Browse stories

Hanski, tiedottaja

Communications and media

Julkaistu 6.12.2019

Opiskelupaikkani Tampere University of Applied Sciences
Pääaine tai koulutusohjelma
Muut opinnot projektijohtamisen ja myynnin opinnot
Valmistumisvuosi 2018

Tyypillinen työpäiväni: Päiviini kuuluu usein palavereita, joissa suunnitellaan, kehitetään tai päätetään jotain. Kokoustan tiimini kanssa, työryhmässä, ennakoivassa teemaryhmässä ja yksittäisten henkilöiden kanssa erilaiseen tiedonvaihtamiseen, suunnitteluun ja toteutukseen liittyen. Työpäivän aikana saatan suunnitella ja järjestää seminaareja sekä muita sisäisiä ja ulkoisia tapahtumia.

Laadin, päivitän ja totetutan paljon hankeviestintäsuunnitelmia sekä teen tiedotteita sisäisesti Yammeriin ja intraan tai ulospäin medialle. Olen innokas ideoimaan ja käärimään hihat työntekoa varten, joten kehitän ja konseptoin eri viestintäkanavia. Teen myös erilaisia töitä, esim. kuvaan ja editoin videoita, otan ja muokkaan valokuvia sekä muokkaan PowerPoint-esityksiä.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: Yhteistyö- ja tiimityötaidot, viestintäosaaminen, visuaalinen suunnittelu,

Päädyin nykyiseen työhöni: Uusi ja mielenkiintoinen ala aukesi itselleni talon sisältä sijaisuuden kautta.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Olen paljon mukana erilaisissa projekteissa ja tuen hankkeiden viestinnässä, joten projektiopinnoista on ollut paljon hyötyä.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Välillä on tiuhoja palaveripäiviä ja aika tuntuu "hujahtavan jonnekin". Itselle toimivat toimintatavat kannattaa tuntea hyvin, jotta muistaa huolehtia asiat eteenpäin palavereiden jälkeenkin. Omat rajat kannattaa tuntea hyvin ja tietää, mitä omalta työltä yleisessä sekamelskassa odotetaan. Tarvitaan hyviä itsensä johtamisen taitoja. Esimiehen kanssa säännölliset keskustelut auttavat pitämään fokuksen oikeissa asioissa ja tietysti hyvät digi-, vuorovaikutus- ja viestintätaidot ovat työssä tärkeitä.

More stories

Kaisa

opintoasiainkoordinaattori

Opiskelijahallinnon tehtävät, asiakaspalvelut, opiskelijoiden ohjaus- ja neuvontatyö, kehittämistyö, opet… read story >

JJ

käärmeen lumoaja

Nooh herään aamulla ja lähären toihin. Sitten mää vähä, kyl te tiiätte, lumoilen niit käärmeit siel. sitt… read story >

suunnittelija

tiedonhallinnan ja viestinnän suunnittelija

Vastaan pääkäyttäjän roolissa yrityksen dokumenttienhallintajärjestelmän toiminnasta sekä koulutan sen kä… read story >

S

early stage researcher. phd candidate

Kirsi

eläinlääkäri

Potilastyötä 8-12h vuorosta riippuen, yleensä aina ylitöitä. Päivät pääosin hyvin kiireisiä, ajanvarausty… read story >

kaisa

technical writer

Teknisen dokumentaation kirjoittamista ja tekstien katselmointia. Ohjelmistoihin tutustumista ja niiden o… read story >

kouluttaja

kotoutumiskouluttaja

Tyypillinen päiväni koostuu selkeästi rytmitetystä opetuksesta taukoineen. Opetan verkossa ja lähiopetuks… read story >

ohjaaja

uraohjaaja

Suunnittelen ja toteutan opiskelijoille työnhaun ja urasuunnittelun tukea, teen henkilökohtaisia uraohjau… read story >

A

usability specialist

Benchmarking, designing prototype and visual materials, documenting process and writing reports, reading … read story >

tarkastaja

Palotarkastaja

Tehtäviini kuuluu määräaikaiset palotarkastukset, rakennuslupalausunnot, yhteistyö muiden viranomaisten k… read story >

Siistijä

siivooja

Nimetön

kuntoutusohjaaja

Työ sisältää valmennustapaamisia (monella eri paikkakunnalla, joten paljon autolla ajamista), kirjauksia,… read story >

riskia

riskianalyytikko

Työpäivien sisältö vaihtelee. Työhön kuuluu mm. raportointia ja analysointia, palavereihin osallistumista… read story >

ilma

lvi projektipäällikkö

ilmanvaihdon urakkalaskenta ja projektien toteutus. omien tuotteiden markkinointi ja myynti. read story >

ope

historian, uskonnon ja yhteiskuntaopin opettaja.

Historian ja uskonnon opettamista, välitunti valvontaa, tuntien suunnittelu ja muut luokanvalvojan tehtäv… read story >

kemi

utvecklingsingenjör

En blandning av diverse möten och utveckling. read story >

M

osastonhoitaja

Virka työaika (7-15 välillä pääosin ). Arkityö, viikonloput ja juhlapyhät vapaat. read story >

J

johdon assistentti

Tehtäviini kuuluu toimitusjohtajan, johtoryhmän ja hallituksen työn tukeminen. Paljon kalentereiden halli… read story >

T

Palvelussuhdelakimies

Vastaan esihenkilöiden ja johdon esittämiin kysymyksiin koskien työsuhteisiin liittyviä ongelmia. Kysymyk… read story >

Katu

Coordinator: Grants Management

Coordinator: Grants Management and Resource Mobilisation, University of Namibia
Coordinates grants and p…
read story >

Etnologisti

user experience designer

Kandi

talent acquisition specialist

Lamme

asiantuntija

Palavereja, sähköposteja, koulutusten suunnittelua ja pitämistä sekä suunnittelua ja ideointia read story >

E

Application technologist

I work on product development and recipe development projects. I spend a lot of time either researching a… read story >

The source of the statistics: Career monitoring survey conducted among individuals who graduated 5 years earlier. More information ›