Browse stories

J, sap-konsultti

Consulting, Tieto Oyj

Julkaistu 22.10.2018

Opiskelupaikkani University of Turku
Pääaine tai koulutusohjelma Tietojärjestelmätiede
Muut opinnot Taloustiede
Valmistumisvuosi 2012

Tyypillinen työpäiväni: Tyypillinen työpäiväni sisältää paljon asioiden ja tehtävien järjestelemistä sekä uusien asioiden opettelua. Offshore-tiimini tekee kehitystyötä antamieni ohjeiden perusteella ja olen tavallaan välikätenä heidän ja asiakkaani välillä. Pidän työstäni, sillä tehtävät ovat vaihtelevia ja saan välillä todella käyttää hoksottimia jonkun asian selvittämiseen. Työssäni tärkeintä on "Can do!" -asenne. Jos emme osaa, me opettelemme.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: ongelmanratkaisu- ja organisointitaidot, englannin kielen taito, kokonaisuuksien hahmottaminen ja samalla yksityiskohtien ymmärtäminen

Päädyin nykyiseen työhöni: Läheinen opiskelijaystäväni suositteli minua hakemaan samaan trainee-ohjelmaan, johon hän oli päässyt vuotta aiemmin. Työ vaikutti mielenkiintoiselta ja siltä että sitä kautta oli mahdollisuus todella kouluttautua ammattilaiseksi. Työnantajani osoittautui niin kivaksi että sillä tiellä ollaan edelleen. Sain paikan kaksi viikkoa valmistumiseni jälkeen.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Haluan painottaa että mikään yliopiston kurssi ei ole vaatimuksena tekemälleni työlle. Toki esimerkiski perusymmärrys koodauksesta auttaa sekä englannin kielen taito. Tärkeintä on ollut kyky tehdä töitä ihmisten kanssa, eikä siihen ollut opintosuunnitelmassani kursseja.

Opiskelijan kannattaakin siis verkostoitua ja olla aktiivinen jäsen opiskelijajärjestössä, sillä näin pienessä maassa kuin Suomi tulet varmasti törmäämään monesti niihin vanhoihin tuttuihin työsi ohessa (mikä on ihan mahtavaa!). 70 % oppimisesta tapahtuu tekemällä, joten lämpimästi suosittelen hakemaan niitäkin paikkoja, jotka tuntuu että menevät pitkälle mukavuusalueen ulkopuolelle!

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Itselleni onnen kantamoinen oli joskus valita yksi kurssi ERP-järjestelmistä (mikä oli iso tekijä työllistymiseeni). Vinkkinä siis antaisin, että kannattaa opiskelujen ohella ottaa laajalla skaalalla otantaa kurssitarjonnasta ennakkoluulottomasti, sillä ikinä ei tiedä mikä vie mennessään.

Muista että mielipidettä voi aina vaihtaa, tämän 5–6:n vuoden ei tarvitse määrittää sitä mitä teet seuraavat 50-vuotta. Mutta ne ovat todennäköisesti elämäsi jännittävintä aikaa, muista myös nauttia niistä!

More stories

Pekka

Valtaosan työpäivästäni käytän asioiden organisointiin ja delegointiin. Tämä tapahtuu keskustellen, sähkö… read story >

mrh

senior consultant

Paljon sähköpostien lukemista ja vastaamista, sekä eri asiantuntijoiden töiden koordinointia ja tekijöide… read story >

Sari

yrittäjä

Myyntiä (tarjousten tekemistä, asiakaskontaktointi), projektien tai koulutuksien suunnittelu/toteutus, ha… read story >

Katja

opiskelija

Opiskelen toista tutkintoa, en siis ole työelämässä täysipäiväisesti (tai nyt opintoja viimeistellessäni … read story >

Ari

tietohallintojohtaja

Johtoryhmää, ohjausryhmää, toimittajatapaamisia, asiakaskäyntejä, kehityskeskustelujen pitämistä, taloude… read story >

Hanna

projektipäällikkö

Lukuisten eri projektien aikataulujen hallintaa, asiakaskonsultointeja joskus asiakkaan luona, joskus puh… read story >

Mari

Päiväni koostuvat matkustamisesta, puhelinpalavereista, maiden myynnin ohjaamisesta sekä tuloksen ennusta… read story >

Laura

team manager

Paljon palavereja, paljon sähköposteja, tiimin jäsenten ja sidosryhmien kanssa kommunikointia, organisoin… read story >

Tuomo

koordinator

Jokainen työpäivä on vähän erilainen. Paljon tehtävää, palavereita ja haasteita. Jos päivät muuttuvat tyy… read story >

Karri

Ohjelmistokehitystä laidasta laitaan: suunnittelua, toteutusta, ylläpitoa ja niin edelleen. read story >

The source of the statistics: Career monitoring survey conducted among individuals who graduated 5 years earlier. More information ›