Browse stories

Heini, ulkoasiainsihteeri

Other, valtio

Julkaistu 9.4.2013

Opiskelupaikkani University of Helsinki
Pääaine tai koulutusohjelma
Muut opinnot Korean tutkimus
Valmistumisvuosi 2008

Tyypillinen työpäiväni: Raporttien, pöytäkirjojen ja toimenpidepyyntöjen lukemista sekä laatimista, kokouksia, tietojen koostamistamista, puheiden ja muistioden tuottamista. Matkoja.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: laajojen asiakokonaisuuksien nopea omaksuminen ja hallinta, kielitaito, joustavuus

Päädyin nykyiseen työhöni: Tärkeimmät tekijät olivat aikanaan saatu korkeakouluharjoittelupaikka Suomen suurlähetystössä ja ulkomailla vietetty opiskeluaika. Lisäksi apua oli muusta aiheeseen liittyvästä työkokemuksesta. Lopulta matkassa oli kuitenkin myös paljon onnea ja sattumaa. Uskon, että rohkeus ja halu tarttua eteen tulleisiin mahdollisuuksiin auttoi eteenpäin.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: 1) Kieliopinnoista: harvinaisten kielten osaamisen kautta sain valmistavaa työkokemusta, jonka kautta pääsin lopulta haluamaani työhön.
2) Korkeakouluharjoittelusta: vaikka palkka oli huono, oli harjoittelu uskoakseni korvaamaton osa opintojani.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: 1) Kannattaa lähteä ulkomaille vaihtoon heti ja niin monta kertaa kuin se on mahdollista. 2) Kannattaa hankkia opintoihin liittyvää työkokemusta vaikka se vaatisi lainan ottamista ja kauas kotoa lähtemistä. 3) Erityisesti jos opiskelee harvinaisia kieliä, kannattaa nähdä niin paljon vaivaa, että osaa kieltä kunnolla, eikä sitten peitellä osaamistaan.

More stories

KK

yksilövalmentaja

Tuen asiakkaitani yksilötyönä työllistymisen taidoissa ja työllistymisessä. read story >

Ville

Sähkösuunnittelu päällikkö

Eri sidosryhmien tukeminen (osto,myynti, projekti, tuotanto), projektien tekeminen, suunnittelijoiden aik… read story >

Juuso

projektipäällikkö

Tyypillinen työpäiväni koostuu erilaisista palavereista, riippuen pitkälti käynnissä olevien projektitoim… read story >

Eemil

lastenkodin ohjaaja

1. Arjen perushoiva ja rutiinit
Ohjaaja huolehtii nuorten päivittäisistä tarpeista: ruokailuista, hygien…
read story >

Aki

Atlassian Consultant

Asiakkaiden Atlassian ympäristöjen kehitys ja ylläpito, laaja-alainen ongelmanratkaisu liittyen mainittui… read story >

Hanna

työvalmentaja

Autan pitkäaikaistyöttömiä ja/tai -sairaita palaamaan työelämään. Kartoitamme tilannetta tiimissä ja pohd… read story >

Mikko

Junior Full-Stack Developer

Työni on varsin itseohjautuvaa. Keskustelen asiakkaan kanssa tarpeista ja koodaan minun vastuullani olevi… read story >

Kurumi

game artist

Mainosten suunnittelu peliin ja webiin, taustakuvien promillen peliin, ikonisuunnittelu read story >

Eija

lehtori

Ohjaan oppilaita (nuoria ja aikuisia) hankkimaan osaamista työpaikoilla sekä oppilaitoksessa. Opetan läsn… read story >

Katri

opinto-ohjaaja

Toimin jatkuvan oppimisen opinto-ohjaajana. Työni ytimessä on matalan kynnyksen ohjaus ihmisille, jotka p… read story >

J

myyntipäällikkö

Varaston hoitamista ja järjestämistä. Huonekalujen kokoaminen ja asiakkaiden palvelu. read story >

Par

Wireless Test Engineer

My workday usually starts by checking the status of ongoing tests and the test network. I review logs, te… read story >

Nainen 45v

tuotantopäällikkö

Palavereita, suunnittelua, esihenkilötöitä, johtoryhmätyöskentelyä, sidosryhmien kanssa toimimista, ongel… read story >

G

student

My typical day consists of learning Finnish through classes, online materials, and group discussions. I p… read story >

Lo

Sivistystoimenjohtaja-rehtori

Kokouksia, valmistelua, ohjaamista, neuvomista, päätöksien tekoa ja pohdintaa sekä kohtaamista.

Töitä …
read story >

Mi

erityisasiantuntija

Järjestön paikallisyhdistysten neuvonta, sisäinen viestintä, suunnittelu- ja kehittämistehtävät lasten ha… read story >

Heli

asianhallintapäällikkö

Sähköposteihin ja puheluihin vastaaminen, suunnittelua ja organisointia, uuden käyttöön otettavan ohjelma… read story >

Mal

projektipäällikkö

K

manager

Valmennus, esihenkilötyö, tiimityöskentely, kehittäminen, kouluttaminen read story >

Ella

sairaanhoitaja

Tapaan 3-5 potilasta päivässä, yhden tapaamisen kesto on 45-75 minuuttia. Potilaat kärsivät eriasteisista… read story >

-

projektikoordinaattori

Irina

Security Coordinator Helmholtz-yhdistyksessä (Saksa)

Työhöni kuuluu paljon yhteistyötä erilaisten tutkimuslaitosten kanssa. Suunnittelen tietoturvaan liittyvi… read story >

Jo

kehittämisasiantuntija

Tietojohtaminen (kävijä- ja asukastiedon käsittely), kehittämisohjelmien koordinointi, kansainväliset han… read story >

Sinttu

sairaanhoitaja

Teho-osastolla,dialyysitaitoinen vastaava hoitaja, toimin myös opiskelijavastaavana. read story >

The source of the statistics: Career monitoring survey conducted among individuals who graduated 5 years earlier. More information ›