Selaa kertomuksia

Heli,

Koulutus

Julkaistu 17.2.2017

Opiskelupaikkani Oulun seudun ammattikorkeakoulu
Pääaine tai koulutusohjelma
Muut opinnot Information technology
Valmistumisvuosi 2014

Tyypillinen työpäiväni: Tyypillistä päivää ei olekaan, vaan jokainen päivä on erilainen. Työskentelen hankkeessa sekä projektipäällikkönä että asiantuntijaroolissa, joten työtehtävät sisältävät mm. projektihallintoa (budjetin seuraaminen, resurssisuunnittelu, hankkeen kokonaiskuvan jatkuva peilaaminen meneillä oleviin työtehtäviin jne.) että hankkeen meneillä oleviin toimenpiteisiin osallistuminen. Työhön kuuluu olennaiselta osaltaan verkostoituminen ja uuden luominen.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot, oma-aloitteisuus, järjestelykyky,

Päädyin nykyiseen työhöni: Olen pohjakoulutukseltani tietoliikennetekniikan insinööri ja työskentelin pitkään matkapuhelinoperaattorin palveluksessa mobiiliverkkosovellusten parissa. Opiskelin myöhemmin yAMK-tutkinnon sekä kävin projektinhallintakurssin. Nykyinen työni tähtää korkeakouluopintojen kehittämiseen, joten varsinkin nuo jatko-opiskeluni ovat olleet hyvä pohja nykyiselle työlleni.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Pääsin heti valmistuttuani koulutusta vastaavaan työhön (tietoliikenne, mobiiliverkot), joten ehdottomasti opiskelusta oli työpaikansaannissa apua. Lisäopinnot ovat tukeneet minua jatkouralla.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Projektipäällikkönä verkostoituminen on tärkeää, niin kliseiseltä - ja vaikealta - kuin se kuulostaakin. Mutta siihenkin oppii ja siihen tottuu. Ei kannata pelätä ihmisten kohtaamista, vaan ottaa jokainen uusi tuttavuus nöyrällä uteliaisuudella vastaan. Mistään työtarjouksesta/ -tehtävästä ei kannata kieltäytyä, koska koskaan ei tiedä mistä kokemuksesta tulevaisuudessa on hyötyä. Myös opiskeluaika kannattaa hyödyntää ja tutustua mahdollisimman moniin eri tehtäviin/yrityksiin/mahdollisuuksiin.

Lisää kertomuksia

Nainen 45v

tuotantopäällikkö

Palavereita, suunnittelua, esihenkilötöitä, johtoryhmätyöskentelyä, sidosryhmien kanssa toimimista, ongel… lue kertomus >

G

student

My typical day consists of learning Finnish through classes, online materials, and group discussions. I p… lue kertomus >

Lo

Sivistystoimenjohtaja-rehtori

Kokouksia, valmistelua, ohjaamista, neuvomista, päätöksien tekoa ja pohdintaa sekä kohtaamista.

Töitä …
lue kertomus >

Mi

erityisasiantuntija

Järjestön paikallisyhdistysten neuvonta, sisäinen viestintä, suunnittelu- ja kehittämistehtävät lasten ha… lue kertomus >

Mal

projektipäällikkö

K

manager

Valmennus, esihenkilötyö, tiimityöskentely, kehittäminen, kouluttaminen lue kertomus >

-

projektikoordinaattori

Jo

kehittämisasiantuntija

Tietojohtaminen (kävijä- ja asukastiedon käsittely), kehittämisohjelmien koordinointi, kansainväliset han… lue kertomus >

Me

Tutkijayliopettaja

Opetus, TKI-hankkeet ja niiden hakeminen, asiantuntija- ja kehitystehtävät lue kertomus >

Tom

myyntijohtaja

Ro

Tuntiopettaja (kokoaikainen), valmennuksen ammattitutkinto

VAT- ja LAT-tutkintojen opetus aikuisopiskelijoille, liikunnan ja terveystiedon opetus nuorille perustutk… lue kertomus >

M

liikuntasuunnittelija

Asiantuntijatyö kunnan lasten ja nuorten liikuntapalveluiden tuottamisessa. Toimistotyössä palavereja eri… lue kertomus >

RMK

asiantuntija

Valmentajien ja urheilijoiden auttaminen ja sparraaminen, suorituskykytestausta urheilijoille ja kuntoili… lue kertomus >

N

Suunnittelija (kansainväliset asiat)

Työpäiväni ovat hyvin vaihtelevia sisältäen erilaisia hallinnollisia tehtäviä (raportointi, tilastointi, … lue kertomus >

J

Design engineer @TGR WRT

Tyypillinen työpäivä koostuu enimmäkseen 3d mallintamisesta, laskennasta, palavereista ja uusien ratkaisu… lue kertomus >

Nordisti -16

Kaksikielinen asiakaspalvelija

Vastaan asiakkaiden puheluihin taksikeskuksessa. Toimialueena on kahdeksan maakuntaa, joista kahdessa on … lue kertomus >

T

data engineer

Att jobba med data handlar inte bara om att vara tekniskt kunnig, utan en lika viktig del är att kunna ko… lue kertomus >

Ja

tietoasiantuntija

Hallinnoin ja kehitän yhtä yliopistolla käytettävää tietojärjestelmää. Seuraan siihen liittyvää kansallis… lue kertomus >

E

Utbildninsplanerare

Största delen av tiden planerar och genomför jag fortbildning inom naturvetenskaper, teknik och matematik… lue kertomus >

AN

insinööri

Projekteihin liittyvän tutkimustyön suunnittelu ja toteutus laboratoriossa. Myös muita projektin ulkopuol… lue kertomus >

Karoliina

plc engineer

PLC-suunnittelua ja ohjelmatestauksia, komissiotyötä asiakaskohteissa, konsultointia lue kertomus >

Kemisti

global product manager

Minulla on kokonaisvastuu varmistaa, että tuotevalikoimamme vastaa asiakkaiden tarpeita. Tyypillinen työp… lue kertomus >

Iri

johtava sosiaalityöntekijä

Pääasiassa vastaan tiimin henkilöstöasioista. Paljon työaikaa menee myös asiakaskonsultaatioihin. Tarvitt… lue kertomus >

Maria

laboratoriohoitaja

Teen 3-vuoro työtä yliopistosairaalan laboratoriossa. Työskentelen erilaisten analysaattoreiden kanssa, m… lue kertomus >

Töissä.fi-tilastojen lähde: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselyt viisi vuotta aiemmin valmistuneille. Lisätietoa ›