Plocka berättelser

Jaakko, markkinointipäällikkö, -johtaja

Marknadsföring och försäljning

Julkaistu 7.8.2017

Pääaine tai koulutusohjelma
Muut opinnot Kansainvälinen yrittäjyys
Valmistumisvuosi 2007

Tyypillinen työpäiväni: Tänään aamu lähti liikkeelle sähköpostien lukemisella ja vastaamisella. Sitten oli vuorossa puhelinpalaveri. Pääosa aamupäivästä ennen lounasta oli asiakaspalautteiden tilastointia ja esityksen tekemistä yhteistyökumppanille. Iltapäivän tein mainoksia sosiaaliseen mediaan ja suunnittelin mainontaa.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: itsensä johtamisen taidot (aikataulut, tehtävien priorisointi), markkinoinnin tuntemus, proaktiivisuus

Päädyin nykyiseen työhöni: Tuttavani pyysi mukaan perustettavaan yritykseen.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Bisnesopinnot ovat tuoneet yleistä liiketoiminnan ymmärtämistä. Start up-yrityksessä vaikutusmahdollisuudet ja tehtävien kirjo ovat usein laajempia kuin suuressa yrityksessä.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Ahkeruus, sisukkuus ja positiivisuus haasteidenkin keskellä palkitaan!

Mera berättelser

Betty

Teen vaativia tuloverotuksen valvontatehtäviä ja toimin virkailijoiden tukena verotuksen aineellisissa ky… läs berättelsen >

Nomppis

Työ- ja toimintakyvyn arviointia, tavoitteiden asettamista ja seurantaa, asiakkaiden koulu- ja työelämänp… läs berättelsen >

M

universitetslärare

Delvis undervisning, delvis projektarbete. Till undervisning hör mycket planering, litteratursökningar. P… läs berättelsen >

Woopada

copywriter

Projekteja on samaan aikaan useita. Niiden elinkaari on suunilleen seuraavanlainen: asiakas briefaa toime… läs berättelsen >

Petteri

Offshore and Onshore Wind Developer

Vastaan työssäni tuulivoimahankkeiden valmistelusta ja kehittämisestä sekä erilaisten niihin liittyvien k… läs berättelsen >

Janhoff

junior consultant

- Erilaiset projektikoordinoinnin tehtävät
- Esitysmateriaalin muodostaminen
- Fasilitointi (palaverien…
läs berättelsen >

Sari

oma-valmentaja

Raba

yksilövalmentaja

Teen henkilökohtaista valmennusta nuorille, joiden toimintakyky on olennaisesti heikentynyt. Tapaan heitä… läs berättelsen >

Hr

lehtori

:)

fysioterapeutti

Olen valmistunut reilut 2 vuotta sitten ja tehnyt töitä siitä lähtien alalla. Nyt olen jäänyt työttömäksi… läs berättelsen >

Ymmi

ulosottoylitarkastaja

Asiakkaiden tilanteiden päivitys, omaisuuden etsiminen, puhelimitse ja paikan päällä tehtävät haastattelu… läs berättelsen >

Ändy

lehtori, opinto-ohjaaja

Yksilöohjaus, luokkaohjaus, yhteydenpito opiskelijoihin ja muihin sidosryhmiin läs berättelsen >

Jenni

markkinointipäällikkö, -johtaja

Tyypillinen työpäiväni koostuu sähköpostien lukemisesta ja niihin vastaamisesta, markkinointisuunnitelmie… läs berättelsen >

Katri

työnhaunohjaaja

Autan maahanmuuttaja-taustaisia asiakkaita työnhakuun liittyvissä asioissa. läs berättelsen >

Eija

asiantuntija (te-toimisto)

Sovittuja asiakastapaamisia kasvotusten tai puhelimitse, selvityspyyntöjen ja lausuntojen tekoa, erilaist… läs berättelsen >

Salla

liikennejärjestelmäasiantuntija

Tyypillinen työpäivä koostuu mm. työhön liittyvistä palavereista. Esimerkiksi kuntien kanssa seudulliset … läs berättelsen >

Mikko

Software architect, frontend

Susan

International Affairs Director

I am in charge of the internationalization of the Universidad de las Artes Ecuador, one of the four highe… läs berättelsen >

Tiina

hr-asiantuntija

Esihenkilöiden tuki, ohjeistus, neuvonta ja koulutus työsuhteen elinkaareen liittyvissä kysymyksissä.
Ty…
läs berättelsen >

Piia

projektityöntekijä

Suunnittelen ja valmistan sisältöä perehdytyskurssille Moodleen. Järjestän kehittämisryhmän kokouksia ja … läs berättelsen >

Jarkko

maatalousyrittäjä

Aamulla navettaan ja illalla navettaan. Päivällä tehdään mitä milloinkin. läs berättelsen >

7629531F CD2A 4BAC 997D 9B517EB57CD3

Saara K.

projektipäällikkö

Asiantuntijatekstien kirjoittamista, verkoston tapaamisia ja kontaktointia, sopimusten, tarjousten ja pää… läs berättelsen >

T

product manager

– Myynnin tuki ja tuotetuki
– Asiakaskäynnit
– Tuotestrategian miettiminen ja implementointi
läs berättelsen >

Tiia

Uusasiakkuuspäällikkö

Työpäiväni koostuu uusasiakashankinnasta, verkostoitumisesta, tapaamisista ja niiden pohjalta tarjousten … läs berättelsen >

Källa för töissä.fi -statistiken: Universitetens och yrkeshögskolornas karriäruppföljningsenkäter till utexaminerade fem år efter examen. Tilläggsinformation ›