Browse stories

Sara, markkinointikoordinaattori

Marketing and sales

Julkaistu 26.6.2017

Opiskelupaikkani Haaga-Helia University of Applied Sciences
Pääaine tai koulutusohjelma
Muut opinnot Mainonta ja yritysviestintä
Valmistumisvuosi 2017

Tyypillinen työpäiväni: Työpäiväni koostuu markkinointitoimenpiteiden suunnittelusta, toteuttamisesta ja kehittämisestä pääsääntöisesti digitaalisen markkinoinnin keinoin yhdessä tiimin kanssa. Konkreettisesti se tarkoittaa muun muassa kohderyhmien ja heille tyypillisten medioiden etsimistä. Vastuullani on myös verkkosivuston ja liiketoiminnan kehittäminen web-analytiikan avulla. Lisäksi tehtäviini kuuluu asiakaspalvelu sekä yrityksen sosiaalisen median kanavien päivittäminen.

Tarvitsen työssäni seuraavia taitoja: Yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot, viestintäosaaminen, analyyttisyys

Päädyin nykyiseen työhöni: Löysin nykyisen työpaikkani, kun etsin harjoittelupaikkaa opiskeluja varten. Työtehtävien monipuolisuus sekä muutosvaiheessa oleva organisaatio kiinnostivat. Samoin se, että työlläni pääsen vaikuttamaan suomalaisten ammatilliseen kehittymiseen.

Näistä opinnoista on ollut minulle eniten hyötyä: Konkreettiset työelämän toimijoille tehdyt projektit ja harjoitteet markkinoinnin, mainonnan ja viestinnän aloilta. Lisäksi kokonaisvaltaisen liiketoimintaosaamisen ja -ymmärryksen opinnot.

Vinkkini samoista tehtävistä kiinnostuneille: Ole avoimin mielin! Hyödynnä kaikki mahdollisuudet yhdistää teoriaa ja käytäntöä opiskeluissasi. Uran alkuvaiheilla rohkeus, innostus ja halu tehdä kuitenkin korvaavat usein puuttuvaa käytännön työkokemusta.

More stories

suunnittelija

tiedonhallinnan ja viestinnän suunnittelija

Vastaan pääkäyttäjän roolissa yrityksen dokumenttienhallintajärjestelmän toiminnasta sekä koulutan sen kä… read story >

S

early stage researcher. phd candidate

Kirsi

eläinlääkäri

Potilastyötä 8-12h vuorosta riippuen, yleensä aina ylitöitä. Päivät pääosin hyvin kiireisiä, ajanvarausty… read story >

kaisa

technical writer

Teknisen dokumentaation kirjoittamista ja tekstien katselmointia. Ohjelmistoihin tutustumista ja niiden o… read story >

kouluttaja

kotoutumiskouluttaja

Tyypillinen päiväni koostuu selkeästi rytmitetystä opetuksesta taukoineen. Opetan verkossa ja lähiopetuks… read story >

ohjaaja

uraohjaaja

Suunnittelen ja toteutan opiskelijoille työnhaun ja urasuunnittelun tukea, teen henkilökohtaisia uraohjau… read story >

A

usability specialist

Benchmarking, designing prototype and visual materials, documenting process and writing reports, reading … read story >

tarkastaja

Palotarkastaja

Tehtäviini kuuluu määräaikaiset palotarkastukset, rakennuslupalausunnot, yhteistyö muiden viranomaisten k… read story >

Siistijä

siivooja

Nimetön

kuntoutusohjaaja

Työ sisältää valmennustapaamisia (monella eri paikkakunnalla, joten paljon autolla ajamista), kirjauksia,… read story >

riskia

riskianalyytikko

Työpäivien sisältö vaihtelee. Työhön kuuluu mm. raportointia ja analysointia, palavereihin osallistumista… read story >

ilma

lvi projektipäällikkö

ilmanvaihdon urakkalaskenta ja projektien toteutus. omien tuotteiden markkinointi ja myynti. read story >

ope

historian, uskonnon ja yhteiskuntaopin opettaja.

Historian ja uskonnon opettamista, välitunti valvontaa, tuntien suunnittelu ja muut luokanvalvojan tehtäv… read story >

kemi

utvecklingsingenjör

En blandning av diverse möten och utveckling. read story >

M

osastonhoitaja

Virka työaika (7-15 välillä pääosin ). Arkityö, viikonloput ja juhlapyhät vapaat. read story >

J

johdon assistentti

Tehtäviini kuuluu toimitusjohtajan, johtoryhmän ja hallituksen työn tukeminen. Paljon kalentereiden halli… read story >

T

Palvelussuhdelakimies

Vastaan esihenkilöiden ja johdon esittämiin kysymyksiin koskien työsuhteisiin liittyviä ongelmia. Kysymyk… read story >

Katu

Coordinator: Grants Management

Coordinator: Grants Management and Resource Mobilisation, University of Namibia
Coordinates grants and p…
read story >

Etnologisti

user experience designer

Kandi

talent acquisition specialist

Lamme

asiantuntija

Palavereja, sähköposteja, koulutusten suunnittelua ja pitämistä sekä suunnittelua ja ideointia read story >

E

Application technologist

I work on product development and recipe development projects. I spend a lot of time either researching a… read story >

vuori

amanuenssi

Perinteinen työpäivä koostuu sähköpostien läpikäymisestä, palavereista ja suunnittelemisesta, sekä joskus… read story >

Oikeudetar

Teen vaativia tuloverotuksen valvontatehtäviä ja toimin virkailijoiden tukena verotuksen aineellisissa ky… read story >

The source of the statistics: Career monitoring survey conducted among individuals who graduated 5 years earlier. More information ›