Selaa kertomuksia

Juha,

Johto- tai esimiestehtävät, Omassa yrityksessä, mainostoimisto

Julkaistu 4.3.2015

Opiskelupaikkani Helsingin yliopisto
Pääaine tai koulutusohjelma Kirjallisuus
Muut opinnot Poliittinen historia, taidehistoria, tiedotusoppi (nyk. viestintä)
Valmistumisvuosi 1977

Tyypillinen työpäiväni: Johdan suunnittelutyötä, vastaan yhteyksistä asiakkaiden ylimpään johtoon, teen konsulttityötä ja toimin myös kirjoittavana suunnittelijana

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: liiketoimintaosaaminen > kannattavuus, Ihmisten johtaminen ja motivointi, luovuus

Päädyin nykyiseen työhöni: Löin opiskelukaverin kanssa kaljatuopista vetoa, että pystyn kirjoittamaan hakemuksen, jolla pääsen haastatteluun copywriterharjoittelijoita etsivään maan johtavaan mainostoimistoon. Pääsin haastatteluun, sieltä kallonporaustesteihin ja lopuksi palkkasivat minut yhtenä kolmesta yli 200 hakijan joukosta. Ajattelin mennä vuodeksi oppimaan konkreettisen ammatin (aineyhdistelmälläni yksityinen elinkeinoelämä ei soitellut perään ja repinyt töihin), mutta kun pärjäsin ja etenin aika mukavasti, jäin alalle töihin. Olen saanut tehdä mielenkiintoisia ja vaativia töitä fiksujen ihmisten kanssa ja tienestitkin ovat paremmat kuin kirjastohommissa.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Ehkä konkreettisinta hyötyä on ollut poliittisen historian opinnoista, koska olen tehnyt lähes 30 vuoden ajan paljon poliittisia kampanjoita ja palvellut neljää pääministeriä, joista kolmea olen ollut nostamassa asemaansa. En väheksy myöskään kirjallisuustieteen ja taidehistorian merkitystä, ne ovat antaneet paljon perspektiiviä ja toimineet luovien ratkaisujen lähteinä. Ideat eivät synny tyhjästä, laajasta yleissivistyksestä on paljon apua. Tiedotusoppi oli kyllä tuohon aikaan lapsenkengissä, sen apron tein käytännössä tekemättä juuri mitään. Asiakkaani ovat ekonomeja, diplomi-insinöörejä ja juristeja. Humanisti, joka laskee prosentit päässään ja hallitsee katteellisen liiketoiminnan, hämmentää ja järkyttää myönteisellä tavalla heidän itsetyytyväisyyttään. Ihan ystäviä olen heidän joukostaan saanut.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Kannattaa opiskella aineita ja aloja, joihin sydän tuntee vetoa. Kannattaa opiskella koko ajan uutta sitten työurankin aikana. Työt ja toimenkuvat ehtivät vaihtua nykyihmisellä monta kertaa työuran aikana, mutta monipuolisuus, joustavuus ja uteliaisuus uutta kohtaan turvaavat parhaiten paikan työelämässä. Pitää myös uskaltaa ottaa riskejä ja tehdä muita enemmän töitä. En voi valittaa kohtaloani, joten vaikea sanoa, olisiko jotain pitänyt tehdä toisin. Eihän elämä vielä ole lopussa, ja taidan tehdä vielä jotain ihan muuta kiinnostavaa, kun sitä ei enää tarvitse tehdä rahan takia. Vastoinkäymisiä ja vaikeuksia on riittänyt, mutta niitä tulee jokaisen kohdalle, joten en valita. Pitää puskea eteenpäin ja etsiä uusia mahdollisuuksia eikä hyytyä paikoilleen. Humanistisesta näkökulmasta maailma on mielenkiintoinen paikka ja sen kehitykseen on hauska olla mukana vaikuttamassa. Kuvaa en lähetä, koska viimeinen vinkkini julkisuusammattilaisena on, että julkisuudessa ei täyspäisen kannata patsastella, ellei siitä seuraa ammatillista tai taloudellista hyötyä.

