Plocka berättelser

J.L., teknologiakonsultti

Konsultverksamhet

Julkaistu 16.4.2014

Opiskelupaikkani Aalto-universitetet
Pääaine tai koulutusohjelma Tietotekniikka
Muut opinnot Mediatekniikka, Mediatutkimus
Valmistumisvuosi 2013

Tyypillinen työpäiväni: Autan asiakasyrityksiä tietojärjestelmien suunnittelussa, toteuttamisessa ja konfiguroinnissa. Työ on projektiluonteista ja tapahtuu vaihtelevasti asiakkaan tiloissa, oman työnantajan toimistolla tai etätöinä kotoa, joten välillä riittää, että avaan tietokoneeni kotona ja olen valmis töihin, toisinaan herään aikaisin lentokentälle projektin viedessä ulkomaille.

Tyypillistä työpäivää on vaikea kuvailla, sillä välillä työ on enemmän palavereja ja suunnittelua ja hyvinkin pitkälle tiimityöskentelyä, välillä taas varsinaista tietojärjestelmien toteutusta (koodausta, sovellusten asennusta ja konfigurointia jne.) joka voi olla melko itsenäistä työtä.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: tiimityötaidot, paineensietokyky ja kyky sopeutua muutoksiin nopeasti, tietotekniset taidot,

Päädyin nykyiseen työhöni: Yritys jossa työskentelin aiemmin päätyi yrityskaupan kautta osaksi toista yritystä ja tässä yhteydessä kävin sisäisessä työhaastattelussa siirtymisestä nykyisiin tehtäviini. Siihen edelliseen työpaikkaan päädyin opiskelukaverin vinkistä eli verkostoitumisesta on todellakin hyötyä!

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Tietotekniikan opinnoista on toki ollut hyötyä, mutta enemmän antamaan yleisymmärrystä esimerkiksi Internetin ja tietojärjestelmien toiminnasta kuin minkään erityisen spesifisen taidon (esimerkiksi jonkin ohjelmointikielen) oppimisesta.

Erilaisista ryhmätöistä oppi tiimityö- ja ajanhallintataitoja, joista on aina hyötyä työelämässäkin.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Kielten osaamisesta ja erilaisten kulttuurien tuntemisesta on aina etua: työ on nykyään kansainvälistä ja projekteissa on usein mukana osallistujia ympäri maailmaa, osa mahdollisesti etäyhteyksien takana. IT-alalla yleiskielenä on toki englanti, mutta lisäkielitaito on hyvä valtti työmarkkinoilla.

Älä keskity liikaa jonkin tietyn tietoteknisen taidon oppimiseen (esim. jokin ohjelmointikieli tai kuvankäsittelyohjelma) sillä et tiedä kuitenkaan minkälaisiin tehtäviin tulet päätymään ja millaista teknologiaa siellä käytetään. Tärkeämpää on oppia oppimaan ja omaksumaan nopeasti uusia tietoja, jotta olet aina valmis uusiin haasteisiin!

Mera berättelser

Nainen 45v

tuotantopäällikkö

Palavereita, suunnittelua, esihenkilötöitä, johtoryhmätyöskentelyä, sidosryhmien kanssa toimimista, ongel… läs berättelsen >

G

student

My typical day consists of learning Finnish through classes, online materials, and group discussions. I p… läs berättelsen >

Lo

Sivistystoimenjohtaja-rehtori

Kokouksia, valmistelua, ohjaamista, neuvomista, päätöksien tekoa ja pohdintaa sekä kohtaamista.

Töitä …
läs berättelsen >

Mi

erityisasiantuntija

Järjestön paikallisyhdistysten neuvonta, sisäinen viestintä, suunnittelu- ja kehittämistehtävät lasten ha… läs berättelsen >

Mal

projektipäällikkö

K

manager

Valmennus, esihenkilötyö, tiimityöskentely, kehittäminen, kouluttaminen läs berättelsen >

-

projektikoordinaattori

Jo

kehittämisasiantuntija

Tietojohtaminen (kävijä- ja asukastiedon käsittely), kehittämisohjelmien koordinointi, kansainväliset han… läs berättelsen >

Me

Tutkijayliopettaja

Opetus, TKI-hankkeet ja niiden hakeminen, asiantuntija- ja kehitystehtävät läs berättelsen >

Tom

myyntijohtaja

Ro

Tuntiopettaja (kokoaikainen), valmennuksen ammattitutkinto

VAT- ja LAT-tutkintojen opetus aikuisopiskelijoille, liikunnan ja terveystiedon opetus nuorille perustutk… läs berättelsen >

M

liikuntasuunnittelija

Asiantuntijatyö kunnan lasten ja nuorten liikuntapalveluiden tuottamisessa. Toimistotyössä palavereja eri… läs berättelsen >

RMK

asiantuntija

Valmentajien ja urheilijoiden auttaminen ja sparraaminen, suorituskykytestausta urheilijoille ja kuntoili… läs berättelsen >

N

Suunnittelija (kansainväliset asiat)

Työpäiväni ovat hyvin vaihtelevia sisältäen erilaisia hallinnollisia tehtäviä (raportointi, tilastointi, … läs berättelsen >

J

Design engineer @TGR WRT

Tyypillinen työpäivä koostuu enimmäkseen 3d mallintamisesta, laskennasta, palavereista ja uusien ratkaisu… läs berättelsen >

Nordisti -16

Kaksikielinen asiakaspalvelija

Vastaan asiakkaiden puheluihin taksikeskuksessa. Toimialueena on kahdeksan maakuntaa, joista kahdessa on … läs berättelsen >

T

data engineer

Att jobba med data handlar inte bara om att vara tekniskt kunnig, utan en lika viktig del är att kunna ko… läs berättelsen >

Ja

tietoasiantuntija

Hallinnoin ja kehitän yhtä yliopistolla käytettävää tietojärjestelmää. Seuraan siihen liittyvää kansallis… läs berättelsen >

E

Utbildninsplanerare

Största delen av tiden planerar och genomför jag fortbildning inom naturvetenskaper, teknik och matematik… läs berättelsen >

AN

insinööri

Projekteihin liittyvän tutkimustyön suunnittelu ja toteutus laboratoriossa. Myös muita projektin ulkopuol… läs berättelsen >

Karoliina

plc engineer

PLC-suunnittelua ja ohjelmatestauksia, komissiotyötä asiakaskohteissa, konsultointia läs berättelsen >

Kemisti

global product manager

Minulla on kokonaisvastuu varmistaa, että tuotevalikoimamme vastaa asiakkaiden tarpeita. Tyypillinen työp… läs berättelsen >

Iri

johtava sosiaalityöntekijä

Pääasiassa vastaan tiimin henkilöstöasioista. Paljon työaikaa menee myös asiakaskonsultaatioihin. Tarvitt… läs berättelsen >

Maria

laboratoriohoitaja

Teen 3-vuoro työtä yliopistosairaalan laboratoriossa. Työskentelen erilaisten analysaattoreiden kanssa, m… läs berättelsen >

Källa för töissä.fi -statistiken: Universitetens och yrkeshögskolornas karriäruppföljningsenkäter till utexaminerade fem år efter examen. Tilläggsinformation ›