Plocka berättelser

Mikko, tutkimusinsinööri

Forskning eller produktutveckling, VTT

Julkaistu 26.11.2013

Opiskelupaikkani Aalto-universitetet
Pääaine tai koulutusohjelma
Muut opinnot Ympäristöstrategiat ja teknologian arviointi
Valmistumisvuosi 2008

Tyypillinen työpäiväni: Työpäivät vaihtelevat, mutta koostuvat pääasiassa kolmesta erilaisesta tehtävästä: organisointi, vuorovaikutus ja tutkimus. Organisointi tarkoittaa projektien pyöritystä, palavereita, raportointia ja työn suunnittelua. Vuorovaikutus on tapaamisia sidosryhmien ja asiakkaiden kanssa, työpajoja, haastatteluita ym. "kenttätyötä". Tutkimus pitää sisällään uuden luomista, olemassaolevan jäsentämistä, oivalluksia aineiston pohjalta. Ja tietenkin runsaasti lukemista ja kirjoittamista.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: luovuus, kyky kiteyttää olennainen, looginen ajattelu

Päädyin nykyiseen työhöni: Päädyin nykyiseen työhöni ihan työpaikkailmoituksen ja työhaastattelun kautta.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Systeemiajattelu on ollut ehkä yksittäisistä kouluista oppimistani taidoista tärkein. Opintojen mukana tuoma tapa ajatella ratkaisulähtöisesti ja loogisesti on ollut useimmiten hyödyksi, tosin on tärkeää tiedostaa oma, koulutuksen mukanaan tuoma tapa ajatella, sillä kaikki eivät ajattele samalla tavalla, mikä saattaa aiheuttaa konflikteja ja väärinkäsityksiä. Opinnot antavat vankan pohjan, josta voi lähteä sitten kyseenalaistamaan ja avaamaan ajattelua uusiin suuntiin.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Kielitaito avaa ovia. Jos jotakin tekisin toisin, opiskelisin puhumaan paremmin muutakin kuin englantia. Olen joutunut tähän mennessä tilanteisiin, joissa esim espanjasta, ruotsista ja saksasta olisi ollut hyötyä.
Kannattaa hakea rohkeasti erilaisia tehtäviä, myös tuttujen alojen ulkopuolelta ja ulkomailta. Kansainväliset ja poikkitieteelliset verkostot ovat erityisen tärkeitä tutkijoille. EU:n EURAXXESS portaali on erinomainen paikka katsella mielenkiintoisia tutkimuspaikkoja.

Mera berättelser

KK

yksilövalmentaja

Tuen asiakkaitani yksilötyönä työllistymisen taidoissa ja työllistymisessä. läs berättelsen >

Ville

Sähkösuunnittelu päällikkö

Eri sidosryhmien tukeminen (osto,myynti, projekti, tuotanto), projektien tekeminen, suunnittelijoiden aik… läs berättelsen >

Juuso

projektipäällikkö

Tyypillinen työpäiväni koostuu erilaisista palavereista, riippuen pitkälti käynnissä olevien projektitoim… läs berättelsen >

Eemil

lastenkodin ohjaaja

1. Arjen perushoiva ja rutiinit
Ohjaaja huolehtii nuorten päivittäisistä tarpeista: ruokailuista, hygien…
läs berättelsen >

Aki

Atlassian Consultant

Asiakkaiden Atlassian ympäristöjen kehitys ja ylläpito, laaja-alainen ongelmanratkaisu liittyen mainittui… läs berättelsen >

Hanna

työvalmentaja

Autan pitkäaikaistyöttömiä ja/tai -sairaita palaamaan työelämään. Kartoitamme tilannetta tiimissä ja pohd… läs berättelsen >

Mikko

Junior Full-Stack Developer

Työni on varsin itseohjautuvaa. Keskustelen asiakkaan kanssa tarpeista ja koodaan minun vastuullani olevi… läs berättelsen >

Kurumi

game artist

Mainosten suunnittelu peliin ja webiin, taustakuvien promillen peliin, ikonisuunnittelu läs berättelsen >

Eija

lehtori

Ohjaan oppilaita (nuoria ja aikuisia) hankkimaan osaamista työpaikoilla sekä oppilaitoksessa. Opetan läsn… läs berättelsen >

Katri

opinto-ohjaaja

Toimin jatkuvan oppimisen opinto-ohjaajana. Työni ytimessä on matalan kynnyksen ohjaus ihmisille, jotka p… läs berättelsen >

J

myyntipäällikkö

Varaston hoitamista ja järjestämistä. Huonekalujen kokoaminen ja asiakkaiden palvelu. läs berättelsen >

Par

Wireless Test Engineer

My workday usually starts by checking the status of ongoing tests and the test network. I review logs, te… läs berättelsen >

Nainen 45v

tuotantopäällikkö

Palavereita, suunnittelua, esihenkilötöitä, johtoryhmätyöskentelyä, sidosryhmien kanssa toimimista, ongel… läs berättelsen >

G

student

My typical day consists of learning Finnish through classes, online materials, and group discussions. I p… läs berättelsen >

Lo

Sivistystoimenjohtaja-rehtori

Kokouksia, valmistelua, ohjaamista, neuvomista, päätöksien tekoa ja pohdintaa sekä kohtaamista.

Töitä …
läs berättelsen >

Mi

erityisasiantuntija

Järjestön paikallisyhdistysten neuvonta, sisäinen viestintä, suunnittelu- ja kehittämistehtävät lasten ha… läs berättelsen >

Heli

asianhallintapäällikkö

Sähköposteihin ja puheluihin vastaaminen, suunnittelua ja organisointia, uuden käyttöön otettavan ohjelma… läs berättelsen >

Mal

projektipäällikkö

K

manager

Valmennus, esihenkilötyö, tiimityöskentely, kehittäminen, kouluttaminen läs berättelsen >

Ella

sairaanhoitaja

Tapaan 3-5 potilasta päivässä, yhden tapaamisen kesto on 45-75 minuuttia. Potilaat kärsivät eriasteisista… läs berättelsen >

-

projektikoordinaattori

Irina

Security Coordinator Helmholtz-yhdistyksessä (Saksa)

Työhöni kuuluu paljon yhteistyötä erilaisten tutkimuslaitosten kanssa. Suunnittelen tietoturvaan liittyvi… läs berättelsen >

Jo

kehittämisasiantuntija

Tietojohtaminen (kävijä- ja asukastiedon käsittely), kehittämisohjelmien koordinointi, kansainväliset han… läs berättelsen >

Sinttu

sairaanhoitaja

Teho-osastolla,dialyysitaitoinen vastaava hoitaja, toimin myös opiskelijavastaavana. läs berättelsen >

Källa för töissä.fi -statistiken: Universitetens och yrkeshögskolornas karriäruppföljningsenkäter till utexaminerade fem år efter examen. Tilläggsinformation ›