Selaa kertomuksia

Iida, biologian ja maantieteen lehtori

Opetus ja kasvatus

Julkaistu 27.11.2014

Opiskelupaikkani Joensuun yliopisto
Pääaine tai koulutusohjelma Biologia
Muut opinnot Maantiede, ympäristönsuojelu, terveystieto, opettajan pedagogiset opinnot
Valmistumisvuosi 2005

Tyypillinen työpäiväni: Oppitunteja on päivän aikana 4-7. Noin puolet tunneista on biologiaa, puolet maantietoa. Tänä vuonna en opeta terveystietoa, mutta muina vuosina sitä on ollut muutamalle ryhmälle.
Oppituntien lisäksi päiviin mahtuu tapaamisia oppilashuoltohenkilökunnan kanssa, Wilman näpyttelyä, kokeiden tekoa ja korjaamista, tiimien ja aineryhmän palavereja ja vanhempainvartteja.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: sosiaaliset taidot, ongelmanratkaisu- ja organisointitaidot, kyky toimia itsenäisesti,

Päädyin nykyiseen työhöni: Yliopistolla opiskellessani haaveilin geenitutkijan työstä. Laboratoriotyö oli kuitenkin yksinäistä ja mekaanista työtä, eikä se sopinut persoonalleni. Tein opintojen loppuvaiheessa opettajan pedagogiset opinnot ja löysin paikkani. Opettaminen oli monipuolista, sosiaalista ja itsenäistä työtä, jossa voin hyödyntää vahvuuksiani. Partiotausta ja eläinrakkaus varmasti vaikuttivat alan valintaan.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Pedagogiset opinnot olivat hyödylliset, niillä pärjää pitkälle muissakin ammateissa. Esiintymisvarmuus, asioiden selkeä esittäminen ja oman työn arviointi ovat tärkeitä taitoja. Nyt opiskelen opinto-ohjaajaksi. Jo hankkimani tiedot ja taidot hyödyttävät minua tulevassakin ammatissa.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Mieti rohkeasti mitä haluat elämältäsi ja uraltasi. Ole valmis tekemään töitä muutoksen eteen, se palkitsee!

Lisää kertomuksia

Tarja

ryhmäpäällikkö

Toimin asiantuntijana luontoon liittyvissä kysymyksissä YVA-menettelyissä, kaavoituksessa sekä ympäristöl… lue kertomus >

Töissä.fi-tilastojen lähde: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselyt viisi vuotta aiemmin valmistuneille. Lisätietoa ›