Browse stories

Soili, äidinkielen opettaja

Teaching and training, Ammattiopisto

Julkaistu 28.11.2017

Opiskelupaikkani University of Turku
Pääaine tai koulutusohjelma Kirjallisuus
Muut opinnot Suomen kieli, opettajan pedagogiset opinnot, taidehistoria, siirtolaisuus ja monikulttuurisuus
Valmistumisvuosi 2010

Tyypillinen työpäiväni: Työpäivääni kuuluu oppituntien pitämistä, niiden valmistelua ja jälkitöitä, arviointia, kirjaamista, opiskelijoiden ohjausta yms. Meneillään olevista kursseista ja niiden vaiheista riippuen oppituntien ulkopuolella tehtävä työmäärä vaihtelee paljon. Osittain työpäivät ovat hyvin tarkkaan aikataulutettuja, osittain hyvin joustavia. Äidinkielen ohella olen opettanut myös muutamia kursseja muita oppiaineita, esim. etiikkaa sekä taidetta ja kulttuuria.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: Hyvät sosiaaliset taidot, substanssiosaaminen, Uusiutumiskyky

Päädyin nykyiseen työhöni: Olin hakenut virkaa saman kunnan toisesta koulusta. Tuohon paikkaan en saanut kutsua edes haastatteluun, mutta kyseisen koulun rehtori oli toimittanut hakemuksia nykyisen työpaikkani silloiselle rehtorille, kun tässä koulussa oli tullut yllättävä sijaistarve juuri koulujen loputtua alkukesästä. Minut kutsuttiin haastatteluun, käsittääkseni montaa ei oltu edes haastateltu, ja minut valittiin tehtävään saman tien. Toimittuani vuoden sijaisena viranhaltija irtisanoutui ja minut valittiin virkaan.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Koen että kokonaisuudessaan kaikki akateemiset opintoni ovat kasvattaneet minua asiantuntijatehtävään. Aivan urani alussa opettajan pedagogisilla opinnoilla oli eniten hyötyä mentaalisella tasolla, mutta nykyään koen, että työni sisältö on aika kaukana opintojeni sisällöistä, vaikkakin kaikkia opintojeni aihealueita työssäni saan käyttääkin.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Hae rohkeasti sellaisiakin tehtäviä, joihin et usko tulevasi valituksi. Voit olla väärässä, tai niiden kautta voi tulla esiin piilotyöpaikkoja. Korkeakoulutus luo hyvän pohjan ja ajattelutavan, vasta itse työ opettaa sen, mitä osaamista tarkalleen tarvitset työssäsi.

More stories

Jenni

markkinointipäällikkö, -johtaja

Tyypillinen työpäiväni koostuu sähköpostien lukemisesta ja niihin vastaamisesta, markkinointisuunnitelmie… read story >

R

toiminnanjohtaja

Työpäivät vaihtelevat niin paljon, etten oikeastaan osaa sanoa, millainen olisi tyypillinen työpäivä. Vas… read story >

Suvikka

Monistaminen, oppituntien pito, opiskelijoiden neuvonta, oppituntien suunnittelu sekä erilaiset palaverit… read story >

Jaana

projektityöntekijä

Teen vuoden mittaan töitä eri tavoin. Osa vuodesta kuluu puhelinneuvonnassa, jossa opastan asiakkaita. Oh… read story >

Maarit

freelance-toimittaja

Tausta-aineistoon tutustuminen, juttujen ja tv-käsikirjoitusten kirjoittaminen, haastattelut, sähköpostit… read story >

Reeta

Tänään olen päivittänyt sosiaalista mediaa, suunnitellut uusia verkkosivuja, kommentoinut havainnekuvia j… read story >

Iida

projektisihteeri

Työnkuva on varsin monipuolinen, minkä vuoksi tyypillistä työpäivää on vaikea määritellä. Työpäivään voi … read story >

Otto

johtaja

Ei ole tyypillistä työpäivää. Tehtäväni on johtaa yli 60 ihmisen työtä, kommunikoida heille mihin suuntaa… read story >

Pihla

strategiajohtaja

Viikot koostuvat pääasiassa toteutuksessa olevien projektien monenlaisesta edistämisestä ja uusien suunn… read story >

Juha

Johdan suunnittelutyötä, vastaan yhteyksistä asiakkaiden ylimpään johtoon, teen konsulttityötä ja toimin … read story >

Auli

Olen freelancer-musiikkitoimittaja (toiminimi), ja teen töitä lehdille, orkestereille, festivaaleille ja … read story >

Ilpo

Yhteydenpito venäläisiin ja ukrainalaisiin ystäviini netin kautta. read story >

Jenni

verkkotiedottaja

Ylläpidän nettisivuja, teen haastatteluja ja kirjoitan juttuja blogiin, päivitän some-kanavia, pidän yhte… read story >

cs

opettaja

Keskeisimpiä työtehtäviäni ovat opetuksen suunnittelu ja toteutus. read story >

Tarja

kustantaja

orgnisointia, viestintää, kirjoittamista, esiintymistä, hallintoa read story >

Riitta

äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori

* oppituntien valmistamista
* oppilaiden kirjoitelmien lukemista, korjaamista ja arviointia sekä palautt…
read story >

Leena

Työpäivät ovat hyvin vaihtelevia. Niihin voi sisältyä yleis- ja henkilöstöjohdon tehtäviä, kehittämistyöt… read story >

Marjatta

projektityöntekijä

Olen mukana tietohallinnon projektissa, jonka tarkoituksena on tuoda organisaation käyttöön identiteetin … read story >

Johanna

amanuenssi

Annan opinto-ohjausta sähköpostilla, puhelimitse ja vastaanotoilla. Suunnittelen ja järjestän vuodenkierr… read story >

Minna

tietopalvelusihteeri

Asiakaspalvelua kirjaston tiskillä, jonkun verran puhelinpalvelua ja sähköposteihin vastaamista. Tiedonha… read story >

Kaisa

quality specialist

Työskentelen monikansallisessa internetyrityksessä. Päiväni koostuu laaduntarkkailusta ja työharjoittelij… read story >

Ilpo

Aamulla nukun sopivasti tilanteen mukaan; luen sähköpostini ja kirjoitan tiedusteluja, enimmäkseen Venäjä… read story >

The source of the statistics: Career monitoring survey conducted among individuals who graduated 5 years earlier. More information ›