Browse stories

Samuel, viestintäasiantuntija

Consulting

Julkaistu 3.3.2021

Opiskelupaikkani University of Tampere
Pääaine tai koulutusohjelma Kääntäminen ja tulkkaus
Muut opinnot journalistiikka, tietojenkäsittelytiede, ruotsi
Valmistumisvuosi 2019

Tyypillinen työpäiväni: Päivät täyttyvät kiireisistä sijoittajaviestintään, mediatyöhön ja raportointiin liittyvistä tehtävistä. Työssä olennaista on oikeakielisyys, joten kääntäjän taidot ovat laadun kannalta tosi hyvä juttu.

Kirjoitan suomeksi ja englanniksi, ja asiakkaille minua myydään "natiivina", vaikken sitä englanniksi olekaan. Mutta taidoissa se pitää näkyä. Työ on yhtäältä kiireistä, mutta toisaalta laadun pitää olla aina priimaa. Siispä päivät joskus venyvät pitkiksikin.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: ajanhallinta, paineensietokyky, kieli- ja kirjoitustaidot, myös suomen kieli,

Päädyin nykyiseen työhöni: Isona tekijänä varmasti parin vuoden työkokemus kääntäjänä sekä oma harrastuneisuus blogin yms. muodossa. Eteeni sattui sopiva rekry, jota kautta pääsin haastatteluun. Haastattelussa esihenkilöni sanoi, että kääntäjistä saa leivottua hyviä viestintäasiantuntijoita.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: englanti, käännöstiede, suomi, journalistiikka

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Ei kannata tuudittautua siihen, että pelkällä koulutuksella saa koulutusta vastaavia töitä. Ilman työkokemusta ei pärjää. Tarjoa jo opiskelujen aikana itseäsi aktiivisesti freelancerina tai hanki osa-aikatyö, niin siitä on suuri apu.

Ala harrastaa alan kannalta relevantteja taitoja, esim. blogin kirjoittamista, valokuvausta, ihan mitä vaan mistä voisi olla myöhemmin apua. Viestintätoimistotyö on hyvä esimerkki generalistisesta alasta, jolla mitä ihmeellisimmistä tiedoista ja taidoista voi joskus olla työnantajalle suuri hyöty.

Opi sanoittamaan omaa osaamistasi ja tuo sitä rohkeasti esille!

More stories

M

viestintäkonsultti

Sisällöntuotantoa, käännöksiä, mediavalmennuksia ja erilaisia viestintäprojekteja monen kokoisille yrityk… read story >

Kyp

Työskentelen eräässä tutkimuksen tukipalveluita tarjoavassa organisaatiossa. Työpäiväni koostuvat tiedott… read story >

M

kääntäjä

Oppilaitoksen moniaiheisten (viestintä, markkinointi, hallinto jne.) tekstien kääntäminen, kielikysymyksi… read story >

Nimimerkki

Julkisten tarjouspyyntöasiakirjojen analysointia, tarjouspyyntöjen laatimista tiimissä, asiakirjojen kään… read story >

Vilma

kääntäjä

Pääasiallisesti kääntämistä ja oikolukua. Satunnaisesti vastailua kaikenlaisiin termi- ja kielioppikysymy… read story >

Anu

Tuotteen suunnittelu, raaka-aineiden valinta ja osittain hankintakin, tarjouslaskenta ja tarjouksen laadi… read story >

The source of the statistics: Career monitoring survey conducted among individuals who graduated 5 years earlier. More information ›