Selaa kertomuksia

Jo, kehittämisasiantuntija

Suunnittelu-, kehitys- tai hallintotehtävät

Julkaistu 12.11.2025

Opiskelupaikkani Jyväskylän yliopisto
Pääaine tai koulutusohjelma Biomekaniikan maisteri/tohtori (2013)
Muut opinnot liikuntafysiologia, fysiikka
Valmistumisvuosi 2003

Tyypillinen työpäiväni: Tietojohtaminen (kävijä- ja asukastiedon käsittely), kehittämisohjelmien koordinointi, kansainväliset hankkeet

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: Tiedon analysointi, jatkuva oppiminen, hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot,

Päädyin nykyiseen työhöni: Väitöskirjatyö sekä sen ohessa järjestetyt kongressit valmistivat työhön Likes-tutkimuskeskuksella lasten ja nuorten fyysisen aktiivisuuden tutkimukseen. Siellä kertynyt kokemus tutkitun tiedon soveltamisesta "kentälle" sekä kansainvälinen hanketyö olivat tärkeitä nykyiseen työhön valinnassa.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Nykyisessä työssä tarvitsen eniten taitoa tarkastella tietoa kriittisesti ja löytää tavoitteisiin sopivia tiedonkeruutapoja. Tähän tutkijan koulutus ja kokemus valmisteli hyvin. Varsinaisesti liikuntabiologian osaamista tarvitsen nykyään harvoin.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Älä ajattele, että pääaineesi määrittäisi loppuelämäsi uran.

Lisää kertomuksia

Nainen 45v

tuotantopäällikkö

Palavereita, suunnittelua, esihenkilötöitä, johtoryhmätyöskentelyä, sidosryhmien kanssa toimimista, ongel… lue kertomus >

G

student

My typical day consists of learning Finnish through classes, online materials, and group discussions. I p… lue kertomus >

Lo

Sivistystoimenjohtaja-rehtori

Kokouksia, valmistelua, ohjaamista, neuvomista, päätöksien tekoa ja pohdintaa sekä kohtaamista.

Töitä …
lue kertomus >

Mi

erityisasiantuntija

Järjestön paikallisyhdistysten neuvonta, sisäinen viestintä, suunnittelu- ja kehittämistehtävät lasten ha… lue kertomus >

Mal

projektipäällikkö

K

manager

Valmennus, esihenkilötyö, tiimityöskentely, kehittäminen, kouluttaminen lue kertomus >

-

projektikoordinaattori

Me

Tutkijayliopettaja

Opetus, TKI-hankkeet ja niiden hakeminen, asiantuntija- ja kehitystehtävät lue kertomus >

Tom

myyntijohtaja

Ro

Tuntiopettaja (kokoaikainen), valmennuksen ammattitutkinto

VAT- ja LAT-tutkintojen opetus aikuisopiskelijoille, liikunnan ja terveystiedon opetus nuorille perustutk… lue kertomus >

M

liikuntasuunnittelija

Asiantuntijatyö kunnan lasten ja nuorten liikuntapalveluiden tuottamisessa. Toimistotyössä palavereja eri… lue kertomus >

RMK

asiantuntija

Valmentajien ja urheilijoiden auttaminen ja sparraaminen, suorituskykytestausta urheilijoille ja kuntoili… lue kertomus >

N

Suunnittelija (kansainväliset asiat)

Työpäiväni ovat hyvin vaihtelevia sisältäen erilaisia hallinnollisia tehtäviä (raportointi, tilastointi, … lue kertomus >

J

Design engineer @TGR WRT

Tyypillinen työpäivä koostuu enimmäkseen 3d mallintamisesta, laskennasta, palavereista ja uusien ratkaisu… lue kertomus >

Nordisti -16

Kaksikielinen asiakaspalvelija

Vastaan asiakkaiden puheluihin taksikeskuksessa. Toimialueena on kahdeksan maakuntaa, joista kahdessa on … lue kertomus >

T

data engineer

Att jobba med data handlar inte bara om att vara tekniskt kunnig, utan en lika viktig del är att kunna ko… lue kertomus >

Ja

tietoasiantuntija

Hallinnoin ja kehitän yhtä yliopistolla käytettävää tietojärjestelmää. Seuraan siihen liittyvää kansallis… lue kertomus >

E

Utbildninsplanerare

Största delen av tiden planerar och genomför jag fortbildning inom naturvetenskaper, teknik och matematik… lue kertomus >

AN

insinööri

Projekteihin liittyvän tutkimustyön suunnittelu ja toteutus laboratoriossa. Myös muita projektin ulkopuol… lue kertomus >

Karoliina

plc engineer

PLC-suunnittelua ja ohjelmatestauksia, komissiotyötä asiakaskohteissa, konsultointia lue kertomus >

Kemisti

global product manager

Minulla on kokonaisvastuu varmistaa, että tuotevalikoimamme vastaa asiakkaiden tarpeita. Tyypillinen työp… lue kertomus >

Iri

johtava sosiaalityöntekijä

Pääasiassa vastaan tiimin henkilöstöasioista. Paljon työaikaa menee myös asiakaskonsultaatioihin. Tarvitt… lue kertomus >

Maria

laboratoriohoitaja

Teen 3-vuoro työtä yliopistosairaalan laboratoriossa. Työskentelen erilaisten analysaattoreiden kanssa, m… lue kertomus >

mika

vastaava työnjohtaja

Töissä.fi-tilastojen lähde: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselyt viisi vuotta aiemmin valmistuneille. Lisätietoa ›