Plocka berättelser

Elsi, tutkija

Forskning eller produktutveckling

Julkaistu 18.9.2017

Opiskelupaikkani Helsingfors universitet
Pääaine tai koulutusohjelma Yhteiskuntahistoria
Muut opinnot Venäjän kieli ja kirjallisuus
Valmistumisvuosi 2016

Tyypillinen työpäiväni: Normaalina työpäivänä kerään työnantajan tarvitsevia tietoja julkisista lähteistä. Joskus saan tarkkoja toimeksiantoja, mutta yleensä saan itse valita kiinnostavat materiaalit.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: kielitaito, pitkäjännitteisyys, lähdekriittisyys

Päädyin nykyiseen työhöni: Olin harjoittelussa nykyisellä työnantajallani noin vuosi ennen valmistumistani. Noin puoli vuotta valmistumisen jälkeen hain avoimessa haussa ollutta virkaa johon minut valittiin.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Kielitaidosta ja opinnäytteiden tekemisestä on ollut eniten hyötyä tässä työssä.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Ainoa, mitä olen jopa katunut on se, etten lähtenyt vaihtoon ulkomaille. On myös tärkeää uskaltaa suorittaa opinnot loppuun asti, vaikka tällöin saattaa hetkeksi jäädä työttömäksi. Kukaan tuntemani ihminen ei ole valmistumisen jälkeen ollut työttömänä pitkiä aikoja. Työharjoittelu kannattaa ehdottomasti suorittaa, vaikka se vaikeuttaisi muiden opintojen valmistumista - ainakin minun opettajani antoivat minulle paljon helpotuksia kurssien suhteen kun tein harjoittelua.

Mera berättelser

Kirsikka

lukion opinto-ohjaaja

Tapaan opiskelijoita ohjauskeskustelun merkeissä. Lisäksi pidän oppitunteja sekä järjestän tutustumisia k… läs berättelsen >

Marika

kehittämispäällikkö

Työpäiväni ovat vaihtelevia, toimin milloin terveyspoliittisena asiantuntijana, viestintä- ja yhteyspääll… läs berättelsen >

Anna

suunnittelija

Suunnittelen tulevia tapahtumia ja tuotan niihin materiaaleja (ohjeistuksia, ilmoittautumislomakkeita, ne… läs berättelsen >

Mira

projektipäällikkö

Tyypilliseen työpäivääni sisältyy sekä itsenäistä työtä oman työpöydän ja sähköpostin ääressä sekä asioit… läs berättelsen >

Källa för töissä.fi -statistiken: Universitetens och yrkeshögskolornas karriäruppföljningsenkäter till utexaminerade fem år efter examen. Tilläggsinformation ›