Plocka berättelser

Jenni, kouluterveydenhoitaja

Kundservice/arbete med patienter, Kunta

Julkaistu 8.12.2015

Opiskelupaikkani Hämeen ammattikorkeakoulu
Pääaine tai koulutusohjelma
Muut opinnot Lähihoitaja, Lapsi-, nuoriso- ja perhetyön suuntaava
Valmistumisvuosi 2006

Tyypillinen työpäiväni: Tyypillisin päivä koostuu lasten ikäkausitarkastuksista jotka tehdään joka vuosi jokaiselle ikäluokalle. 1.lk ja 5.lk:n oppilaille yhdessä lääkärin ja perheen kanssa. Lisäksi on muita tarkastuksia sekä kontrolleja joita on ilmennyt kesken lukuvuotta. Yhteydenottoja sähköisenreissuvihon Wilman kautta, yhteistyötä koulukuraattorin ja -psykologin sekä sosiaalitoimen ja perheneuvolan kanssa. Palavereja ja moniammatillisia kokoontumisia on viikottain. Itse työskentelen useammalla koululla, joten kalenterin tulee olla ajantasalla tarkasti menoista.

Joustavuus ja työn organisointitaidot korostuvat tässä työssä.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: joustavuus, palveluhalukkuus, ystävällisyys

Päädyin nykyiseen työhöni: Tein ensin vuorotteluvapaasijaisuuden 6kk. Hän oli kouluterveydenhoidon harjoittelun ohjaajani aikoinaan, eri kunnassa kylläkin silloin. Sittemmin jatkoin töitä samassa kunnassa neuvolanpuolella jossa ollessani sain vakituisen työpaikan ja siirryin myöhemmin kouluterveydenhoitoon.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Kaikista opinnoista on ollut hyötyä tätä työtä tehdessäni, mutta erityisesti painottaisin järjestötyön lapsi- ja varhaisnuorisojärjestössä, jossa olin ensin leiriläisenä ja kerholaisena ja myöhemmin ohjaajana. Sieltä sai jo nuorena varmuutta ja kokemusta organisointiin sekä valmiutta siihen, että tilanteet muuttuvat hetkessä. Yksikään päivä ei täällä ole samanlainen. Myös ATK-ohjelmat päivittyvät hurjaa vauhtia.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Suosittelen tälle alalle hakeutuvalle avointa mieltä ja reippautta. Sosiaalisia taitoja tulisi olla ja terveydenhoitajien keskeistä kollegiaalisuutta tulisi harjoittaa jo heti uran alussa. Ole hyvä työkaveri ja auta aina, kun pystyt. Tarjoudu myös aktiivisesti auttamaan. Yhteiskunnan tilanne ei tule tästä helpottumaan, joten meidän tulee vetää yhtä köyttä.

Mera berättelser

KK

yksilövalmentaja

Tuen asiakkaitani yksilötyönä työllistymisen taidoissa ja työllistymisessä. läs berättelsen >

Ville

Sähkösuunnittelu päällikkö

Eri sidosryhmien tukeminen (osto,myynti, projekti, tuotanto), projektien tekeminen, suunnittelijoiden aik… läs berättelsen >

Juuso

projektipäällikkö

Tyypillinen työpäiväni koostuu erilaisista palavereista, riippuen pitkälti käynnissä olevien projektitoim… läs berättelsen >

Eemil

lastenkodin ohjaaja

1. Arjen perushoiva ja rutiinit
Ohjaaja huolehtii nuorten päivittäisistä tarpeista: ruokailuista, hygien…
läs berättelsen >

Aki

Atlassian Consultant

Asiakkaiden Atlassian ympäristöjen kehitys ja ylläpito, laaja-alainen ongelmanratkaisu liittyen mainittui… läs berättelsen >

Hanna

työvalmentaja

Autan pitkäaikaistyöttömiä ja/tai -sairaita palaamaan työelämään. Kartoitamme tilannetta tiimissä ja pohd… läs berättelsen >

Mikko

Junior Full-Stack Developer

Työni on varsin itseohjautuvaa. Keskustelen asiakkaan kanssa tarpeista ja koodaan minun vastuullani olevi… läs berättelsen >

Kurumi

game artist

Mainosten suunnittelu peliin ja webiin, taustakuvien promillen peliin, ikonisuunnittelu läs berättelsen >

Eija

lehtori

Ohjaan oppilaita (nuoria ja aikuisia) hankkimaan osaamista työpaikoilla sekä oppilaitoksessa. Opetan läsn… läs berättelsen >

Katri

opinto-ohjaaja

Toimin jatkuvan oppimisen opinto-ohjaajana. Työni ytimessä on matalan kynnyksen ohjaus ihmisille, jotka p… läs berättelsen >

J

myyntipäällikkö

Varaston hoitamista ja järjestämistä. Huonekalujen kokoaminen ja asiakkaiden palvelu. läs berättelsen >

Par

Wireless Test Engineer

My workday usually starts by checking the status of ongoing tests and the test network. I review logs, te… läs berättelsen >

Nainen 45v

tuotantopäällikkö

Palavereita, suunnittelua, esihenkilötöitä, johtoryhmätyöskentelyä, sidosryhmien kanssa toimimista, ongel… läs berättelsen >

G

student

My typical day consists of learning Finnish through classes, online materials, and group discussions. I p… läs berättelsen >

Lo

Sivistystoimenjohtaja-rehtori

Kokouksia, valmistelua, ohjaamista, neuvomista, päätöksien tekoa ja pohdintaa sekä kohtaamista.

Töitä …
läs berättelsen >

Mi

erityisasiantuntija

Järjestön paikallisyhdistysten neuvonta, sisäinen viestintä, suunnittelu- ja kehittämistehtävät lasten ha… läs berättelsen >

Heli

asianhallintapäällikkö

Sähköposteihin ja puheluihin vastaaminen, suunnittelua ja organisointia, uuden käyttöön otettavan ohjelma… läs berättelsen >

Mal

projektipäällikkö

K

manager

Valmennus, esihenkilötyö, tiimityöskentely, kehittäminen, kouluttaminen läs berättelsen >

Ella

sairaanhoitaja

Tapaan 3-5 potilasta päivässä, yhden tapaamisen kesto on 45-75 minuuttia. Potilaat kärsivät eriasteisista… läs berättelsen >

-

projektikoordinaattori

Irina

Security Coordinator Helmholtz-yhdistyksessä (Saksa)

Työhöni kuuluu paljon yhteistyötä erilaisten tutkimuslaitosten kanssa. Suunnittelen tietoturvaan liittyvi… läs berättelsen >

Jo

kehittämisasiantuntija

Tietojohtaminen (kävijä- ja asukastiedon käsittely), kehittämisohjelmien koordinointi, kansainväliset han… läs berättelsen >

Sinttu

sairaanhoitaja

Teho-osastolla,dialyysitaitoinen vastaava hoitaja, toimin myös opiskelijavastaavana. läs berättelsen >

Källa för töissä.fi -statistiken: Universitetens och yrkeshögskolornas karriäruppföljningsenkäter till utexaminerade fem år efter examen. Tilläggsinformation ›