Lisää kertomuksia

Jenni

markkinointipäällikkö, -johtaja

Tyypillinen työpäiväni koostuu sähköpostien lukemisesta ja niihin vastaamisesta, markkinointisuunnitelmie… lue kertomus >

R

toiminnanjohtaja

Työpäivät vaihtelevat niin paljon, etten oikeastaan osaa sanoa, millainen olisi tyypillinen työpäivä. Vas… lue kertomus >

Soili

äidinkielen opettaja

Työpäivääni kuuluu oppituntien pitämistä, niiden valmistelua ja jälkitöitä, arviointia, kirjaamista, opis… lue kertomus >

Suvikka

Monistaminen, oppituntien pito, opiskelijoiden neuvonta, oppituntien suunnittelu sekä erilaiset palaverit… lue kertomus >

Jaana

projektityöntekijä

Teen vuoden mittaan töitä eri tavoin. Osa vuodesta kuluu puhelinneuvonnassa, jossa opastan asiakkaita. Oh… lue kertomus >

Maarit

freelance-toimittaja

Tausta-aineistoon tutustuminen, juttujen ja tv-käsikirjoitusten kirjoittaminen, haastattelut, sähköpostit… lue kertomus >

Reeta

Tänään olen päivittänyt sosiaalista mediaa, suunnitellut uusia verkkosivuja, kommentoinut havainnekuvia j… lue kertomus >

Iida

projektisihteeri

Työnkuva on varsin monipuolinen, minkä vuoksi tyypillistä työpäivää on vaikea määritellä. Työpäivään voi … lue kertomus >

Otto

johtaja

Ei ole tyypillistä työpäivää. Tehtäväni on johtaa yli 60 ihmisen työtä, kommunikoida heille mihin suuntaa… lue kertomus >

Pihla

strategiajohtaja

Viikot koostuvat pääasiassa toteutuksessa olevien projektien monenlaisesta edistämisestä ja uusien suunn… lue kertomus >

Auli

Olen freelancer-musiikkitoimittaja (toiminimi), ja teen töitä lehdille, orkestereille, festivaaleille ja … lue kertomus >

Ilpo

Yhteydenpito venäläisiin ja ukrainalaisiin ystäviini netin kautta. lue kertomus >

Jenni

verkkotiedottaja

Ylläpidän nettisivuja, teen haastatteluja ja kirjoitan juttuja blogiin, päivitän some-kanavia, pidän yhte… lue kertomus >

cs

opettaja

Keskeisimpiä työtehtäviäni ovat opetuksen suunnittelu ja toteutus. lue kertomus >

Tarja

kustantaja

orgnisointia, viestintää, kirjoittamista, esiintymistä, hallintoa lue kertomus >

Riitta

äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori

* oppituntien valmistamista
* oppilaiden kirjoitelmien lukemista, korjaamista ja arviointia sekä palautt…
lue kertomus >

Leena

Työpäivät ovat hyvin vaihtelevia. Niihin voi sisältyä yleis- ja henkilöstöjohdon tehtäviä, kehittämistyöt… lue kertomus >

Marjatta

projektityöntekijä

Olen mukana tietohallinnon projektissa, jonka tarkoituksena on tuoda organisaation käyttöön identiteetin … lue kertomus >

Johanna

amanuenssi

Annan opinto-ohjausta sähköpostilla, puhelimitse ja vastaanotoilla. Suunnittelen ja järjestän vuodenkierr… lue kertomus >

Minna

tietopalvelusihteeri

Asiakaspalvelua kirjaston tiskillä, jonkun verran puhelinpalvelua ja sähköposteihin vastaamista. Tiedonha… lue kertomus >

Kaisa

quality specialist

Työskentelen monikansallisessa internetyrityksessä. Päiväni koostuu laaduntarkkailusta ja työharjoittelij… lue kertomus >

Ilpo

Aamulla nukun sopivasti tilanteen mukaan; luen sähköpostini ja kirjoitan tiedusteluja, enimmäkseen Venäjä… lue kertomus >

Töissä.fi-tilastojen lähde: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselyt viisi vuotta aiemmin valmistuneille. Lisätietoa ›