Plocka berättelser

P.P., osastonjohtaja

Kundservice/arbete med patienter, kirjasto

Julkaistu 25.2.2014

Opiskelupaikkani Östra Finlands universitet
Pääaine tai koulutusohjelma
Muut opinnot Kansantaloustiede, Yhteiskuntapolitiikka
Valmistumisvuosi 1985

Tyypillinen työpäiväni: Teen kaksivuorotyötä asiakaspalvelussa. Lisäksi toimenkuvaani kuulu oman vastuualueeni toiminnan suunnittelu ja kehittäminen. Työni on tosi ihmisläheistä.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: tiimityötaidot, neuvottelutaidot, suunnittelu ja kehittäminen

Päädyin nykyiseen työhöni: Olen perustutkintoni jälkeen hankkinut kirjastoalan pätevyyden yliopistossa. Olen tällä hetkellä siinä nuoruuteni haaveammatissa ja pidän työstäni tosi paljon.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Oikeastaan kaikista. Yliopisto-opinnot ovat antaneet pohjan omalle ja loogiselle ajattelulle. Tarvitsen nykyisessä työssäni tosi laajan sivistyspohjan.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Opiskelu kannattaa aina. Minä nimittäin opiskelen koko ajan lisää. Opiskelu pitää virkeänä ja aivot toiminnassa.

Mera berättelser

suunnittelija

tiedonhallinnan ja viestinnän suunnittelija

Vastaan pääkäyttäjän roolissa yrityksen dokumenttienhallintajärjestelmän toiminnasta sekä koulutan sen kä… läs berättelsen >

S

early stage researcher. phd candidate

Kirsi

eläinlääkäri

Potilastyötä 8-12h vuorosta riippuen, yleensä aina ylitöitä. Päivät pääosin hyvin kiireisiä, ajanvarausty… läs berättelsen >

kaisa

technical writer

Teknisen dokumentaation kirjoittamista ja tekstien katselmointia. Ohjelmistoihin tutustumista ja niiden o… läs berättelsen >

kouluttaja

kotoutumiskouluttaja

Tyypillinen päiväni koostuu selkeästi rytmitetystä opetuksesta taukoineen. Opetan verkossa ja lähiopetuks… läs berättelsen >

ohjaaja

uraohjaaja

Suunnittelen ja toteutan opiskelijoille työnhaun ja urasuunnittelun tukea, teen henkilökohtaisia uraohjau… läs berättelsen >

A

usability specialist

Benchmarking, designing prototype and visual materials, documenting process and writing reports, reading … läs berättelsen >

tarkastaja

Palotarkastaja

Tehtäviini kuuluu määräaikaiset palotarkastukset, rakennuslupalausunnot, yhteistyö muiden viranomaisten k… läs berättelsen >

Siistijä

siivooja

Nimetön

kuntoutusohjaaja

Työ sisältää valmennustapaamisia (monella eri paikkakunnalla, joten paljon autolla ajamista), kirjauksia,… läs berättelsen >

riskia

riskianalyytikko

Työpäivien sisältö vaihtelee. Työhön kuuluu mm. raportointia ja analysointia, palavereihin osallistumista… läs berättelsen >

ilma

lvi projektipäällikkö

ilmanvaihdon urakkalaskenta ja projektien toteutus. omien tuotteiden markkinointi ja myynti. läs berättelsen >

ope

historian, uskonnon ja yhteiskuntaopin opettaja.

Historian ja uskonnon opettamista, välitunti valvontaa, tuntien suunnittelu ja muut luokanvalvojan tehtäv… läs berättelsen >

kemi

utvecklingsingenjör

M

osastonhoitaja

Virka työaika (7-15 välillä pääosin ). Arkityö, viikonloput ja juhlapyhät vapaat. läs berättelsen >

J

johdon assistentti

Tehtäviini kuuluu toimitusjohtajan, johtoryhmän ja hallituksen työn tukeminen. Paljon kalentereiden halli… läs berättelsen >

T

Palvelussuhdelakimies

Vastaan esihenkilöiden ja johdon esittämiin kysymyksiin koskien työsuhteisiin liittyviä ongelmia. Kysymyk… läs berättelsen >

Katu

Coordinator: Grants Management

Coordinator: Grants Management and Resource Mobilisation, University of Namibia
Coordinates grants and p…
läs berättelsen >

Etnologisti

user experience designer

Kandi

talent acquisition specialist

Lamme

asiantuntija

Palavereja, sähköposteja, koulutusten suunnittelua ja pitämistä sekä suunnittelua ja ideointia läs berättelsen >

E

Application technologist

I work on product development and recipe development projects. I spend a lot of time either researching a… läs berättelsen >

vuori

amanuenssi

Perinteinen työpäivä koostuu sähköpostien läpikäymisestä, palavereista ja suunnittelemisesta, sekä joskus… läs berättelsen >

Oikeudetar

Teen vaativia tuloverotuksen valvontatehtäviä ja toimin virkailijoiden tukena verotuksen aineellisissa ky… läs berättelsen >

Källa för töissä.fi -statistiken: Universitetens och yrkeshögskolornas karriäruppföljningsenkäter till utexaminerade fem år efter examen. Tilläggsinformation ›