Browse stories

m, pääsihteeri

Management and supervisory duties, Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry

Julkaistu 6.3.2014

Opiskelupaikkani University of Helsinki
Pääaine tai koulutusohjelma
Muut opinnot esi- ja alkuopetus
Valmistumisvuosi 2014

Tyypillinen työpäiväni: Koulutusta, talouden hoitoa, opiskelija-asioista vastaaminen, toimiston organisointi

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: talous, esimies- ja johtamistaidot, koulutusjärjestelmän tuntemus,

Päädyin nykyiseen työhöni: Ainejärjestö ja muun vapaaehtoistoiminnan kautta.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: ainejärjestötyöstä, tiedekuntannan hallinnollisista tehtävistä sekä ylioppilaskuntatoiminnasta on ollut ehdottomasti hyötyä

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Vapaaehtoistyö ainejärjestöissä on ollut hyvä koulu nykyiseen tehtävään.

More stories

F

jr. marketing associate for the vice president of the company

Tyypillistä työpäivää eio ole. Viimeaikoina olen mm. analysoinut markkinointikampanjoita ja edustanut yri… read story >

Hemppa

varastopäällikkö

Alaisia on kolme, mutta työ on hyvin itseohjautuvaa. Vaikka työn kuvaan kuuluu toimintojen kehittäminen ,… read story >

nutrition

ravintolatyöntekijä

A typical day in my work involves preparing the kitchen for the shift, including setting up stations, che… read story >

Opettaja

tuntiopettaja

manager

product manager

As a Product Manager I take care of the life cycle of certain products of the company. Since the discove… read story >

Sam

Fine artist and Illustrator, Translator

Studying about new works in the world, brainstorming ideas for design, creative sketches and ideas for pe… read story >

Ympäristötarkastaja

Ympäristönsuojeluviranomainen

Tehtäviä on laidasta laitaan, eikä mikään päivä ole samanlainen: maa-aines- ja ympäristölupapäätösten val… read story >

Sofia

projektisuunnittelija

Suunnittelen ja kehitän kotiin tuotavaa sosiaalista kuntoutusta, jonka asiakkaina on ikääntyneet, joilla … read story >

Firouz

test automation specialist

Creating and implementing test cases to be run automatically using Robot Framework.
Running tests and re…
read story >

Höödö

suunnitteluinsinööri

Tyypillinen työpäivä sisältää asiakasrajapinnassa työskentelyä, suunnittelutyötä, kanssakäymistä urakoits… read story >

Simo

toimitusjohtaja, hammaslääkäri

JT

freelancer-taiteilija

Hyvin sekava: muutama tunti taiteellista työtä, valmistelua ja suunnittelua. Opettajantyötä muutama tunti… read story >

R

näytelmäkirjailija ja dramaturgi

Olen työsuhteessa joten käytännössä kirjoitan päivät. Joitain tuotanto-/kokous-/ muita töitä on ajoittain… read story >

KU

johtava kanttori

Hallintoa, muusikkoutta, suunnittelua, opetusta read story >

Mikko

software developer (ohjelmistokehittäjä)

Työpäivän pääpaino on asiakkaalle tehtävän ohjelmiston kehittämisessä, mikä sisältää koodausta, testausta… read story >

Perhonen

työllisyysasiantuntija

Tehtävääni kuuluu kaikenikäisten työnhakijoiden ohjaus sekä kunnan työllisyydenhoitoon liittyvät tehtävät… read story >

Salla

palkka-asiantuntia

Vastaan tietyn maksuryhmän (noin 1000 työntekijää) palkanmaksusta. Palkka maksetaan kahden viikon välein,… read story >

Maisteristäti

palvelupäällikkö

Yksikään työpäivä ei ole samanlainen; ennakkosuunnittelu on haasteellista, sillä on vaikeaa tietää täysin… read story >

Anna

asiakasneuvoja

Vim

engineer, sw

Työpäivä koostuu koodaamisesta, suunnittelusta, palavereista. read story >

Maarit

musiikkipedagogi ja varhaiskasvatuksen opettaja

Teen kahta työtä; määräaikaisia varhaiskasvatuksen opettajan tehtäviä kuntasektorilla sekä omassa musiikk… read story >

T

johtava kanttori

Noin puolet työpäivistä on kirkkomusiikin parissa, siunauskappelilla, kirkoissa tai vaikka vanhainkodin h… read story >

Generalisti

kehittämisasiantuntija

Vedän kahta eri osaamisen kehittämiseen liittyvää projektia. Olen päivittäin tekemisissä eri yhteistyötah… read story >

teebee

käsikirjoittaja-ohjaaja

The source of the statistics: Career monitoring survey conducted among individuals who graduated 5 years earlier. More information ›