa opinnoissa. Tutkimuslaitoksissa työtä tehdään usein hankerahoituksella, ja opintoihin olisi hyvä sisällyttää hankehallinnoinnin perusteita.

Mera berättelser

Petteri

Vastaan työssäni tuulivoimahankkeiden valmistelusta ja kehittämisestä sekä erilaisten niihin liittyvien k… läs berättelsen >

Jussa

aluesuunnittelija

Osallistun liikenne- ja logistiikka-asioista vastaavien työryhmien toimintaan. Kirjoitan lausuntoja liitt… läs berättelsen >

Lari

projektipäällikkö

Suunnittelen työssäni ohjelmistoa osana laajempaa hanketta. Ohjelmistolla tullaan monitoroimaan alueellis… läs berättelsen >

Sara

suunnittelija

Työskentelen avoimen yliopisto-opetuksen (koulutus)suunnittelijana. Vastuullani on useiden oppiaineiden k… läs berättelsen >

Sanna

Ei ole tyypillistä työpäivää. Työhön kuuluu paljon opetusta isoille ja pienille ryhmille, opinnäytteiden … läs berättelsen >

Sinituuli

tutkimusavustaja

Källa för töissä.fi -statistiken: Universitetens och yrkeshögskolornas karriäruppföljningsenkäter till utexaminerade fem år efter examen. Tilläggsinformation ›