Selaa kertomuksia

RiittaM,

Toimistotehtävät

Julkaistu 5.3.2015

Opiskelupaikkani Helsingin yliopisto
Pääaine tai koulutusohjelma
Muut opinnot Kasvatustiede,sosiologia, germaaninen filologia, yleinen kielitiede
Valmistumisvuosi 1974

Tyypillinen työpäiväni: Sellaista ei ole. Olen perheyrityksen palveluksessa. Periaatteessa 24/7.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: suunnitelmallisuus, sitkeys, ajantasalla pysyminen,

Päädyin nykyiseen työhöni: Menemällä naimisiin. Tosin olen ollut myös esim. Sibelius-Akatemiassa useita vuosia kurssisihteerin nimikkeellä ja silloin tein kyllä työtä hyvin monipuolisesti;taiteellisesta suunnittelusta, painotuotteiden julkaisuista it-alan neuvontaan.
Perheyrityksessä joutuu ottamaan kantaa paljon myös taloushallintoon juoksevien asioiden lisäksi. Eli elämä on kuljettanut ja olen pyrkinyt tekemään parhaani.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Suoraan sanottuna ei mistään mitä yliopistossa opin. Sen jälkeen olen suorittanut mm. Goethe-Instituutissa saksankielellä taloustutkinnon. Lisäksi olen käynyt lukuisia talous- ja it-alan kursseja eri oppilaitoksissa ja yksityisen sektorin koulutuksessa. Niistä kursseista ja alan kirjallisuutta lukemalla ja tekemällä olen oppinut sen minkä olen oppinut.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Minulla on kaksi tytärtä ja olen tyytyväinen että kumpikin on sijoittunut työelämässä minua paremmin. Toinen on LVI-insinööri ja toinen kauppatieteiden maisteri. Sivistykseni ja kielitaitoni on varmasti kyllä laajempi kuin tyttärieni, kiitos yliopisto-opintojeni, mutta työelämä on ollut jokseenkin karua. Nyt hankkisin ensin jonkun kunnon ammatin ja sitten vasta sivistystä. Vaikka kuluuhan ne luppoajat lukien mukavasti. Nyt juuri on menossa Juha Hurmeen Nyljetyt ajatukset.

Lisää kertomuksia

Kaisa

opintoasiainkoordinaattori

Opiskelijahallinnon tehtävät, asiakaspalvelut, opiskelijoiden ohjaus- ja neuvontatyö, kehittämistyö, opet… lue kertomus >

JJ

käärmeen lumoaja

Nooh herään aamulla ja lähären toihin. Sitten mää vähä, kyl te tiiätte, lumoilen niit käärmeit siel. sitt… lue kertomus >

suunnittelija

tiedonhallinnan ja viestinnän suunnittelija

Vastaan pääkäyttäjän roolissa yrityksen dokumenttienhallintajärjestelmän toiminnasta sekä koulutan sen kä… lue kertomus >

S

early stage researcher. phd candidate

Kirsi

eläinlääkäri

Potilastyötä 8-12h vuorosta riippuen, yleensä aina ylitöitä. Päivät pääosin hyvin kiireisiä, ajanvarausty… lue kertomus >

kaisa

technical writer

Teknisen dokumentaation kirjoittamista ja tekstien katselmointia. Ohjelmistoihin tutustumista ja niiden o… lue kertomus >

kouluttaja

kotoutumiskouluttaja

Tyypillinen päiväni koostuu selkeästi rytmitetystä opetuksesta taukoineen. Opetan verkossa ja lähiopetuks… lue kertomus >

ohjaaja

uraohjaaja

Suunnittelen ja toteutan opiskelijoille työnhaun ja urasuunnittelun tukea, teen henkilökohtaisia uraohjau… lue kertomus >

A

usability specialist

Benchmarking, designing prototype and visual materials, documenting process and writing reports, reading … lue kertomus >

tarkastaja

Palotarkastaja

Tehtäviini kuuluu määräaikaiset palotarkastukset, rakennuslupalausunnot, yhteistyö muiden viranomaisten k… lue kertomus >

Siistijä

siivooja

Nimetön

kuntoutusohjaaja

Työ sisältää valmennustapaamisia (monella eri paikkakunnalla, joten paljon autolla ajamista), kirjauksia,… lue kertomus >

riskia

riskianalyytikko

Työpäivien sisältö vaihtelee. Työhön kuuluu mm. raportointia ja analysointia, palavereihin osallistumista… lue kertomus >

ilma

lvi projektipäällikkö

ilmanvaihdon urakkalaskenta ja projektien toteutus. omien tuotteiden markkinointi ja myynti. lue kertomus >

ope

historian, uskonnon ja yhteiskuntaopin opettaja.

Historian ja uskonnon opettamista, välitunti valvontaa, tuntien suunnittelu ja muut luokanvalvojan tehtäv… lue kertomus >

kemi

utvecklingsingenjör

M

osastonhoitaja

Virka työaika (7-15 välillä pääosin ). Arkityö, viikonloput ja juhlapyhät vapaat. lue kertomus >

J

johdon assistentti

Tehtäviini kuuluu toimitusjohtajan, johtoryhmän ja hallituksen työn tukeminen. Paljon kalentereiden halli… lue kertomus >

T

Palvelussuhdelakimies

Vastaan esihenkilöiden ja johdon esittämiin kysymyksiin koskien työsuhteisiin liittyviä ongelmia. Kysymyk… lue kertomus >

Katu

Coordinator: Grants Management

Coordinator: Grants Management and Resource Mobilisation, University of Namibia
Coordinates grants and p…
lue kertomus >

Etnologisti

user experience designer

Kandi

talent acquisition specialist

Lamme

asiantuntija

Palavereja, sähköposteja, koulutusten suunnittelua ja pitämistä sekä suunnittelua ja ideointia lue kertomus >

E

Application technologist

I work on product development and recipe development projects. I spend a lot of time either researching a… lue kertomus >

Töissä.fi-tilastojen lähde: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselyt viisi vuotta aiemmin valmistuneille. Lisätietoa ›