Plocka berättelser

Miia,

Planerings-, utvecklings- eller administrativa uppgifter

Julkaistu 10.11.2015

Opiskelupaikkani Uleåborgs universitet
Pääaine tai koulutusohjelma
Muut opinnot Sosiologia, matkailu, ympäristötieteet
Valmistumisvuosi 2013

Tyypillinen työpäiväni: Markkinaselvitystyöhön kuuluu kohdemaan aineiston kokoaminen ja siitä oleellisen tiedon seulominen sekä raportin kirjoittaminen. Teen myös hyvin paljon viestinnän asioita laatien tiedotteita, päivittäen nettisivuja, Twitteriä ja LinkedIniä. Tyypillistä työpäivää ei oikeastaan olekaan, sillä projektissa hanke etenee jatkuvasti ja toisaalta tapahtumien suunnittelu ja niiden toteutus vaativat oman työpanoksensa. Lisäksi haen ja selvittelen hankkeen jatkoa varten eri rahoitusvaihtoehtoja.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: tiimityötaidot, tiedonhakutaidot, viestintäosaaminen

Päädyin nykyiseen työhöni: Suhteilla. Entinen työkaverini perusti kyseisen yrityksen, johon hän rekrytoi minut tekemään ja kehittämään kansainvälistymistä.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Tiedonhakutaidot ovat olleet yllättävän tärkeitä, samoin hankittujen tietojen analysointi. Raportointikäytäntöjen hallinta on helpottanut asioiden dokumentointia. Tottumus erilaisten politiikkojen hakemiseen ja käsittelyyn auttaa siinä, etteivät ne tunnu vierailta ja monimutkaisilta.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Työharjoittelupaikan merkitys voi olla yllättävän suuri ensimmäisen työpaikan saamisessa. Kynttiläänsä ei kannata pitää vakan alla, vaan kertoa reippaasti esimerkiksi kandinsa tai gradunsa sisällöstä, sillä myös sillä voi olla merkitystä tulevassa työllistymisessä. Itselläni kandin aihe toimi yllättäen kipinänä siihen, että sain töitä. Opintoja ei kannata missään nimessä jättää kesken roikkumaan, sillä se voi olla rekrytoitumisen este. Verkostoituminen on merkittävää ja jotain työkokemusta on hyvä olla, vaikka ihan oman alan ulkopuoleltakin.

Maantieteilijän kannattaa katsoa avoimesti myös yritysten suuntaan ja hankkia kaupallista osaamista. Törmään mantsalaisiin enimmäkseen viranomaispuolella, mutta heitä on myös konsultteina. Varsinkin konsulttien on hyvä ymmärtää yrittäjäasiakkaidensa maailmaa, eli talouslukuja ja sitä, että heillä on budjettinsa, jonka raameissa toimitaan. Itseään kannattaa kehittää, oman mielenkiinnon kohteitaan seurata ja muistaa se, että kukaan ei ole työuransa alussa valmis, tehokas tai täysinoppinut. Ensimmäisessä työssäni sain tehtävälistan, jonka osasta termeistä en ymmärtänyt mitään. Google oli ystäväni, kun lähdin selvittämään mitä minun tulee tehdä ja siitä se sitten lähti. Tunnustin asian myöhemmin esimiehelleni, joka hämmästyen totesi, ettei olisi ikinä arvannut minun olleen niin pihalla. Ei siis kannata säikähtää, vaikka et heti edes ymmärtäisi mitä työsi pitää sisällään.

