Plocka berättelser

Hanna,

Kundservice/arbete med patienter

Julkaistu 22.2.2015

Pääaine tai koulutusohjelma
Muut opinnot Lasten hoitotyö
Valmistumisvuosi 2012

Tyypillinen työpäiväni: Hoidan vastasyntyneiden teho-osastolla sairaita vastasyntyneitä ja keskosia. Työ on monipuolista ja vaihtelevaa, eikä työvuoron alussa ikinä tiedä millainen vuoro on tulossa. Työhön kuuluu varsinaisen tehohoitotyön lisäksi paljon vanhempien ohjausta ja henkistä tukemista. Työssä joutuu käsittelemään hyvin rankkojakin asioita, mutta mielestäni työ on kuitenkin pääasiassa antoisaa ja mielenkiintoista.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: tarkkuus, hyvät vuorovaikutustaidot, paineensietokyky ja kyky sopeutua muutoksiin nopeasti

Päädyin nykyiseen työhöni: Olin harjoittelussa ja kesätöissä vastasyntyneiden osastolla ja valmistumisen jälkeen menin sinne myös töihin. Teho-osastolle siirryin työkierron jälkeen, koska viihdyin tehoympäristössä hyvin.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Useista lastensairaanhoidon harjoitteluista on ollut hyötyä. Tiesin jo opintojen alkuvaiheessa, että haluan työskennellä vastasyntyneiden parissa, joten olen tietoisesti hakeutunut osastoille, joiden oppimiskokemukset tukevat vastasynytneiden hoitotyön osaamista.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Pyri määrätietoisesti harjoitteiluihin sellaisille osastoille, joista olet kiinnostunut. Perehdy hyvin ja osoita kiinnostuksesi harjoittelupaikoissa, ne ovat todennäköisimmin tulevia työpaikkojasi.

Mera berättelser

KK

yksilövalmentaja

Tuen asiakkaitani yksilötyönä työllistymisen taidoissa ja työllistymisessä. läs berättelsen >

Ville

Sähkösuunnittelu päällikkö

Eri sidosryhmien tukeminen (osto,myynti, projekti, tuotanto), projektien tekeminen, suunnittelijoiden aik… läs berättelsen >

Juuso

projektipäällikkö

Tyypillinen työpäiväni koostuu erilaisista palavereista, riippuen pitkälti käynnissä olevien projektitoim… läs berättelsen >

Eemil

lastenkodin ohjaaja

1. Arjen perushoiva ja rutiinit
Ohjaaja huolehtii nuorten päivittäisistä tarpeista: ruokailuista, hygien…
läs berättelsen >

Aki

Atlassian Consultant

Asiakkaiden Atlassian ympäristöjen kehitys ja ylläpito, laaja-alainen ongelmanratkaisu liittyen mainittui… läs berättelsen >

Hanna

työvalmentaja

Autan pitkäaikaistyöttömiä ja/tai -sairaita palaamaan työelämään. Kartoitamme tilannetta tiimissä ja pohd… läs berättelsen >

Mikko

Junior Full-Stack Developer

Työni on varsin itseohjautuvaa. Keskustelen asiakkaan kanssa tarpeista ja koodaan minun vastuullani olevi… läs berättelsen >

Kurumi

game artist

Mainosten suunnittelu peliin ja webiin, taustakuvien promillen peliin, ikonisuunnittelu läs berättelsen >

Eija

lehtori

Ohjaan oppilaita (nuoria ja aikuisia) hankkimaan osaamista työpaikoilla sekä oppilaitoksessa. Opetan läsn… läs berättelsen >

Katri

opinto-ohjaaja

Toimin jatkuvan oppimisen opinto-ohjaajana. Työni ytimessä on matalan kynnyksen ohjaus ihmisille, jotka p… läs berättelsen >

J

myyntipäällikkö

Varaston hoitamista ja järjestämistä. Huonekalujen kokoaminen ja asiakkaiden palvelu. läs berättelsen >

Par

Wireless Test Engineer

My workday usually starts by checking the status of ongoing tests and the test network. I review logs, te… läs berättelsen >

Nainen 45v

tuotantopäällikkö

Palavereita, suunnittelua, esihenkilötöitä, johtoryhmätyöskentelyä, sidosryhmien kanssa toimimista, ongel… läs berättelsen >

G

student

My typical day consists of learning Finnish through classes, online materials, and group discussions. I p… läs berättelsen >

Lo

Sivistystoimenjohtaja-rehtori

Kokouksia, valmistelua, ohjaamista, neuvomista, päätöksien tekoa ja pohdintaa sekä kohtaamista.

Töitä …
läs berättelsen >

Mi

erityisasiantuntija

Järjestön paikallisyhdistysten neuvonta, sisäinen viestintä, suunnittelu- ja kehittämistehtävät lasten ha… läs berättelsen >

Heli

asianhallintapäällikkö

Sähköposteihin ja puheluihin vastaaminen, suunnittelua ja organisointia, uuden käyttöön otettavan ohjelma… läs berättelsen >

Mal

projektipäällikkö

K

manager

Valmennus, esihenkilötyö, tiimityöskentely, kehittäminen, kouluttaminen läs berättelsen >

Ella

sairaanhoitaja

Tapaan 3-5 potilasta päivässä, yhden tapaamisen kesto on 45-75 minuuttia. Potilaat kärsivät eriasteisista… läs berättelsen >

-

projektikoordinaattori

Irina

Security Coordinator Helmholtz-yhdistyksessä (Saksa)

Työhöni kuuluu paljon yhteistyötä erilaisten tutkimuslaitosten kanssa. Suunnittelen tietoturvaan liittyvi… läs berättelsen >

Jo

kehittämisasiantuntija

Tietojohtaminen (kävijä- ja asukastiedon käsittely), kehittämisohjelmien koordinointi, kansainväliset han… läs berättelsen >

Sinttu

sairaanhoitaja

Teho-osastolla,dialyysitaitoinen vastaava hoitaja, toimin myös opiskelijavastaavana. läs berättelsen >

Källa för töissä.fi -statistiken: Universitetens och yrkeshögskolornas karriäruppföljningsenkäter till utexaminerade fem år efter examen. Tilläggsinformation ›