Browse stories

Ville, it-projektipäällikkö

Management and supervisory duties, Helsingin yliopisto

Julkaistu 25.2.2014

Opiskelupaikkani University of Joensuu
Pääaine tai koulutusohjelma Fysiikka
Muut opinnot matematiikka, kemia, kasvatustiede, filosofia
Valmistumisvuosi 1997

Tyypillinen työpäiväni: Tyypillinen työpäiväni koostuu vaihtelevasti parista palaverista, viestinnästä ja itsenäisestä työskentelystä joko projektien tai ad hoc eteen tulevien ongelmien ja haasteiden ratkaisemiseksi. Jokainen päivä on hyvin erilainen. Joskus menen puhumaan seminaariin, joskus istun omassa työhuoneessa ja selvitän asioita. Kokonaisuus koostuu hyvinkin vaihtelevasta ja itseohjautuvasta kokoelmasta seuraavia tehtäviä: ongelmanratkaisua, projektijohtamista, teknologian arviointia, viestintää, ryhmätyötä, innovointia

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: ongelmanratkaisu, yhteistyötaidot, projektiosaaminen,

Päädyin nykyiseen työhöni: Hain julkisessa haussa ollutta paikkaa. Aiemmin työskentelin yksityisellä sektorilla, mutta halusin enemmän ja mielenkiintoisempia haasteita yliopistosektorilta (ja palkka putosi samalla näkyvästi).

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Varmaankin opinnoissa hyödyllisintä olivat fysiikan opiskelun mukanaan tuomat kokonaisuuksien hahmottaminen, ongelmanratkaisukyky ja uuden opiskelun tavat.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Kannattaa olla laajakatseinen ja ajatella opiskeltavia asioita osaksi jotain kokonaisuutta. Olennainen asia on löytää asioista merkityksiä pelkkien hyötyjen lisäksi tai niiden sijaan.

More stories

L

product owner

Kehitämme mobiiliaplikaatiota GLS:n pakettiläheteille optimoimaan ja hallitsemaan paremmin heidän päivitt… read story >

Ahma

suunnittelija

Suurimman osan ajasta perehdyn siihen mitä muut organisaation työntekijät ovat tehneet. Perehdyn Euroopan… read story >

Tutkija

erikoistutkija

Tutkimusta omassa aikataulussa, jonkin verran kokouksia ja palavereja read story >

The source of the statistics: Career monitoring survey conducted among individuals who graduated 5 years earlier. More information ›