Mera berättelser

KK

yksilövalmentaja

Tuen asiakkaitani yksilötyönä työllistymisen taidoissa ja työllistymisessä. läs berättelsen >

Ville

Sähkösuunnittelu päällikkö

Eri sidosryhmien tukeminen (osto,myynti, projekti, tuotanto), projektien tekeminen, suunnittelijoiden aik… läs berättelsen >

Juuso

projektipäällikkö

Tyypillinen työpäiväni koostuu erilaisista palavereista, riippuen pitkälti käynnissä olevien projektitoim… läs berättelsen >

Eemil

lastenkodin ohjaaja

1. Arjen perushoiva ja rutiinit
Ohjaaja huolehtii nuorten päivittäisistä tarpeista: ruokailuista, hygien…
läs berättelsen >

Aki

Atlassian Consultant

Asiakkaiden Atlassian ympäristöjen kehitys ja ylläpito, laaja-alainen ongelmanratkaisu liittyen mainittui… läs berättelsen >

Hanna

työvalmentaja

Autan pitkäaikaistyöttömiä ja/tai -sairaita palaamaan työelämään. Kartoitamme tilannetta tiimissä ja pohd… läs berättelsen >

Mikko

Junior Full-Stack Developer

Työni on varsin itseohjautuvaa. Keskustelen asiakkaan kanssa tarpeista ja koodaan minun vastuullani olevi… läs berättelsen >

Kurumi

game artist

Mainosten suunnittelu peliin ja webiin, taustakuvien promillen peliin, ikonisuunnittelu läs berättelsen >

Eija

lehtori

Ohjaan oppilaita (nuoria ja aikuisia) hankkimaan osaamista työpaikoilla sekä oppilaitoksessa. Opetan läsn… läs berättelsen >

Katri

opinto-ohjaaja

Toimin jatkuvan oppimisen opinto-ohjaajana. Työni ytimessä on matalan kynnyksen ohjaus ihmisille, jotka p… läs berättelsen >

J

myyntipäällikkö

Varaston hoitamista ja järjestämistä. Huonekalujen kokoaminen ja asiakkaiden palvelu. läs berättelsen >

Par

Wireless Test Engineer

My workday usually starts by checking the status of ongoing tests and the test network. I review logs, te… läs berättelsen >

Nainen 45v

tuotantopäällikkö

Palavereita, suunnittelua, esihenkilötöitä, johtoryhmätyöskentelyä, sidosryhmien kanssa toimimista, ongel… läs berättelsen >

G

student

My typical day consists of learning Finnish through classes, online materials, and group discussions. I p… läs berättelsen >

Lo

Sivistystoimenjohtaja-rehtori

Kokouksia, valmistelua, ohjaamista, neuvomista, päätöksien tekoa ja pohdintaa sekä kohtaamista.

Töitä …
läs berättelsen >

Mi

erityisasiantuntija

Järjestön paikallisyhdistysten neuvonta, sisäinen viestintä, suunnittelu- ja kehittämistehtävät lasten ha… läs berättelsen >

Heli

asianhallintapäällikkö

Sähköposteihin ja puheluihin vastaaminen, suunnittelua ja organisointia, uuden käyttöön otettavan ohjelma… läs berättelsen >

Mal

projektipäällikkö

K

manager

Valmennus, esihenkilötyö, tiimityöskentely, kehittäminen, kouluttaminen läs berättelsen >

Ella

sairaanhoitaja

Tapaan 3-5 potilasta päivässä, yhden tapaamisen kesto on 45-75 minuuttia. Potilaat kärsivät eriasteisista… läs berättelsen >

-

projektikoordinaattori

Irina

Security Coordinator Helmholtz-yhdistyksessä (Saksa)

Työhöni kuuluu paljon yhteistyötä erilaisten tutkimuslaitosten kanssa. Suunnittelen tietoturvaan liittyvi… läs berättelsen >

Jo

kehittämisasiantuntija

Tietojohtaminen (kävijä- ja asukastiedon käsittely), kehittämisohjelmien koordinointi, kansainväliset han… läs berättelsen >

Sinttu

sairaanhoitaja

Teho-osastolla,dialyysitaitoinen vastaava hoitaja, toimin myös opiskelijavastaavana. läs berättelsen >

Källa för töissä.fi -statistiken: Universitetens och yrkeshögskolornas karriäruppföljningsenkäter till utexaminerade fem år efter examen. Tilläggsinformation ›