Selaa kertomuksia

Juristi, senior associate

Lainopillinen työ

Julkaistu 12.4.2022

Opiskelupaikkani Helsingin yliopisto
Pääaine tai koulutusohjelma Oikeustiede
Muut opinnot kauppatieteet
Valmistumisvuosi 2017

Tyypillinen työpäiväni: Sopimusneuvotteluita, sopimusten laatimista ja kommentoimista, neuvonantoa sähköpostitse ja puhelimitse. Työ on kansainvälistä ja asiakkaat ovat usein eri aikavyöhykkeellä, joten palavereita voi olla myös esimerkiksi iltaisin. Lisäksi koulutan ja teen jonkin verran myyntiä. Työ on haastavaa mutta mielekästä. Teen töitä arkisin n. 9–10 tuntia päivässä.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: Hyvät sosiaaliset taidot, huolellisuus, perehtyneisyys oikeudenalaan,

Päädyin nykyiseen työhöni: Headhunting-yhteydenoton kautta

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Oikiksen perusopinnoista ja syventävistä kursseista etenkin sopimusoikeus, yhtiöoikeus, immateriaalioikeus, EU-oikeus. Lisäksi seuraan jatkuvasti muuttuvaa lainsäädäntöä omalla alallani. Kauppatieteen opinnot tukevat myös kokonaisuutta, esimerkiksi tilinpäätöstä on hyvä osata lukea.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Verkostoidu opiskeluaikana. Ota rohkeasti vastaan erilaisia ja haastaviakin työtehtäviä, koska ne kehittävät eniten. Etsi työpaikka jossa on kiva työyhteisö ja jossa viihdyt. Suhtaudu aina kunnioittavasti myös vastapuolen edustajiin esimerkiksi sopimusneuvotteluissa tai oikeudenkäynneissä. Huolehdi omasta jaksamisesta. Liikejuridiikassa hyvä kirjoitustaito ja hyvä äidinkielen sekä englannin osaaminen ovat tärkeitä, joten panosta niihin.

Lisää kertomuksia

T

Palvelussuhdelakimies

Vastaan esihenkilöiden ja johdon esittämiin kysymyksiin koskien työsuhteisiin liittyviä ongelmia. Kysymyk… lue kertomus >

Leinikki

projektisuunnittelija

Työskentelen laajassa tutkimushankkeessa koordinaattorina. Työhöni kuuluu hankebyrokratiaa, sähköpostiin … lue kertomus >

Heidi

Följa med och fördjupa mig i teknologipolitik på nationell och EU nivå, lägga upp en strategi för hur vi … lue kertomus >

Maija

lakimies

Työskentelen lakimiehenä pienessä lakiasiaintoimistossa. Tavallisena työpäivänä olen sähköpostitse yhteyd… lue kertomus >

A

Hallinto-oikeuden esittelijä

Tyypillinen työpäiväni koostuu valitus- ja muutoksenhaasioiden käsittelystä. Esittelijän tehtävänä on ott… lue kertomus >

L

eduskunta-avustaja

Avustan kansanedustajaa kaikissa kansanedustajan työhön liittyvissä asioissa. Tyypilliseen työpäivään kuu… lue kertomus >

Lise

Jag utvecklar svenska integrationsvägar i ett projekt på Kommunförbundet. En vanlig dag håller jag kontak… lue kertomus >

Samuli

korvauslakimies

Vaihtelee paljon. S-posti aluksi ja omat työjonot. Hyvä muistaa tauot. Työkaverit kivoja. lue kertomus >

MEEM

veroasiantuntija

Kansainvälistä toimintaa harjoittavien konsernien ja suuryritysten monipuoliset ja haastavat verovalvonta… lue kertomus >

Tuuli

osastonjohtaja

Tulen töihin aamulla. Hoidan päivänaikana projekteja yhdessä kollegojeni ja alaisten kanssa. Projektit li… lue kertomus >

Riitta

palvelupäällikkö

Töissä.fi-tilastojen lähde: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselyt viisi vuotta aiemmin valmistuneille. Lisätietoa ›