Selaa kertomuksia

Elina, opintokoordinaattori

Suunnittelu-, kehitys- tai hallintotehtävät

Julkaistu 13.5.2015

Opiskelupaikkani Helsingin yliopisto
Pääaine tai koulutusohjelma Kasvatustiede
Muut opinnot sosiologia, sosiaalipsykologia, kehitys- ja persoonallisuuspsykologia
Valmistumisvuosi 2010

Tyypillinen työpäiväni: Opetussuunnitelmatyö, opintohallinto, ohjelman johtoon liittyvät tehtävät, opetusosaamisen arviointiin liittyvät tehtävät, opintoneuvonta

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: Kokonaiskuvan hallinta, stressinsietokyky, aktiivisuus

Päädyin nykyiseen työhöni: Aloitin saman työnantajan toisessa yksikössä korkeakouluharjoittelijana (tutkintoon pakollisena sisältyvä harjoittelu). Hain ja pääsin määräaikaisiin töihin samalla työnantajalla ja lopulta sain myös vakituisen työpaikan

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Yleiset akateemiset valmiudet. Olen täydentänyt osaamistani työn ohessa vastaamaan sisällöllisesti paremmin työnkuvaani.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Hallinnon ja talouden osaaminen on tärkeää monessa työtehtävässä. Harvassa ovat ne jotka voivat ulkoistaa ne asiat muille. Sivuaineopintoina kannattaa valita ehkä niitä hieman "tylsän" kuuloisia oppiaineita.

Lisää kertomuksia

Kandi

talent acquisition specialist

Ina

Opiskelijoiden ohjaus: opintoihin ja pidemmän aikavälin tavoitteisiin liittyen, opinnoissa jaksaminen, op… lue kertomus >

Opinto-ohjaaja

opinto-ohjaaja

Toimin opinto-ohjaajana yliopistossa. Työhöni kuuluu opiskelijoiden yksilöohjausta, opiskelijoiden vertai… lue kertomus >

S

asiakaspalvelija/asiantuntija

Kontaktoin ihmisiä, jotka saavat valtiolta työttömyysetuutta. Asioin heidän kanssaan lain ja työvoimapoli… lue kertomus >

Kasvatustieteilijä

asiantuntija

Vastailen päivittäin opiskelijoiden sähköposteihin liittyen heidän opintoihinsa. Kysymyksiä tulee laidast… lue kertomus >

Itsensä löytäjä

lukion opinto-ohjaaja

Opiskelijoiden kanssa jutustelua, työn suunnittelua ja hallinnointia. Oppitunteja silloin, kun niitä on. lue kertomus >

Nimetön

työvalmentaja

Asiakastyö toteuttamalla yksilöohjausta ja -valmennusta. Asiakastyön kohderyhmänä on yleensä pitkäaikaist… lue kertomus >

Nimetön

Aamusta iltapäivään yhtä pöhinää. Illalla kokeiden tarkistusta ja työn suunnittelua. lue kertomus >

KS

suunnittelija

Sähköpostia, koulutuksien ja opintojakson akuuttien asioiden hoitoa lukuvuoden ajankohdasta riippuen ( ja… lue kertomus >

Ansku

luokanopettaja

Pääasiallinen työni on 4.-5.-luokan opettaminen. Opetan mm. matematiikkaa, ympiä, historiaa, suomen kielt… lue kertomus >

Emma

työvalmentaja

Valmennan yrityksessä määräaikaisessa työsuhteessa olevia työntekijöitä, joilla on taustalla pitkäaikaist… lue kertomus >

Henna

opintoneuvoja

Opiskelijoiden sähköposteihin vastaaminen, opiskelijoiden tapaaminen, opiskeluihin liittyvien infojen pit… lue kertomus >

Irmeli

asiantuntija

Työni sisältää konsultointia, kouluttamista ja yksikköni tarjoamien digitaalisten palvelujen kehitystehtä… lue kertomus >

Virpi

kehittämispäällikkö

Tyypilliseen työpäivääni sisältyy muutama palaveri sekä itsenäistä työskentelyä. Tehtäväkenttääni on valt… lue kertomus >

Eija

projektikoordinaattori

Nuorten oppisopimusopiskelijoiden ohjaaminen, valmentaminen ja neuvominen sekä työpaikkakäynnit, oppisopi… lue kertomus >

Yläkoulun ja lukion opo

Tyypilliseen työpäiväni saattaa kuulua oppitunti tai pari, henkilökohtaista ohjausta oppilaiden kanssa, … lue kertomus >

Maria

opinto-ohjaaja

Päivääni sisältyy paljon opiskelijoiden tapaamisia, henkilökohtaista ohjausta, opintojen valintaan, jatko… lue kertomus >

Riitta

Hallinnollisia tehtäviä: suunnittelua ja johtamista
Opinto-ohjausta: opiskelijoille henkilökohtaista ohj…
lue kertomus >

Mari

uravalmentaja

Otan vastaan nuoria alle 30-vuotiaita työttömiä asiakkaita noin neljä päivässä ja suunnittelemme yhdessä … lue kertomus >

Marita

suunnittelija

Työni sisältää erilaisia suunnittelu- ja yhteistyöpalavereita eri tahojen ja henkilöiden kanssa niin talo… lue kertomus >

Risto, KT

Aktiivi uran aikana 31.05.2012 asti: Suunnittelua, kokouksia, seminaareja, virastotyötä, Amk: johtoa, kok… lue kertomus >

Töissä.fi-tilastojen lähde: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselyt viisi vuotta aiemmin valmistuneille. Lisätietoa ›