Selaa kertomuksia

Anna, toimitussihteeri

Viestintä- tai mediatyö

Julkaistu 16.9.2013

Opiskelupaikkani Helsingin yliopisto
Pääaine tai koulutusohjelma Musiikkitiede
Muut opinnot Germaaninen filologia, Kasvatustiede (KL), Suomen kieli
Valmistumisvuosi 1998

Tyypillinen työpäiväni: Teen järjestön jäsenlehteä: mm. kirjoitan, hankin juttuja ja kuvitusta, toimitan tekstejä ja kuvia julkaistavaan muotoon, pidän yhteyttä kirjoittajiin ja ilmoittajiin, taitan lehden. Vastaan myös muista, pienemmistä julkaisuistamme. Päivitän nettisivuja, Facebookia ja sosiaalista mediaa. Välillä istun kokouksissa, osallistun tapahtumien järjestämiseen ja jonkin verran myös työnantajajärjestöni hallintoon.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: kielitaito, tietotekniset taidot, yhteistyötaidot,

Päädyin nykyiseen työhöni: Kiinnostuin viestinnästä jo opiskeluaikanani, vaikka en opiskellutkaan sitä pää- tai sivuaineena. Tein jonkin verran viestinnän lyhytkursseja ja olin toimitussihteerinä tieteellisessä aikakausjulkaisussa. Pääsin nykyiseen työhöni, koska hallitsin viestinnän perusteet ja työkalut (mm. taitto-ohjelman) tarpeeksi hyvin ja koska minulla oli tarvittavaa kielitaitoa (suomen kieli äidinkielenä, erinomainen englanti ja ruotsi ja monipuolinen muiden kielten taito).

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Tietokonekurssit ja kielikurssit ovat antaneet välineitä, mutta niiden käytössä auttavat laajan humanistisen tutkinnon tuottamat ajattelu- ja tiedonhankintataidot.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Itse en suunnitellut minkäänlaista "uraa", opiskelin sitä, mikä sattui kiinnostamaan, ja omalla kohdallani se kannatti. Haluan uskoa, että jos on tarpeeksi intohimoa ja kiinnostusta, oma työ löytyy. Erikoistuminen ja positiivisella tavalla muista työnhakijoista erottautuminen varmasti kannattaa. Kielitaito on erittäin tärkeä taito! Pidä huolta äidinkielestäsi ja opiskele muita kieliä mahdollisimman monipuolisesti.

Lisää kertomuksia

Jarkko

kustannuspäällikkö

Sidosryhmien kanssa toimimista, projektien seurantaa ja edistämistä, palvelujen kilpailuttamista, taiteil… lue kertomus >

Tuomas

Musiikin opetus, musiikkilinjan hallinto, opetuksen suunnittelu, tuntiopettajien johtaminen, markkinointi… lue kertomus >

Töissä.fi-tilastojen lähde: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen uraseurantakyselyt viisi vuotta aiemmin valmistuneille. Lisätietoa ›