Browse stories

Mikaela, Viestintäkoordinaattori

Communications and media

Julkaistu 1.10.2013

Opiskelupaikkani University of Vaasa
Pääaine tai koulutusohjelma
Muut opinnot Nykysuomi, Markkinointi, Johtaminen ja organisaatiot
Valmistumisvuosi 2002

Tyypillinen työpäiväni: Päivä alkaa usein sillä, että käyn läpi mediaseurannan tulokset ja päivitän sosiaalisen median kanavoitamme. Saatan kirjoittaa lehdistötiedotteen ja lähettää sen lehdistölle, päivittää verkkosivuja, taittaa esitettä, suunnitella markkinointikampanjaa esim. opiskelijoille tai potentiaalisille paluumuuttajille, järjestää seminaaria, puhua seminaarissa tai auttaa työkavereitani teksteissään. Saatan myös istua palaverissa yhteistyökumppaneiden kanssa, parantaa suhteitamme lehdistöön, laatia uutiskirjeitä tai päivittää powerpoint-esityksiä.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: viestintätaidot, kieli- ja kirjoitustaidot, visuaalinen suunnittelu

Päädyin nykyiseen työhöni: Olin toiminut sekä julkisella että yksityisellä sektorilla aikaisemmin samankaltaisissa tehtävissä. Koska silloinen työ ei tuntunut tarpeeksi monimuotoiselta, hain tätä nykyistä työtehtävää, joka puolestaan oli todella monipuolinen.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Käännösalan (nykysuomi) opinnoista on ollut eniten hyötyä. Monet muut tehtäväni osaamisalueet ovat muotoutuneet ja kehittyneet työssä.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Erittäin kysytty yhdistelmä on viestintä ja markkinointi, vaikka ovatkin eri ammattialoja. Täällä rannikolla tarvitaan lisäksi usein henkilöitä, jotka osaavat kääntää, joten omalta osaltani tämä vahingossa tullut yhdistelmä on ollut avain moneen työpaikkaan. Taittotyöt ovat yhä useammin viestintäihmisen työpöydällä, siksi visuaalinen silmä ja kokemus taitto-ohjelmista on aina hyvä lisä.

More stories

KK

yksilövalmentaja

Tuen asiakkaitani yksilötyönä työllistymisen taidoissa ja työllistymisessä. read story >

Ville

Sähkösuunnittelu päällikkö

Eri sidosryhmien tukeminen (osto,myynti, projekti, tuotanto), projektien tekeminen, suunnittelijoiden aik… read story >

Juuso

projektipäällikkö

Tyypillinen työpäiväni koostuu erilaisista palavereista, riippuen pitkälti käynnissä olevien projektitoim… read story >

Eemil

lastenkodin ohjaaja

1. Arjen perushoiva ja rutiinit
Ohjaaja huolehtii nuorten päivittäisistä tarpeista: ruokailuista, hygien…
read story >

Aki

Atlassian Consultant

Asiakkaiden Atlassian ympäristöjen kehitys ja ylläpito, laaja-alainen ongelmanratkaisu liittyen mainittui… read story >

Hanna

työvalmentaja

Autan pitkäaikaistyöttömiä ja/tai -sairaita palaamaan työelämään. Kartoitamme tilannetta tiimissä ja pohd… read story >

Mikko

Junior Full-Stack Developer

Työni on varsin itseohjautuvaa. Keskustelen asiakkaan kanssa tarpeista ja koodaan minun vastuullani olevi… read story >

Kurumi

game artist

Mainosten suunnittelu peliin ja webiin, taustakuvien promillen peliin, ikonisuunnittelu read story >

Eija

lehtori

Ohjaan oppilaita (nuoria ja aikuisia) hankkimaan osaamista työpaikoilla sekä oppilaitoksessa. Opetan läsn… read story >

Katri

opinto-ohjaaja

Toimin jatkuvan oppimisen opinto-ohjaajana. Työni ytimessä on matalan kynnyksen ohjaus ihmisille, jotka p… read story >

J

myyntipäällikkö

Varaston hoitamista ja järjestämistä. Huonekalujen kokoaminen ja asiakkaiden palvelu. read story >

Par

Wireless Test Engineer

My workday usually starts by checking the status of ongoing tests and the test network. I review logs, te… read story >

Nainen 45v

tuotantopäällikkö

Palavereita, suunnittelua, esihenkilötöitä, johtoryhmätyöskentelyä, sidosryhmien kanssa toimimista, ongel… read story >

G

student

My typical day consists of learning Finnish through classes, online materials, and group discussions. I p… read story >

Lo

Sivistystoimenjohtaja-rehtori

Kokouksia, valmistelua, ohjaamista, neuvomista, päätöksien tekoa ja pohdintaa sekä kohtaamista.

Töitä …
read story >

Mi

erityisasiantuntija

Järjestön paikallisyhdistysten neuvonta, sisäinen viestintä, suunnittelu- ja kehittämistehtävät lasten ha… read story >

Heli

asianhallintapäällikkö

Sähköposteihin ja puheluihin vastaaminen, suunnittelua ja organisointia, uuden käyttöön otettavan ohjelma… read story >

Mal

projektipäällikkö

K

manager

Valmennus, esihenkilötyö, tiimityöskentely, kehittäminen, kouluttaminen read story >

Ella

sairaanhoitaja

Tapaan 3-5 potilasta päivässä, yhden tapaamisen kesto on 45-75 minuuttia. Potilaat kärsivät eriasteisista… read story >

-

projektikoordinaattori

Irina

Security Coordinator Helmholtz-yhdistyksessä (Saksa)

Työhöni kuuluu paljon yhteistyötä erilaisten tutkimuslaitosten kanssa. Suunnittelen tietoturvaan liittyvi… read story >

Jo

kehittämisasiantuntija

Tietojohtaminen (kävijä- ja asukastiedon käsittely), kehittämisohjelmien koordinointi, kansainväliset han… read story >

Sinttu

sairaanhoitaja

Teho-osastolla,dialyysitaitoinen vastaava hoitaja, toimin myös opiskelijavastaavana. read story >

The source of the statistics: Career monitoring survey conducted among individuals who graduated 5 years earlier. More information ›