Browse stories

Helinä,

Management and supervisory duties

Julkaistu 17.4.2020

Opiskelupaikkani Aalto University
Pääaine tai koulutusohjelma
Muut opinnot maisemasuunnittelu, ympäristölainsäädäntö, puurakentaminen
Valmistumisvuosi 2010

Tyypillinen työpäiväni: Vedän kaupunkimme kaupunkisuunnittelua eli teemme yleis- ja asemakaavoja ja valmistelemme maankäyttöön liittyviä lupia. Olen päivän aikana useissa neuvotteluissa, joista pääosaa vedän. Pääosa kokouksista on suunnittelutyöhömme liittyviä suunnittelupalavereita joko oman suunnittelijaporukkamme kanssa tai neuvotteluja asiakkaiden kanssa heitä koskevista kaavamuutoshankkeista.

Kaavoittajan työhön kaupungilla kuuluu myös asioiden valmistelu lautakunnan ja kaupunginhallituksen ja -valtuuston käsittelyyn. Pääosa päivästä menee sekä läppärin äärellä että puhuen. Työhöni sisältyy esimiehenä myös paljon hallinnollisia tehtäviä mm. henkilöstöön ja talouteen liittyen. Vastaan toimintamme sisällön lisäksi vastuualueemme taloudesta ja henkilöstöstä.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: hyvät yhteistyötaidot, Luovuus, visuaalisuus, julkinen esiintyminen

Päädyin nykyiseen työhöni: Olen tehnyt kaupunkisuunnittelua jo 20 vuotta. Urani on kulkenut isojen konsulttitoimistojen kautta kaupungille. Erilaisissa työpaikoissa olo monipuolistaa osaamista ja antaa enemmän näkökulmia omaan työhön. Halusin päästä vaikuttamaan suoraan asioiden valmisteluun ja päätöksentekoon. Kaavamonopoli on kunnilla ja siellä tehdään maankäytönsuunnitteluun liittyvät tärkeimmät päätökset. Konsulttina valmistelin kaavoja asiakkaan tilauksesta, mutta kaupungilla olen itse vaikuttamassa suoraan asioihin ja keskustelemassa sekä päättäjien että asukkaiden ja toimijoiden kanssa.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Arkkitehdin opintojen monipuolisuus antaa mahdollisuuden sijoittautua monenlaisiin työtehtäviin ja uran varrella voi kokeilla erilaisia arkkitehtuurin osa-alueita. Itse tiesin jo varhain, että halua kaavoituksen pariin ja suuntasin opintoni myös sen mukaan.

Arkkitehtuurin lisäksi luin monipuolisesti maisemasuunnittelun kursseja, koska kaavoittajan tulee ymmärtää laajalti maisemakokonaisuuksia, maisemarakennetta, ymmärrys luonnosta. Lisäksi luin historiaa, puurakentamista, maanmittari puolelta ympäristöekologiaa ja hyvin laajasti ympäristölainsäädäntöä. Myös viestintäkurssin käymisestä on ollut todellakin hyötyä!

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Monipuoliset opinnot mahdollistavat erilaiset urapolut. Konkreettinen työ on suunnittelun lisäksi hyvin paljon esiintymistä eli sujuva puhe- ja esiintymistaito on tärkeä. Kaavoittajan tulee tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa (asukkaat, yrittäjät, viranomaiset, muut ammattilaiset), kestettävä kritiikkiä ja julkista palautetta, oltava hyvä kirjoittaja (tekstejä tuotetaan paljon), totta kai osattava esittää asia selkeästi ja visuaalisesti. Arkkitehdin tulee hallita monia suunnitteluohjelmia ja olla hyvä tekemään havainnollisia esityksiä (esim. ppt). Hyvä organisointikyky ja paineensietokyky ovat myös tärkeitä.

More stories

E

Application technologist

I work on product development and recipe development projects. I spend a lot of time either researching a… read story >

Raajavuori

amanuenssi

Perinteinen työpäivä koostuu sähköpostien läpikäymisestä, palavereista ja suunnittelemisesta, sekä joskus… read story >

Betty

Teen vaativia tuloverotuksen valvontatehtäviä ja toimin virkailijoiden tukena verotuksen aineellisissa ky… read story >

Nomppis

Työ- ja toimintakyvyn arviointia, tavoitteiden asettamista ja seurantaa, asiakkaiden koulu- ja työelämänp… read story >

M

universitetslärare

Delvis undervisning, delvis projektarbete. Till undervisning hör mycket planering, litteratursökningar. P… read story >

Woopada

copywriter

Projekteja on samaan aikaan useita. Niiden elinkaari on suunilleen seuraavanlainen: asiakas briefaa toime… read story >

Petteri

Vastaan työssäni tuulivoimahankkeiden valmistelusta ja kehittämisestä sekä erilaisten niihin liittyvien k… read story >

Janhoff

junior consultant

- Erilaiset projektikoordinoinnin tehtävät
- Esitysmateriaalin muodostaminen
- Fasilitointi (palaverien…
read story >

Sari

oma-valmentaja

Asiakastyötä ja perehtymistä uusiin käytänteisiin, lakiin. read story >

Raba

yksilövalmentaja

Teen henkilökohtaista valmennusta nuorille, joiden toimintakyky on olennaisesti heikentynyt. Tapaan heitä… read story >

Lawrence

Espoonlahti

Hei! Minun tyypillinen työpäiväni alkaa noin klo. kuuden aikaan aamulla. Alkuviikosta mä m…
read story >

Hr

lehtori

Työelämässä

asiantuntija

Vastaan työnhakija-asiakkaiden palveluprosessista. Työhöni sisältyy erityisesti etäpäivinä paljon kirjall… read story >

Ymmi

ulosottoylitarkastaja

Asiakkaiden tilanteiden päivitys, omaisuuden etsiminen, puhelimitse ja paikan päällä tehtävät haastattelu… read story >

Minä

tekninen tukihenkilö

Ändy

lehtori, opinto-ohjaaja

Yksilöohjaus, luokkaohjaus, yhteydenpito opiskelijoihin ja muihin sidosryhmiin read story >

Jenni

markkinointipäällikkö, -johtaja

Tyypillinen työpäiväni koostuu sähköpostien lukemisesta ja niihin vastaamisesta, markkinointisuunnitelmie… read story >

K

työnhaunohjaaja

Autan maahanmuuttaja-taustaisia asiakkaita työnhakuun liittyvissä asioissa. read story >

Eija

asiantuntija (te-toimisto)

Sovittuja asiakastapaamisia kasvotusten tai puhelimitse, selvityspyyntöjen ja lausuntojen tekoa, erilaist… read story >

Salla

liikennejärjestelmäasiantuntija

Tyypillinen työpäivä koostuu mm. työhön liittyvistä palavereista. Esimerkiksi kuntien kanssa seudulliset … read story >

M

palavereja, tiimityötä, selvitystyötä, suunnittelua, ohjelmointia read story >

S

International Affairs Director

I am in charge of the internationalization of the Universidad de las Artes Ecuador, one of the four highe… read story >

Tiina

hr-asiantuntija

Esihenkilöiden tuki, ohjeistus, neuvonta ja koulutus työsuhteen elinkaareen liittyvissä kysymyksissä.
Ty…
read story >

Piia

projektityöntekijä

Suunnittelen ja valmistan sisältöä perehdytyskurssille Moodleen. Järjestän kehittämisryhmän kokouksia ja … read story >

The source of the statistics: Career monitoring survey conducted among individuals who graduated 5 years earlier. More information ›