Selaa kertomuksia

Teatteritieteilijä,

Tuotannolliset tehtävät, Kahdella eri teatterilla, yhdessä hankkeessa ja yhdellä festivaalilla

Julkaistu 3.3.2015

Opiskelupaikkani Helsingin yliopisto
Pääaine tai koulutusohjelma Teatteritiede
Muut opinnot Pohjois-Amerikan tutkimus, Viestintä, Elokuva- ja televisiotutkimus, Taiteet käytäntöön -opintokokonaisuus, Sibelius-Akatemian Arts Managementin perusopinnot
Valmistumisvuosi 2008

Tyypillinen työpäiväni: Pääasiallisesti puhelimessa puhumisesta, ihmisten tapaamisesta, sopimusten ja mainostekstien kirjoittamisesta, nettisivujen päivittämisestä, sähköpostin lukemisesta ja kirjoittamisesta sekä kaiken mahdollisen taidetuotantoon liittyvän organisoimisesta toteutettavaan muotoon.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: ajanhallinta, excel, kirjoittaminen ja muut viestintätaidot,

Päädyin nykyiseen työhöni: Olin opiskeluaikana tehnyt assistenttitehtäviä ja enemmän tai vähemmän alaani liittyviä töitä eri puolilla alaa ja sen ulkopuolella. Olin valmistumisen jälkeen valtion firmassa täysipäiväisesti päällikkötason tehtävissä tapahtumatuotannossa sekä esittävän taiteen tuotantopuolella. Sieltä sain yt-neuvottelujen tuloksena potkut vuosi sitten. Silloin sain tarjouksia useammalta suunnalta osa-aikaisista tai projektiluontoisiin juttuihin. Päätin ruveta freelanceriksi ja täten otin kaikki haluamani työt vastaan.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Eniten konkreettista hyötyä on ollut Taiteet käytäntöön -opintokokonaisuudesta sekä käytännön excel-kursseista ja kieliopinnoista. Kuitenkin usein saan kiitosta kanssani työskenteleviltä ihmisiltä siitä, että hallitsen teatterialan laaja-alaisesti ja osaan käsitellä asioita monialaisesti, mistä kiitos on monipuolisille humanistisen alan opinnoille ja niiden kautta tulleelle kyvylle käyttää päätä ja epämääräisiä tiedonrippeitä kokonaisuuksien kokoamiseen.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Opiskelisin ehkä vielä muutaman sivuaineen lisää ja ehdottomasti vielä enemmän tietoteknisiä valmiuksia ja kieliä. Nykytyömaailmassa on kysyntää kauppa-alan osaamiselle ja markkinointitaidoille, joten suosittelen sivuaineita esimerkiksi kauppakorkeakoulusta tai jostain markkinointioppilaitoksesta.

Lisää kertomuksia

Matti

toimitusjohtaja

Työpäivät ovat hyvin sirpaleisia, osa päivistä koostuu neuvottelusta, jossa sovitaan tulevasta ohjelmisto… lue kertomus >

Sanna

viestintäpäällikkö

Työpäiväni koostuu sisäisen ja ulkoisen viestinnän suunnittelusta ja toteutuksesta tiiviissä yhteistyössä… lue kertomus >

Johanna

tiedottaja

Päivitystehtäviä, palavereja, suunnittelua, kontaktointia. lue kertomus >

PA

tiedottaja

Verkkoviestintää, sähköpostikirjeenvaihtoa, somepäivityksiä, tapaamisia, tekstien muokkamista, suunnittel… lue kertomus >

Sanna

seurakoordinaattori

Työni on pyörittää n. 400 jäsenen harrastusjärjestöä. Meitä on vain kaksi palkallista työntekijää, joten … lue kertomus >

Anu

asiakaspalveluneuvoja

Vastaan erilaisiin kyselyihin, jotka koskevat musiikkia, musiikinkäyttöä eri tilanteissa, tekijänoikeusky… lue kertomus >

Juhani

kirvesmies

kirvesmiehen työt; rungon pystytys, kattotuolien asennus, aluskatteen ja ruoteiden asennus, tuulensuojale… lue kertomus >

Maria

Rutiineja EI ole: Valmennusmateriaalin muokkausta, tarjousten tekoa, asiakastapaamisia, asiakastöiden suu… lue kertomus >

Hulda

Istun koneella ja väsään taittoja, käsittelen kuvia, jne. - liian pitkistä teksteistä ja alivalottuneista… lue kertomus >

Töissä.fi-tilastojen lähde: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselyt viisi vuotta aiemmin valmistuneille. Lisätietoa ›