Selaa kertomuksia

Lukio-opo, lukion opinto-ohjaaja

Opetus ja kasvatus

Julkaistu 30.1.2017

Opiskelupaikkani Jyväskylän yliopisto
Pääaine tai koulutusohjelma
Muut opinnot Pohjoismainen filologia, Tietotekniikka, Saksankielisten maiden opintokokonaisuus
Valmistumisvuosi 2004

Tyypillinen työpäiväni: Työpäiväni koostuu opiskelijoiden henkilökohtaisista ohjauskeskusteluista, neuvonnasta ja tiedottamisesta, erilaisten tapahtumien, vierailujen, yms. suunnittelusta, koulutuksista, kokouksista, oppituntien pitämisestä, kokeiden valvonnoista.

Tyypillinen työpäivä riippuu siitä, mikä vaihe lukuvuotta on menossa. Joinakin aikoina on enemmän aikaa suunnitteluun, kun taas jotkut viikot ja päivät on buukattu täyteen ohjauskeskusteluja. Perjantai olisi hyvä varata koulutuksiin, mikä ei kyllä aina ole mahdollista.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: ihmisen kohtaaminen, tiedonhankintataidot ja tiedon soveltaminen, kyky toimia itsenäisesti,

Päädyin nykyiseen työhöni: Olin toiminut kymmenisen vuotta yläkoulun ja lukion yhteisen opinto-ohjaajan tehtävissä, kun asuinkunnastani avautui lukion opinto-ohjaajan paikka. Hain kyseistä paikkaa, ja sain sen, koska minulla oli aiempaa kokemusta lukion opinto-ohjaajana toimimisesta.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Ylipäätään opiskeluaikana opitut taidot ovat hyödyllisiä: tiedon etsiminen, ennakkoluuloton suhtautuminen uusiin asioihin, kirjoittamisen taidot, erilaisten ihmisten kanssa työskentely, teorian soveltaminen käytäntöön jne.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Vastavalmistuneena kävin työhaastatteluissa, joissa kysyttiin kaikenlaista sellaista, johon nykyään en enää vastaisi. Kannattaa siis miettiä ennen työhaastattelua sitä, mikä työpaikan kannalta on oleellista tietoa, ja mihin taas ei tarvitse vastata. Itse olin silloin niin vihreä, että yritin miellyttää kaikella tavoin haastattelijoita. Tämä on toki muutenkin hyvä ohje: työntekijän ainoa tavoite ei tarvitse olla muiden miellyttäminen, välillä voi myös kritisoida tai antaa palautetta tai vaikkapa kieltäytyä asioista.

Lisää kertomuksia

Nainen 45v

tuotantopäällikkö

Palavereita, suunnittelua, esihenkilötöitä, johtoryhmätyöskentelyä, sidosryhmien kanssa toimimista, ongel… lue kertomus >

G

student

My typical day consists of learning Finnish through classes, online materials, and group discussions. I p… lue kertomus >

Lo

Sivistystoimenjohtaja-rehtori

Kokouksia, valmistelua, ohjaamista, neuvomista, päätöksien tekoa ja pohdintaa sekä kohtaamista.

Töitä …
lue kertomus >

Mi

erityisasiantuntija

Järjestön paikallisyhdistysten neuvonta, sisäinen viestintä, suunnittelu- ja kehittämistehtävät lasten ha… lue kertomus >

Mal

projektipäällikkö

K

manager

Valmennus, esihenkilötyö, tiimityöskentely, kehittäminen, kouluttaminen lue kertomus >

-

projektikoordinaattori

Jo

kehittämisasiantuntija

Tietojohtaminen (kävijä- ja asukastiedon käsittely), kehittämisohjelmien koordinointi, kansainväliset han… lue kertomus >

Me

Tutkijayliopettaja

Opetus, TKI-hankkeet ja niiden hakeminen, asiantuntija- ja kehitystehtävät lue kertomus >

Tom

myyntijohtaja

Ro

Tuntiopettaja (kokoaikainen), valmennuksen ammattitutkinto

VAT- ja LAT-tutkintojen opetus aikuisopiskelijoille, liikunnan ja terveystiedon opetus nuorille perustutk… lue kertomus >

M

liikuntasuunnittelija

Asiantuntijatyö kunnan lasten ja nuorten liikuntapalveluiden tuottamisessa. Toimistotyössä palavereja eri… lue kertomus >

RMK

asiantuntija

Valmentajien ja urheilijoiden auttaminen ja sparraaminen, suorituskykytestausta urheilijoille ja kuntoili… lue kertomus >

N

Suunnittelija (kansainväliset asiat)

Työpäiväni ovat hyvin vaihtelevia sisältäen erilaisia hallinnollisia tehtäviä (raportointi, tilastointi, … lue kertomus >

J

Design engineer @TGR WRT

Tyypillinen työpäivä koostuu enimmäkseen 3d mallintamisesta, laskennasta, palavereista ja uusien ratkaisu… lue kertomus >

Nordisti -16

Kaksikielinen asiakaspalvelija

Vastaan asiakkaiden puheluihin taksikeskuksessa. Toimialueena on kahdeksan maakuntaa, joista kahdessa on … lue kertomus >

T

data engineer

Att jobba med data handlar inte bara om att vara tekniskt kunnig, utan en lika viktig del är att kunna ko… lue kertomus >

Ja

tietoasiantuntija

Hallinnoin ja kehitän yhtä yliopistolla käytettävää tietojärjestelmää. Seuraan siihen liittyvää kansallis… lue kertomus >

E

Utbildninsplanerare

Största delen av tiden planerar och genomför jag fortbildning inom naturvetenskaper, teknik och matematik… lue kertomus >

AN

insinööri

Projekteihin liittyvän tutkimustyön suunnittelu ja toteutus laboratoriossa. Myös muita projektin ulkopuol… lue kertomus >

Karoliina

plc engineer

PLC-suunnittelua ja ohjelmatestauksia, komissiotyötä asiakaskohteissa, konsultointia lue kertomus >

Kemisti

global product manager

Minulla on kokonaisvastuu varmistaa, että tuotevalikoimamme vastaa asiakkaiden tarpeita. Tyypillinen työp… lue kertomus >

Iri

johtava sosiaalityöntekijä

Pääasiassa vastaan tiimin henkilöstöasioista. Paljon työaikaa menee myös asiakaskonsultaatioihin. Tarvitt… lue kertomus >

Maria

laboratoriohoitaja

Teen 3-vuoro työtä yliopistosairaalan laboratoriossa. Työskentelen erilaisten analysaattoreiden kanssa, m… lue kertomus >

Töissä.fi-tilastojen lähde: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselyt viisi vuotta aiemmin valmistuneille. Lisätietoa ›