Selaa kertomuksia

Juha,

Johto- tai esimiestehtävät

Julkaistu 15.8.2017

Opiskelupaikkani Teknillinen korkeakoulu
Pääaine tai koulutusohjelma
Muut opinnot elektronifysiikka
Valmistumisvuosi 1979

Tyypillinen työpäiväni: Päivä täyttyy projektien suunnittelu- ja seuranta palavereista. Ja määräajoin on projektien etenemisestä raportoitava eri osapuolille. - Tavallaan tietty rutiini, mutta jokainen päivä on erilainen.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: projektinhallinta, Yhteistyö- ja tiimityötaidot, yhteistyö-, vuorovaikutus- ja oppimistaidot, sekä suullinen että kirjallinen viestintä tärkeää,

Päädyin nykyiseen työhöni: Suurimman osan työuraani olen toiminut tehtävissä, jotka eivät ole suoranaisesti liittyneet lainkaan loppututkintoni mukaisiin tehtäviin. Projektipäällikön/johtajan tehtävissä projektin sisältö, substanssi, voi olla mikä tahansa. Se vain on vedettävä läpi suunnitelman mukaisesti. - Tällaisiin tehtäviin päädyin myönteisten kokemusten kautta (onnistumisia pienemmissä hankkeissa) ja toisalta mielenkiinnostani tehdä tiimityötä. Vaihtoehtona olisi ollut tutkijakoulutus, jota valmistumisvaiheessa pitkään harkitsin. En jäänyt omaan tutkijakammiooni, vaan rohkeasti hakeuduin ja kouluttauduin (työpaikkakohtaista täydennyskoulutusta) projektien suunnitteluun ja hallintaan. Nykyiseen työpaikkaani pääsin rekrytoinnin kautta määräaikaiseksi harjoittelijaksi ja siitä sitten tehtävät monipuolistuivat ja haasteellisuus kasvoi. Samalla kasvoi myös työntekemisen mielekkyys.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Opin opiskelemaan; jatkuvan oppimisen periaate. IT-alalla muutokset ovat nopeita, joten opinnoissani saamani tiedot vanhenivat hyvin nopeasti. Kyky ylläpitää osaamistaan ja jatkuva kiinnostustus uuden oppimisesta on ratkaisevaa. Työuran aikana ehtii jopa opiskelemaan tarvittaessa uuden ammatin tai useamman.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Kun opiskelee, niin kannattaa kurssivalikoima pitää laajana ja monipuolisena. Pakollisten kurssien joukkoon on mielekästä ottaa hyvinkin erilaisia vapaaehtoisia kursseja. Monipuolisuudesta ja kyvystä omaksua uutta on jatkossa monikertainen hyöty.

Lisää kertomuksia

N

Suunnittelija (kansainväliset asiat)

Työpäiväni ovat hyvin vaihtelevia sisältäen erilaisia hallinnollisia tehtäviä (raportointi, tilastointi, … lue kertomus >

J

Design engineer @TGR WRT

Tyypillinen työpäivä koostuu enimmäkseen 3d mallintamisesta, laskennasta, palavereista ja uusien ratkaisu… lue kertomus >

Nordisti -16

Kaksikielinen asiakaspalvelija

Vastaan asiakkaiden puheluihin taksikeskuksessa. Toimialueena on kahdeksan maakuntaa, joista kahdessa on … lue kertomus >

T

data engineer

Att jobba med data handlar inte bara om att vara tekniskt kunnig, utan en lika viktig del är att kunna ko… lue kertomus >

Ja

tietoasiantuntija

Hallinnoin ja kehitän yhtä yliopistolla käytettävää tietojärjestelmää. Seuraan siihen liittyvää kansallis… lue kertomus >

E

Utbildninsplanerare

Största delen av tiden planerar och genomför jag fortbildning inom naturvetenskaper, teknik och matematik… lue kertomus >

AN

insinööri

Projekteihin liittyvän tutkimustyön suunnittelu ja toteutus laboratoriossa. Myös muita projektin ulkopuol… lue kertomus >

Karoliina

plc engineer

PLC-suunnittelua ja ohjelmatestauksia, komissiotyötä asiakaskohteissa, konsultointia lue kertomus >

Kemisti

global product manager

Minulla on kokonaisvastuu varmistaa, että tuotevalikoimamme vastaa asiakkaiden tarpeita. Tyypillinen työp… lue kertomus >

Iri

johtava sosiaalityöntekijä

Pääasiassa vastaan tiimin henkilöstöasioista. Paljon työaikaa menee myös asiakaskonsultaatioihin. Tarvitt… lue kertomus >

Maria

laboratoriohoitaja

Teen 3-vuoro työtä yliopistosairaalan laboratoriossa. Työskentelen erilaisten analysaattoreiden kanssa, m… lue kertomus >

mika

vastaava työnjohtaja

Eve

DavidEveri

About that thing we were discussing earlier, I think I had something on that, might be nothing, but still… lue kertomus >

KP

opinto-ohjaaja

Työ on monipuolista. Ohjaan opiskelijoita yksilöinä sekä ryhmissä. Teen ohjausta monikanavaisesti kasvotu… lue kertomus >

Tiia

Customer success & marketing manager

Minulla ei oikeastaan ole tyypillistä työpäivää. Työhöni kuuluu mm. asiakassuhteiden ylläpito ja koulutus… lue kertomus >

Jyoti

housekeeping

Garbage, laundry, arranging beds, washing, dusting , vacuuming, and moping. lue kertomus >

Essi

terveystarkastaja

Työhöni kuuluu tarkastuksia esim. ravintoloihin ja kauppoihin ja tarkastuskertomusten laatimista. Työ vaa… lue kertomus >

Johanna

asiantuntija

Teams-palavereista, projektien johtamisesta ja rahoitushakuihin hankesuunnitelmien työstämisestä lue kertomus >

Histoni 2017

Olemassaolevien ja uusien diagnostiikkatestien kehittämistä. Työpäiviin mahtuu kokouksia, laboratoriokoke… lue kertomus >

Teemu

tekninen dokumentoija

Tavallisena työpäivänä tuotan monikielisiä käyttöohjeita ja tuotemerkintöjä viihde-elektroniikalle ja kod… lue kertomus >

Janina

toimintaterapeutti

Ryhmienohjausta ja alustuksia työelämään liittyvistä aiheista kuten työelämätaidot, hyvinvointi, ergonomi… lue kertomus >

F

Tyypillistä työpäivää eio ole. Viimeaikoina olen mm. analysoinut markkinointikampanjoita ja edustanut yri… lue kertomus >

Hemppa

varastopäällikkö

Alaisia on kolme, mutta työ on hyvin itseohjautuvaa. Vaikka työn kuvaan kuuluu toimintojen kehittäminen ,… lue kertomus >

nutrition

ravintolatyöntekijä

A typical day in my work involves preparing the kitchen for the shift, including setting up stations, che… lue kertomus >

Töissä.fi-tilastojen lähde: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselyt viisi vuotta aiemmin valmistuneille. Lisätietoa ›