Selaa kertomuksia

Sanna, lehtori

Koulutus, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Julkaistu 23.9.2013

Opiskelupaikkani Tampereen yliopisto
Pääaine tai koulutusohjelma Sosiologia
Muut opinnot Matkailualan verkostoyliopisto, Ammatillinen opettajakoulutus
Valmistumisvuosi 2003

Tyypillinen työpäiväni: Opetan ja ohjaan liikunnanohjaaja (AMK) opiskelijoille tutkimusprosessiin ja -menetelmiin liittyviä asioita sekä ohjaan heitä oman opinnäytteensä tekemisessä. Lisäksi organisoin koko opinnäytetyökuviota koulutusohjelmassamme. Työpäiväni vaihtelevat: mukana on lähiopetusta luokassa, yksilöohjausta, töiden lukemista ja tarkastamista, suunnittelutehtäviä ja palavereja, välillä seminaareja. Pystyn tekemään osan työstäni etänä toiselta paikkakunnalta.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: kuunteleminen, ohjaaminen, organisointikyky,

Päädyin nykyiseen työhöni: Pääsin alunperin omaan työharjoitteluuni nykyistä työpaikkaani edeltäneeseen oppilaitokseen. Työharjoittelu jatkuin määräaikaisina työsuhteina. Aluksi tein enemmän tutkimusassistentin ja koulutussuunnittelijan töitä, mutta pikkuhiljaa ajauduin myös opetustehtäviin ja hankin ammatillisen opettajan pätevyyden ja sain myös vakituisen viran.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Kaikkein tärkeintä on hahmottaa kokonaisuuksia, jota sosiologian opiskelussa mielestäni oppii. Mistä milloinkin on oikeasti kyse, mihin kaikki liittyy? Miten tuosta aiheesta voisi opastaa opiskelijaa löytämään sopivasti rajatun, oleellisen, mielekkään ja hänelle sopivan aiheen ja prosessin. Taito jota ei edes havainnut opintojen aikana, mutta myöhemmin töissä tajusi hallitsevansa... Gradunroikuttajasta on tullut työkseen muita opinnäytetyön kanssa painiskelevia ohjaava opettaja, joka kaiketi oman kokemuksensakin kautta ymmärtää että aina ei kyse ole lähdeviittauksen pisteen paikasta vaan jostain isomman ymmärryksen/tuen tarpeesta. Ne ehkä välillä kuivaltakin tuntuneet menetelmäkurssit ovat nousseet arvoon arvaamattomaan omassa työssä.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Kuulostele rauhassa opintojen aikana, mikä sinusta on tulossa. Nykyään moniin työtehtäviin löytyy toinenkin polku jollei heti aluksi hoksannut hakea siihen "oikeaan". Ehkä aluksi kannattaa aloittaa aika nöyrästikin oikeaan suuntaan vievissä työtehtävissä, vaikkei ekat työpaikat olisikaan unelmaduuneja. Tyrkytä itseäsi ja osaamistasi: nykyiseen vakivirkaani johtanut polku alkoi yhdestä puhelinsoitosta, jolla sain jalan ovenväliin mielenkiintoiseen paikkaan.

Lisää kertomuksia

Riitu

koulutussuunnittelija

Teen työtäni pitkälti tietokoneen ääressä. Käytän sähköpostia ja muita viestintävälineitä muiden ihmisten… lue kertomus >

nimetön

projektipäällikkö

Projektin hallinta ja koordinointi, budjetointi, asiakkuuksien kontaktointi lue kertomus >

Jenni

projektisuunnittelija

Hoidan hankkeeseen liittyviä toimistotehtäviä, vastailen sähköposteihin, päivitän nettisivuja ja sosiaali… lue kertomus >

Eelis

uravalmentaja

Uravalmennusten ryhmämuotoinen toteutus 9‒15 työttömille työnhakijoille. Muulla ajalla suunnittelu, valmi… lue kertomus >

Leena

viestintäpäällikkö

Työni koostuu johto- ja esihenkilötehtävistä sekä viestinnän ja markkinoinnin strategisesta suunnittelust… lue kertomus >

Pirjo

hankepäällikkö

Seuraan hanketta ja teen raportointia, kehittämis- ja suunnittelutyötä. Työpäivät ovat varsin erilaisia j… lue kertomus >

Olli

koordinaattori

Työpäivä koostuu useasta erilaisesta asiankokonaisuudesta, kuten koulutusten ja tilaisuuksien suunnittelu… lue kertomus >

Taru

projektitutkija

Työpäiväni ovat hyvin vaihtelevia. Pääsääntöisesti niihin kuuluu erilaisia tutkimuksen tekemiseen liittyv… lue kertomus >

Kaisa

projektikoordinaattori

Työpäivät vaihtelevat suuresti. Joskus teen koneen ääressä työtä koko päivän: vastaan sähköposteihin, tee… lue kertomus >

Liisa

tutkija, jatko-opiskelija

Istun tietokoneella, teen analyysejä ja kirjoitan. Kaikki tekstit tuotetaan englanniksi, jos haluaa julka… lue kertomus >

Siru

palvelusuunnittelija

Teen erilaisia asiakkaiden asiointeihin liittyviä pienehköjä tutkimuksia, raportteja ja tilastoja. Työssä… lue kertomus >

Pirkko

viestintäpäällikkö

Viestintäpäällikkönä vastaan yhtiön nettisivujen päivittämisestä, mediatiedotteiden kirjoittamisesta ja m… lue kertomus >

Sanna

Toimin projektipäällikkönä HR-konsultointiyrityksessä, jossa työtehtäviini sisältyvät erilaiset yritysten… lue kertomus >

Erityisopetusta

Pidän kuusi tuntia päivässä opetusta erityisnuorten ryhmälle toisella asteella. Tämän lisäksi keskustelen… lue kertomus >

Pekka

copywriter

Istun koneeni ääressä ja/tai palaverissa. Vastaan minulle tarkoitettujen asiakkaiden markkinoinnin konsep… lue kertomus >

Milla

Tyypillistä työpäivää ei oikeastaan ole. Työhön kuuluu uusien tasa-arvoa edistävien toimintamallien kehit… lue kertomus >

Töissä.fi-tilastojen lähde: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselyt viisi vuotta aiemmin valmistuneille. Lisätietoa ›