Selaa kertomuksia

Mikael, r&d engineer

Tutkimus tai tuotekehitys

Julkaistu 26.11.2013

Opiskelupaikkani Tampereen teknillinen yliopisto
Pääaine tai koulutusohjelma Kemia
Muut opinnot Materiaalioppi
Valmistumisvuosi 2011

Tyypillinen työpäiväni: Päivät koostuvat vaihtelevasti tiedonhausta (esim. tieteelliset julkaisut ja patentit), käytännön orgaanisen kemian/polymeerikemian tutkimustyöstä eli erilaisten reaktioiden ja synteesien tekemisestä, tuotteiden analysoinnista (FTIR:n, DSC:n ja TGA:n avulla). Silloin tällöin on myös tehtäviä laadunvalvonnan parissa. Työ on hyvin oma-aloitteista ja käytännönläheistä, mikä sopii itselleni hyvin.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: käytännönläheisyys, avoin mieli, oikeat ja turvalliset laboratoriotyötavat,

Päädyin nykyiseen työhöni: Tulin yritykseen aluksi ulkopuolisen tahon järjestämän koulutusohjelman kautta 4,5 kk:n harjoitteluun joulukuussa 2012, jonka jälkeen huhtikuussa 2013 sain määräaikaisen sopimuksen loppuvuodeksi.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Erityisesti orgaanisen kemian teoria- ja työkurssit ovat hyödyttäneet nykyisessä työssä. Myös materiaaliopin muovipuolen opinnot ovat olleet avuksi, koska yritys valmistaa erikoismuoveja. Polymeerikemiaa en lukenut yliopistossa kuin kaksi kurssia, mutta orgaanisen kemian opinnoilla ja diplomityöllä pääsee melko hyvin mukaan myös muovien maailmaan.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Olin itse n. 2 vuotta työttömänä valmistumisen jälkeen. Sinä aikana osallistuin erääseen toiseen täydennyskoulutukseen, johon kuului puolen vuoden harjoittelujakso yrityksessä. Se ei vielä poikinut muuta kuin työkokemusta, mutta se oli ihan hyvä ja mielenkiintoinen kokemus ja oli parempi vaihtoehto kuin kotona istuminen. Itse laitoin työttömyysaikanani reilusti yli sata työhakemusta ympäri Suomea ja ne poikivat joitain haastatteluita, mutta työpaikka jäi saamatta, usein varmaankin työkokemuksen puutteen johdosta. Tämä toinen koulutusohjelma olikin erittäin hyvä keino päästä sisään yritykseen näyttämään osaamiseni ja se poikikin nykyisen työsuhteen. Vuodenvaihteen jälkeen on mahdollisesti jatkoa tiedossa.

Kannattaa panostaa työhakemuksiin ja vastata vain sellaisiin, joihin OIKEASTI haluaa päästä eikä vain siksi, että kokeilenpa nyt tuotakin. Avointen hakemusten perään kannattaa yrittää soittaa, koska se osoittaa oma-aloitteisuutta ja kiinnostusta. Tämä lienee ollut osin myös syy, jolla itse pääsin nykyiseen firmaan tekemään sen harjoittelujakson.

Jos et saa hakemukseesi vastausta tai tulee se perinteinen massasähköposti "kiitos, mutta ei kiitos", älä masennu sillä et ole varmastikaan ainoa. Älä myöskään jää tuleen makaamaan. Yritä hankkia tekemistä, olipa se joku kurssi tai harrastus tai muu aktivoiva ajanviete. Kotona makoilu voi helposti laiskistaa.

Kannattaa ainakin harkita osallistumista kursseille, joissa käsitellään työnhakua. Ihan yksinkertaisesti työhakemuksen tekemistä ja haastattelutilanteiden harjoittelua. Voivat tuntua itsestäänselvyyksiltä, mutta aina niistä on itselleni jotain uutta jäänyt käteen.

Lisää kertomuksia

Timo

research scientist

Työhöni kuuluu paljon mittausten suunnittelua, itse mittaamista ja tulosten analysointia sekä raportointi… lue kertomus >

Simon

tuotepäällikkö

Työ on pääasiassa toimistotyötä, jota ajoittaiset asiakastapaamiset rytmittävät. Pääosa työstä hoituu säh… lue kertomus >

Töissä.fi-tilastojen lähde: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselyt viisi vuotta aiemmin valmistuneille. Lisätietoa ›