Browse stories

:), hankintapäällikkö

Other

Julkaistu 11.10.2013

Pääaine tai koulutusohjelma Kansantaloustiede
Muut opinnot yrityksen taloustiede, Tilastotiede
Valmistumisvuosi 2001

Tyypillinen työpäiväni: Sopimusneuvotteluja, hinnastojen ylläpitoa, yhteyttä sisäisiin ja ulkoisiin sidosryhmiin, sopimusten laatimista, hyvin monipuolisia tehtäviä

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: tiimityötaidot, analyyttisyys, numerotarkkuus

Päädyin nykyiseen työhöni: Aiempi työkokemus. Ensimmäinen työ valmistumisen jälkeen oli opettajana. Sieltä sain sellaista kokemusta, josta oli hyötyä seuraavassa työpaikassa, jossa tein hankintoja ja koulutin (hankintaa). Siitä edelleen jatkoin uralla eteenpäin vaihe vaiheelta nykyiseen tehtävään. Aina yksi työpaikka on johtanut seuraavaan ja juuri siitä edellisestä työpaikasta on ollut apua hakiessa uutta.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Ei oikein mistään. Koulutus antoi analyyttista ajattelutapaa.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Menkää vaihtoon. Tehkää ihan mitä tahansa kesätyötä. Tehkää rohkeasti hieman poikkeaviakin sivuaineopintoja.

More stories

Anna

Vastaan konsernin ulkomaan liiketoiminnoista omistaja-toimitusjohtajan työparina ilman suoraa tulosvastuu… read story >

Matias

koordinator

En vanlig dag består att hålla reda på vad som händer inom de sektorer eller projekt som jag deltar i. Ef… read story >

Tatu

Monesti työpaivä alkaa aamun raporttien vilkaisulla. Näistä saatujen tietojen perusteella on hyvä lähteä … read story >

J-P

ryhmäpäällikkö

Viestintämarkkinoiden eli lähinnä teleyritysten taloudelliseen ja teknilliseen ennakkosääntelyn sekä ylei… read story >

Severi

Sähköpostiin vastailemisesta, lukemisesta, kirjoittamisesta, palavereista. read story >

ekonomisti

ekonomisti

Organisaatiosta tai sidosryhmistä tulevien tieto- ja analysointipyyntöjen toteuttamista, suhdanneanalyysi… read story >

Anna

Yhtiön talouden kontrollointi (kannattavuuslaskelmat, kassavirran seuranta), pankki- ja vakutuusasioista … read story >

The source of the statistics: Career monitoring survey conducted among individuals who graduated 5 years earlier. More information ›