Selaa kertomuksia

Tarja, ryhmäpäällikkö

Johto- tai esimiestehtävät, Ramboll

Julkaistu 25.2.2014

Opiskelupaikkani Joensuun yliopisto
Pääaine tai koulutusohjelma Biologia
Muut opinnot Metsänhoitotiede, Ympäristötieteet, Sosiologia
Valmistumisvuosi 2001

Tyypillinen työpäiväni: Toimin asiantuntijana luontoon liittyvissä kysymyksissä YVA-menettelyissä, kaavoituksessa sekä ympäristölain ja vesilain mukaisissa menettelyissä. Kesäaikaan teen vielä jonkin verran maastokatselmuksia ja inventointeja. Tällä hetkellä suurimpiä työllistäjiä meille ovat pohjoisen suuret kaivoshankkeet ja tuulivoimahankkeet.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: kyky työskennellä erilaisten ihmisten kanssa, laajojen asiakokonaisuuksien nopea omaksuminen ja hallinta, itsenäinen päätöksenteko,

Päädyin nykyiseen työhöni: Työpaikka oli avoinna mol.fi sivustolla ja hain. Tosin toimenkuvani on muuttunut vuodesta 2005 huomattavasti.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Kaikesta on ollut hyötyä.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Työkokemusta kannattaa hankkia opintojen aikana, sillä itse ainakaan en uskalla palkata meille edes kesäksi ketään, jolla ei ole alan työkokemusta mistään. Vielä epätodennäköisempää työllistyminen on, jos ei ole koskaan ollut yhtään missään töissä; näitäkin hakijoita on ollut.

Jos nyt voisin tehdä jotakin toisin, lukisin huomattavasti laajemmalla skaalalla sivuaineita kuin mitä luin yliopistossa ollessani. Ottaisin sivuaineiksi ympäristölainsäädäntöä, geologiaa ja maantietoa muiden sivuaineiden lisäksi.

Lisää kertomuksia

Iida

biologian ja maantieteen lehtori

Oppitunteja on päivän aikana 4-7. Noin puolet tunneista on biologiaa, puolet maantietoa. Tänä vuonna en o… lue kertomus >

Töissä.fi-tilastojen lähde: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselyt viisi vuotta aiemmin valmistuneille. Lisätietoa ›