Plocka berättelser

Opo, luokanopettaja, opinto-ohjaaja

Undervisning eller uppfostran

Julkaistu 15.9.2014

Opiskelupaikkani Jyväskylä universitet
Pääaine tai koulutusohjelma Luokanopettajakoulutus
Muut opinnot Tilastotiede, matematiikka
Valmistumisvuosi 2014

Tyypillinen työpäiväni: Minulla on joustavat työajat. Annan pääosin yksilöohjausta. Työskentelen noin 6-7 tuntia päivässä - esimerkiksi 9-15 tai joskus 12-18. Ohjattavani ovat pääosin aikuisia. Opiskelijat tulevat monenlaisista elämäntilanteista ja monenlaisin tavoittein. Jokainen työpäivä on taatusti erilainen. Työviikkoon kuuluu säännöllisiä kokouksia monialaisissa työskentelyryhmissä. Oma ammatillinen ja sisällöllinen kehittäminen on tärkeää, ja siihen on hyvä ottaa aikaa.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: asiakaslähtöisyys: kuunteleminen, verkostoituminen, uusien mahdollisuuksien näkeminen

Päädyin nykyiseen työhöni: Opiskelin ensin luokanopettajaksi. Minua on aina kiinnostanut yhteiskunnalliset asiat. Opinto-ohjaajan työssä saan seurata tulevaisuutta, työmarkkinoiden muutosta ja yksilö on kuitenkin keskiössä.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Opinto-ohjauksen opinnot. Luokanopettajan opinnot antoivat erittäin hyvän pohjan itsensä tuntemiseen, pedagogiseen osaamiseen, ryhmien ohjaamiseen sekä koulumaailman tuntemiseen.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Hanki laaja-alaisesti työkokemusta. Työskentele peruskoulussa, lukiossa, ammatillisissa oppilaitoksissa. Käy opintojen aikana vaihdossa - monta kertaa. Opiskele psykologiaa ja erityispedagogiikkaa. Hae töitä myös ulkomailta!

Mera berättelser

L.E.

asiantuntija

Työhöni nuorena asiantuntijana konsulttitalossa koulutusalalla sisältyy mm. tarjousvalmistelua, rekrytoin… läs berättelsen >

Juha

oppilaanohjauksen lehtori

Tyypilliseen työpäivääni kuuluu luokkaohjaustunteja yläkoulun 7-9 luokkalaisille, yksilöohjausta, hallint… läs berättelsen >

Markus

koulutussuunnittelija

Opetussuunnitelman kehittämistyötä, koulutusten järjestämistä, kokousten valmistelua ja opintojaksojen pe… läs berättelsen >

Hannele

luokanopettaja, aineenopettaja

Luokanopettajana olen saanut itse vaikuttaa siihen, mitä luokka-astetta kulloinkin opetan. Välillä olen o… läs berättelsen >

Källa för töissä.fi -statistiken: Universitetens och yrkeshögskolornas karriäruppföljningsenkäter till utexaminerade fem år efter examen. Tilläggsinformation ›