Browse stories

Hanna,

Other

Julkaistu 1.12.2017

Opiskelupaikkani University of Helsinki
Pääaine tai koulutusohjelma Ekologia
Muut opinnot ympäristötieteet
Valmistumisvuosi 2012

Tyypillinen työpäiväni: Sähköposteja, koordinointia, tapaamisia, uutisten perässä pysymistä, blogien, tiedotteiden ja raporttien yms. kirjoittamista sekä julkista puhumista.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: Luonnontieteet, Viestintä, sinnikkyys,

Päädyin nykyiseen työhöni: Nykyiseen työhöni päädyin siten, että minulla oli työtehtävistä jo ennestään kokemusta. Alun alkaen päädyin järjestöalalle, koska minulla on monipuolinen tausta: minulla oli aiempaa kokemusta viestinnästä ja ympäristökasvatuksesta, luonnontieteellinen tausta ja olin toiminut järjestöissä ja vapaaehtoistehtävissä aiemmin. Mukana oli myös paljon tuuria ja sinnikkyyttä hakeutua tehtäviin, joihin halusin. Tein useita harjoittelujaksoja ja muita alan töitä jo opintojeni aikana, mikä oli välttämätöntä työllistymisen kannalta. Myös harrastuksistani on ollut hyötyä. Vaikkeivät ne suoraan liity omaan alaani, niiden kautta opin yhteistyötaitoja sekä sain viestintävastuuta aikaisin.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Luonnontieteiden ja viestinnän opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Ole aktiivinen ja tee siitä mistä pidät ja mikä motivoi. Urapolku harvoin on selkeä ja suunnitelmallinen, vaikka se jälkikäteen saattaa siltä vaikuttaa. Työelämän taitoja pitää opetella erikseen, niitä kaikkia ei voi oppia opintopolun kautta. Erityisesti opettele olemaan hyvä työtoveri, osoita että arvotat muiden työtä, ole rehellinen ja täsmällinen. Priorisointi ja ajanhallinta ovat itselleni suurimpia haasteita, mutta niiden opetteluunkin voi saada tukea. Vaikka olet nuori ja kokematon, älä ylisuorita vaan anna aikaa palautumiselle.

More stories

Opo

opintoneuvoja

Työhöni kuuluu paljon suunnittelu-, koordinointi- ja organisointityötä. Valmistelen erilaisia korkeakoulu… read story >

The source of the statistics: Career monitoring survey conducted among individuals who graduated 5 years earlier. More information ›