Selaa kertomuksia

SecGeek, tietoturvapäällikkö

Suunnittelu-, kehitys- tai hallintotehtävät

Julkaistu 26.9.2013

Opiskelupaikkani HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu
Pääaine tai koulutusohjelma Tradenomi, tietojenkäsittely
Muut opinnot Tietoliikenne, Tietoturvallisuus, Riskienhallinta, Johtaminen
Valmistumisvuosi 2001

Tyypillinen työpäiväni: Sopimuskatselmoinnit, konsultointi, pelisääntöjen luominen, yhteistyötahojen tapaaminen

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: organisointi- ja fasilitointikyky; projektien hallinta; ihmisten johtaminen, kykyä lähestyä tehtäviä uusista näkökulmista, liiketoiminnan kehittäminen

Päädyin nykyiseen työhöni: Tietoturvallisuudesta alana kiinnostuin opintojeni aikana. Hain suoraan alalle jo ennen valmistumistani. Olen saanut alani töitä niitä hakemalla normaalin hakuprosessin kautta. Olisin saanut jatkaa harjoittelupaikassani, mutta se ei ollut tietoturvatehtävä, joten en jäänyt siihen. Tietoturva-asiantuntijatehtävien kautta olen päätynyt päällikkötehtäviin.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Tietoliikenteeseen ja tietoturvallisuuteen keskittyvistä kursseista. Kielikoulutusta olisi saanut olla enemmän. Jatko-opintoni ovat antaneet enemmän.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Teknisiin tietoturvatehtäviin tietojenkäsittely- ja IT-osaaminen yleensä on hyödyllistä. Näihin tehtäviin kannattanee kouluttautua lähinnä Laureassa Espoossa tai Jyväskylässä AMK:ssa. Diplomi-insinööri riippuen erikoistumisalueista voi myös olla vahva tausta. Kyseessä alueena IT Security, cyber security, software security, network security, malware, cryptography, etc.

Tietoturvapäällikön taas tulee ymmärtää hyvin liiketoimintaa ja keskittyä tietoturvallisuuden kehittämistoimissa erityisesti liiketoiminnan tarpeista lähteviin kokonaisuuksiin ja tietoturvallisuuden viemiseen osaksi liiketoimintaprosesseja. Tekniikan ymmärtäminen on tarpeen, mutta tekninen tekeminen ei. Riskienhallinnan, lainsäädännön, sopimusasioiden jne. ymmärtäminen on tärkeää. Tietoturvallisuus on laaja kokonaisuus, josta tekniikkaa korkeintaan 30 %. Parasta koulutusta tehtävään en oikeastaan tiedä, mutta liika IT-osaaminen on ainakin haitaksi, koska työaika menee tällöin helposti teknisten ongelmien ratkomiseen ja liian operatiiviseen toimintaan. Laajempi kehittäminen jää tällöin tekemättä. Hae tietoa vaikkapa englanniksi aiheella information security governance.

Wikipediaa ei kannata käyttää selvittäessään mitä tietoturva on. Nyt 09/2013 se kertoo aihepiiristä täysin väärin.

Lisää kertomuksia

Jukka

it-konsultti

Työskentelen konsulttina data & analytiikka -hommissa (aiemmin käytettiin enemmän termiä Business Intelli… lue kertomus >

Anne

myyntiassistentti

Asiakaspalvelu, asiakirjatilaukset, tietojen tallennus järjestelmään, asiakirjojen skannaus, markkinointi… lue kertomus >

Nimetön

ICT-Asiantuntija

Teen ja itse ja resursoin esiselvityksiä asiakkaan tietoliikenteen ja päätelaiteympäristön nykytilasta uu… lue kertomus >

Ville

myyntipäällikkö

Juha

Toimistopäivinä suunnittelen ja toteutan asiakkaiden toiveita / pyyntöjä ja vastaan heidän kysymyksiin. L… lue kertomus >

AnteroRiihimaki

Antero

yrittäjä

Asiakkaiden kyselyihin vastaaminen sekä puhelimitse, että sähköpostilla. Verkkokaupan tilausten tulostus … lue kertomus >

Antero

yrittäjä

Asiakkaiden avustamista tikettijärjestelmän/sähköpostin ja puhelimen avulla sekä asiakaskäynnit kotitalou… lue kertomus >

Töissä.fi-tilastojen lähde: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselyt viisi vuotta aiemmin valmistuneille. Lisätietoa ›