Selaa kertomuksia

Heli, työterveyspsykologi

Asiakastyö tai potilastyö, Heltti Oy

Julkaistu 26.3.2017

Opiskelupaikkani Helsingin yliopisto
Pääaine tai koulutusohjelma Psykologia
Muut opinnot Organisaatiopsykologia ja johtaminen (silloinen TKK, nyk. Aalto Yliopisto)
Valmistumisvuosi 2006

Tyypillinen työpäiväni: Heltti on työterveysalaa ravistava kasvuyritys, jonka mottona on "Always challenge the old way". Näin ollen lain ja asetusten rajoissa työterveyttäkin pyritään tekemään niin asiakaslähtöisen innovatiivisesti, kuin suinkin mielikuvitus riittää. Työaikaani ei seurata, mutta toki työni asettuu asiakkaidenkin vuoksi suunnilleen virka-aikaan. Tuen ihmisten työssäjaksamista sekä yksilö- että työyhteisötyöskentelyn kautta. Tapaan jäseniä (kuten "potilaita" tai "asiakkaita" Heltissä kutsutaan) keskustelukäynnein Helttilöissä, kävelylenkillä tai chat- tai videoyhteyden kautta heille tärkeiden haasteiden äärellä. Sparraan esimiehiä saamaan porukkansa lentoon, autan työyhteisöjä löytämään hyvän draivin tekemiseensä tai pääsemään yli vaikeasta tilanteesta. Lisäksi konsultoin Heltin lääkäreitä, hoitajia ja muita asiantuntijoita psykologian alan asioissa. Kirjoitan blogia, osallistun eri tavoin viestintä- ja markkinointikampanjoihin, kehitän tuotteitamme ja palveluitamme yksin ja tiimissä. Päiväni ovat siis hyvin vaihtelevia, innostavia ja täynnä Heltin arvoja: hehkua, tarmoa, lempeä ja pokkaa..

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: kuuntelutaito, esiintymistaito, tiimityö,

Päädyin nykyiseen työhöni: Opiskelin perustutkinnon aikana kaikki työpsykan kurssit, joita löysin. Gradun ja harjoittelun kautta päädyin kuitenkin ensin kokeilemaan psykologin työtä lasten parissa ensin koulupsykologina ja sitten lastenpsykiatrialla. Muutaman vuoden kuluttua veri veti kuitenkin takaisin opiskeluaikaisen intohimoni pariin. Olin epävarma, osaanko enää tehdä töitä "aikuisten kanssa", joten hakeuduin ensin kouluttajaksi työnhakuvalmennuksia antavaan yritykseen. Saatuani itseluottamusta aikuisten kanssa toimimiseen ja rutkasti esiintymiskokemusta, hain työterveyspsykologin työtä. Yhtään paikkaa ei ollut auki eikä minulla ollut vaadittavaa erityispätevyyttä, mutta soittelin vain rohkeasti isojen firmojen johtavat psykologit läpi ja tarjosin osaamistani. Tuntui kelpaavan, sillä parin kuukauden kuluttua olin tilanteessa, jossa pääsin valitsemaan kolmesta eri työpaikasta. Tein muutaman vuoden työterveyttä isossa valtakunnallisessa yrityksessä, kunnes Heltti perustettiin ja tutun omistajan kautta päädyin nykyiseen työhöni. Ohella olen tehnyt työpsykan koulutus- ja valmennustöitä myös oman toiminimen kautta.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: JOO-oikeudella hankitut Aalto-yliopiston johtamis- ja organisaatiopsykologian opinnot, kliinisen ammattikäytännön opinnot.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Älä turhaan jää odottamaan avoimia työpaikkoja ja tyydy lähettämään paperihakemuksia. Mieti, mikä itseäsi todella kiinnostaa ja missä sellaista työtä pääsisi tekemään. Apua tähän löytyy psykologien some-verkostoista, LinkedIn:stä jne. Kun tiedät, mihin haluat, ole proaktiivisesti ja rohkeasti itse yhteydessä kiinnostavaan työnantajaan. Mieti valmiiksi mitä annettavaa juuri sinulla on tälle työnantajalle, ja myy ajatus rohkeasti. Aktiivisuus on aina plussaa ja voi avata todella kiinnostavia ovia. Osallistu tilaisuuksiin, keskustele somessa, verkostoidu ja tutustu.

Lisää kertomuksia

x

early stage researcher (phd student)

Scientific research, data analysis, academic writing, and planning teaching lue kertomus >

J

Niina

psykologi

Yksilöasiakkaiden tukikeskusteluja, ryhmäkeskusteluja ja asiantuntijaluentojen pitämistä vaihtelevista te… lue kertomus >

Uraohjauspsykologi

Työpäiväni sisältää asiakkaiden ohjausta kasvotusten, puhelimitse ja verkossa eri kanavia käyttäen. lue kertomus >

Orvokki

professori

Työ on erittäin vaihtelevaa ja koostuu mm. tutkimusasetelmien suunnittelemisesta, tutkimusaineiston analy… lue kertomus >

Terhi

Tyypillisin työpäiväni koostuu pitkäaikaista kipua kantavien potilaiden ja kuntoutujien yksilöajoista. To… lue kertomus >

Tuulia

perheneuvolapsykologi

asiakastyö lapsiperheiden parissa
- perheen tuen tarpeen arviointi
- psykologiset tutkimukset
- terapi…
lue kertomus >

Psykologi

psykologi

Tapaan murrosikäisiä nuoria ja heidän vanhempiaan yksilö-, perhe- ja verkostotapaamisilla. Tapaamiset ova… lue kertomus >

Tuuli

psykologi

Keskustelen keskimäärin kolmen asiakkaan kanssa päivittäin. Yhden tapaamisen kesto on 45-60 minuuttia, ja… lue kertomus >

Töissä.fi-tilastojen lähde: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselyt viisi vuotta aiemmin valmistuneille. Lisätietoa ›