Browse stories

Ida, sovellusasiantuntija

Planning, development or administrative duties

Julkaistu 8.3.2018

Opiskelupaikkani University of Oulu
Pääaine tai koulutusohjelma Tietojenkäsittelytiede
Muut opinnot Taloustiede, ympäristönsuojelu
Valmistumisvuosi 2017

Tyypillinen työpäiväni: Ohjelmiston suunnittelu- ja ohjeistustehtävistä joko yleisellä tasolla tai asiakaskohtaisesti, kun kyseessä on asiakkaalle räätälöity lisäosa/ominaisuus.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: ongelmanratkaisu, tiimityö, Luova ajattelu

Päädyin nykyiseen työhöni: Pääsin yrityksen harjoitteluohjelmaan, jonka kautta sain oman mentorin ja minut perehdytettiin työhön puolen vuoden jakson aikana. Tämän jälkeen minut palkattiin vakituisesti ja vastuualueeni kasvoi.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Projektinhallintaan liittyviä kokonaisuuksia sekä käyttöliittymäsuunnittelun perusteita olen hyödyntänyt eniten. Myös tiimityö tuli opintojen aikana tutuksi ja se on auttanut töissäkin ryhmässä toimimista. Opiskelijajärjestöissä toimiminen on antanut myös yhtä paljon, ellei jopa enemmän kuin opinnot. Nykyisen työni sain osittain järjestökokemukseni perusteella.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Mikäli käyttöliittymä- tai muut vastaavat suunnittelutehtävät kiinnostavat, kannattaa omia taitojaan pitää yllä myös vapaa-ajalla esimerkiksi kuvia käsittelemällä ja omia käyttöliittymiä suunnittelemalla. Esimerkiksi itse usein metsästin internetistä käyttöliittymiä, jotka suunnittelin uusiksi. Tämä opetti paljon! Suosittelen myös portfolion ylläpitoa, sillä se antaa työnantajalle laajempaa kuvaa siitä, mitä sinä osaat ja millainen visuaalinen tyyli sinulla on.

More stories

Hopo

lehtori, opinto-ohjaaja

Työpäivään kuuluu usein sekä opetusta (luokassa tai verkossa) että ohjausta. Ohjaus voi olla ryhmä- tai y… read story >

Janne

Liikkeenjohdon konsultointi, strategiatyö, ohjelmistokehitys, projektin johto, kokouksia, matkustamista j… read story >

Joonas

senior it developer

Ohjelmointi ja tiimin kanssa työskentely, vaatimusmäärittely: asiakkaan kanssa abstraktin ongelman purkam… read story >

Lasse

Asiakkaan projektien kartoitus ja niihin osallistuminen. Mahdolliset rekrytoitavat ja haastattelut. Asiak… read story >

Ma

Kontakta business användare för att klargöra krav och förmedla kraven till Functional Analyst teamet. Upp… read story >

Jukka

ohjelmistoasiantuntija

Ohjelmointia, testiautomaatiota, koodikatselmointia, palavereja. Välillä on myös myynti/markkinointityötä… read story >

Damager

projektipäällikkö

Vastaan mm. operatiivisen järjestelmän käyttöönottoprojektista. Työpäiväni koostuu pääasiassa palavereist… read story >

Lauri

Työpäiväni koostuu pääosin mainonnan ja markkinoinnin suunnittelusta. Ideoin muun tiimin kanssa asiakkaid… read story >

The source of the statistics: Career monitoring survey conducted among individuals who graduated 5 years earlier. More information ›