Selaa kertomuksia

Laura, varhaiskasvatuksen digitutor

Suunnittelu-, kehitys- tai hallintotehtävät

Julkaistu 22.8.2022

Opiskelupaikkani Jyväskylän yliopisto
Pääaine tai koulutusohjelma Varhaiskasvatus
Muut opinnot Erityispedagogiikka
Valmistumisvuosi 2019

Tyypillinen työpäiväni: Aamuisin ryhmissä havainnoimassa ja opettamassa niin lapsia kuin henkilöstöäkin, lounaan jälkeen toimistossa suunnittelu- ja kehittämistyössä sekä palavereissa ja koulutuksissa.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: Ongelmanratkaisu ja päätöksenteko, innostus kehittää ja edistää muutosta, Tiimityö (useissa eri tiimeissä toimiminen),

Päädyin nykyiseen työhöni: Päädyin hakemaan tutulle työnantajalle varhaiskasvatuksen opettajan tehtävistä. Kunta oli saanut Opetushallituksen myöntämää hankerahoitusta, jonka myötä he hakivat työntekijää.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Opintojen kannalta STEAM-opintojaksot sekä oppimisen osa-alueiden integroimista opettavat kurssit ovat olleet hyödyksi työssä. Myös tuen asioiden tunteminen on eduksi pohtiessa esim. oppimispelien mahdollisuuksia.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Maisteriopintojen kautta saisi varmasti vieläkin enemmän näkökulmaa, jota voisi hyödyntää työssä.

Lisää kertomuksia

Harri

Ensin täytyy kertoa, että olen lastentarhanopettajaksi valmistunut jo vuonna 1981 ja takana on 30 vuoden … lue kertomus >

Töissä.fi-tilastojen lähde: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselyt viisi vuotta aiemmin valmistuneille. Lisätietoa ›